Inspiraationa kirja - Esittelyssä kuusi kirjoista tehtyä elokuvaa

  • 6 August 2021
  • 0 kommenttia
  • 5 katselukertaa

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14


 


Kirjat ja niiden tarinat ovat jo pitkään kiinnostaneet elokuvantekijöitä. Lukuisat romaanit ovat löytäneet tiensä valkokankaan kautta ihmisten sydämiin, ja moni leffankatselija ei välttämättä tiedäkään tarinan alun perin pohjautuvan kirjaan.


 


Omasta mielestäni kirja on useimmiten parempi kuin elokuva, mutta poikkeuksiakin mahtuu joukkoon. Esimerkiksi James Bond -agenttiseikkailut toimivat hienosti elokuvana, Kummisedän herätti vasta todellisesti henkiin Marlon Brando, ja monen suosikkitarina sympaattisesta Tom Hanksin tulkitsemasta Forrest Gumpista on elokuvana niin ikoninen, että sen kirjaversio jää auttamatta kakkoseksi.


 


Yllä olevat klassikot varmasti jokainen tietää, mutta mitä muita hyviä kirjoihin perustuvia elokuvia löytyy? Tässä muutamia henkilökohtaisia suosikkejani.


 


Brooklyn


 


Ikäraja: 12


Genre: Draama, Romantiikka


Kesto: 111 minuuttia


 


Brooklyn on historiallinen draama, joka perustuu Colm Tóibínin samannimiseen romaaniin. Elokuvan on käsikirjoittanut myös kirjailijana erittäin suosittu Nick Hornby.


 


On vuosi 1952, kun Irlantilainen Eilis Lacey (Saoirse Ronan) jättää sen hetkisen harmaan elämänsä taakseen ja muuttaa meren taakse Brooklyniin. Brooklynissä hänelle avautuu täysin uusi maailma ja pian Eilis ymmärtää myös rakastuneensa komeaan amerikanitalialaiseen Tony Fiorelloon (Emory Cohen). Menneisyys ei kuitenkaan helposti irrota Eilisistä otettaan, ja hän joutuu elämässään vaikeiden valintojen eteen.


 


Brooklyn on erittäin koskettava ja hienosti tehty elokuva. Sen tarina pitää otteessaan aivan ensihetkistä lähtien, ja etenkin Saoirse Ronanin vähäeleinen mutta vakuuttava roolityö on kaiken suitsutuksen arvoinen. Elokuva olikin ilmestymisensä jälkeen ehdolla parhaan elokuvan, parhaan naispääosan, ja parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscar-palkinnon saajaksi.


 



 


Divergent - Outolintu


 


Ikäraja: 12


Genre: Toiminta, seikkailu, Sci-Fi


Kesto: 120 minuuttia


 


Divergent - Outolintu perustuu Veronica Rothin samannimiseen romaaniin, joka on aloitus kokonaiselle fantasiakirjasarjalle. Myös elokuva on saanut jo kaksi jatko-osaa: Insurgent - Kapinallinen, sekä Allegiant - Uskollinen.


 


Elokuva sijoittuu tulevaisuuden yhteiskuntaan, jossa maailma on lähes tuhoutunut sodan yhteydessä. Eloonjääneet asuttavat muurien ympäröimää kaupunkiyhteiskuntaa. Yhteiskunnan jäsenet testataan ja jaetaan 16-vuotiaina ominaisuuksiensa ja temperamenttinsa perusteella viiteen eri osastoon. Testeistä huolimatta nuori saa valita osastonsa itse ja tehdä oman päätöksensä mihin haluaa liittyä ja mitä tehtävää näin ollen alkaa yhteiskunnassa suorittamaan. Elokuvan päähenkilö Beatrice (Shailene Woodley) saa testissä muista poikkeavan tuloksen ja hänestä tulee outolintu. Beatrice päättää kuitenkin liittyä Uskaliaiden osastoon, joiden tehtävänä on suojella muita.


 


Divergent - Outolintu on viihdyttävä toimintaseikkailu, jonka uskon vetoavan etenkin nuorisoon. Elokuvan maailma on mielenkiintoinen ja se pistää myös ajattelemaan, olisiko tulevaisuudessa luonteenpiirteiden ja taitojen perusteella ihmiset jaettavissa eri kasteihin yhteiskunnan toimintaa tehostaakseen. Muissa elokuvan rooleissa nähdään myös muun muassa Kate Winslet, sekä Theo James.


 


 



 


tHE Ghost Writer - hAAMUKIRJAILIJA


 


Ikäraja: 12


Genre: Jännitys, draama


Kesto: 127 minuuttia


 


The Ghost Writer - Haamukirjailijan on ohjannut legendaarinen elokuvaohjaaja Roman Polanski. Elokuva perustuu Robert Harrisin romaaniin Haamukirjoittaja (The Ghost) ja elokuvan käsikirjoitus on Polanskin ja Harrisin yhteistyössä kirjoitettu.


 


Elokuva kertoo haamukirjailijasta, (Ewan McGregor) joka saa kustantamolta työstettäväkseen Ison-Britannian entisen pääministerin Adam Langin (Pierce Brosnan) muistelmat. Edellinen tehtävään tarttunut pääministerin tiedottaja oli kuollut mystisessä hukkumisonnettomuudessa pääministerin kesäasunnon lähettyvillä. Kirjailijan perehtyessä aiheeseensa hän tajuaa, että pääministerin elämäntarinaa on vääristelty, eikä hänen edeltäjänsä hukkumisonnettomuuskaan ollut onnettomuus. Ymmärtääkseen ja saadakseen selville totuuden, haamukirjoittaja päättää lähteä seuraamaan hukkuneen tiedottajan jalanjälkiä. 


 


The Ghost Writer on ehdottomasti katsomisen arvoinen trilleri. Tarina pitää tiukasti otteessaan ja pääministerin salaisuus pitää mielenkiinnon korkealla. Elokuvan jännittävä tunnelma on käsinkosketeltavissa, ja elokuvan loppu jää varmasti mieleen.


 


 



 


Ilmestyskirja. nyt. -Redux


 


Ikäraja: 16


Genre: Draama, sota


Kesto: 202 minuuttia


 


Ilmestyskirja. Nyt. on Francis Ford Coppolan Vietnamin sotaan sijoittuva elokuva, joka perustuu osittain Joseph Conradin romaaniin Pimeyden sydän. Elokuva sai ensi-iltansa jo vuonna 1979, eli kyseessä on totaalinen klassikkofilmatisointi. -Redux on vuonna 2001 julkaistu ohjaajan versio, joka on alkuperäistä elokuvaansa lähes tunnin pidempi sisältäen ennennäkemättömiä kohtauksia. Elokuvan miljöötä katseleekin mielellään; Ilmestyskirja. Nyt. on nimittäin kuvattu Filippiinien viidakoissa vain hieman jälkeen Vietnamin sodan päättymisen.  


 


Elokuva kertoo hiljattain sodasta kotiutuneesta kapteeni Benjamin Willardirsta (Martin Sheen), joka saa komennuksen takaisin Vietnamiin tehtävänään murhata päästään seonnut eversti Walter Kurtz (Marlon Brando). Vaarallisen tehtävän suorittaakseen Willardin ja tämän miehistön matka kulkee pitkin Nung-jokea Kambodzan viidakoihin asti. Ilmestyskirja. Nyt. kuvaa hienolla tavalla sodan vaikutuksia ja kauheuksia, eikä sen ilmiömäisyys ole laskenut lainkaan vuosien kuluessa. Elokuvaa pidetään yhä mestariteoksena, ja itsehän olen katsonut tämän muutamaankin otteeseen. Päähenkilöinä nähdään myös esimerkiksi Harrison Ford, sekä Dennis Hopper.


 


 


 



 


 


Poikani Kevin


 


Ikäraja: 15


Genre: Draama


Kesto: 106 minuuttia


 


 


Poikani Kevin on koskettava psykologinen draama Evasta (Tilda Swinton), joka yrittää ymmärtää oman poikansa Kevinin (Ezra Miller) kauhistuttavien tekojen syyt. Elokuva perustuu Lionel Shriverin samannimiseen romaaniin.


 


Elokuva seuraa Kevinin kasvutarinaa koulusurmaajaksi hänen äitinsä näkökulmasta. Eva on onnellisessa avioliitossa elävä itsenäinen uranainen, joka kirjoittaa työkseen matkaoppaita. Hänen tullessaan äidiksi, kaikki kuitenkin muuttuu. Kevin on jo alusta lähtien etenkin äidilleen haasteellinen, eikä heidän välilleen kehkeydy vanhemman ja lapsen tavallista kiintymyssuhdetta. Voisi sanoa että Eva jopa pelkää omaa lastaan. Evan aviomies Franklin (John C. Reilly) ei huomaa Kevinissä samaa, ja pitää Evaa jopa hieman yliherkkänä ja pyrkii selittelemään Kevinin käytöstä. Heidän perheeseensä syntyy myös toinen lapsi, Celia (Ashley Gerasimovich), joka on luonteensa puolesta yhtä kaukana veljestään kuin yö ja päivä. Teini-ikään tullessaan Kevin syyllistyy koko yhteiskuntaa vavisuttaviin hirmutekoihin, eikä heidän perheensä tai Evan elämä tule olemaan enää entisellään.


 


Poikani Kevin käsittelee mielenkiintoista aihetta; voiko joku olla jo syntyessään paha, vai ovatko kaikki kasvuympäristönsä muovaamia lopputuloksia. Elokuva oli mielestäni hyvä, mutta ei täysin saavuttanut kirjasta saamaani hyytävää fiilistä. Kirja oli kirjoitettu kirje-muotoon, jossa Eva kertoi omasta näkökulmastaan poikansa tarinaa kirjeinä hänen aviomiehelleen Franklinille.


 



 


Schindlerin Lista


 


Ikäraja: 16


Genre: Draama, Historia


Kesto: 197 minuuttia


 


Schindlerin Lista kuuluu niin ikonisten kirjojen, kuin ikonisten elokuvienkin joukkoon. Pakko myöntää, että itse löysin elokuvan ja kirjan pariin vasta vierailtuani itse tapahtumapaikalla muutama vuosi sitten. Schindlerin alkuperäinen tehdas sijaitsee Puolassa, ja siellä on kuvattu myös kohtauksia elokuvaan. 


 


Schindlerin Listan on ohjannut Steven Spelberg, ja se perustuu Thomas Kineallyn samannimiseen romaaniin. Kirja ja elokuva perustuvat tositapahtumiin, ja tarinan kerrotaankin noudattavan tarkasti tapahtumien todellista kulkua. Saksalainen yrittäjä ja natsi Oskar Schindler (Liam Neeson) kiinnostuu vähitellen juutalaisista ja heidän vainoistaan ja kohtaloistaan keskitysleireillä. Hän onnistuu lopulta pelastamaan yli tuhannen juutalaisen hengen värväämällä heidät työskentelemään emalitehtaaseensa Krakovassa. Schindlerin listalla viitataan juurikin listaan, joilla oli niiden henkilöiden nimet, jotka hän otti tehtaaseensa töihin. 


 


Oskarin ja hänen pelastamiensa juutalaisten tarina on uskomaton, ja se ansaitsee todellakin näin hienon elokuvan. Schindlerin lista on käytännössä lähes kokonaan mustavalkoinen muutamaa värin pilkahdusta lukuunottamatta. Aluksi suhtauduin ajatukseen mustavalkoisen elokuvan katsomisesta hieman varauksella, mutta tähän elokuvaan se sopi hienosti. 


 



 


 


Jokainen yllä esitellyistä elokuvista on nähtävillä Telia TV vuokraamon kautta. Jos sinulla ei ole vielä Telia TV -tunnuksia, suosittelen aktivoimaan ne pikaisesti ja hyödyntämään ensimmäisen maksuttoman elokuvavuokrauksen edun! 


 


Tykkäätkö sinä lukea paljon kirjoja ja katsoa niiden pohjalta tehtyjä elokuvia? Mikä on sinun suosikkisi? 


 


Lue lisää:



 


 


 


 


 


 


 


0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa