Parhaat sarjat - 8 sarjavinkkiä



 


 


Mikä olisikaan parempi syy linnoittautua neljän seinän sisälle tv-sarjojen pariin kuin pimenevät lokakuun illat? Nappaa tästä kahdeksan tärppiä syksyiseen sarjamaratoniin ja nauti viihteestä tuulen ja sateen rummuttaessa ikkunoita.  


 


1. Barry


 


Barry on mustalla huumorilla höystetty draama-rikossarja ja yksi tämän vuoden hypetetyimpiä sarjauutuuksia. Barry on palkkamurhaaja, joka matkustaa työnsä puolesta Los Angelesiin ja päätyy sattuman kautta pyörimään paikallisen näyttelijäkommuuniin mukaan. Sarja on voittanut muun muassa parhaan komediasarjan miespääosan sekä -sivuosan Emmy-palkinnot.


 


Genre: Draamakomedia, musta huumori
Saatavuus: HBO Max


 



 


2. Younger


 


40-vuotias Liza jättäytyi nuorena pois työelämästä keskittyäkseen täyspäiväisesti kotiäitiyteen. Avioliiton päättyessä eroon Liza huomaan, että työn löytäminen pitkän tauon jälkeen ei olekaan pala kakkua, ja hän päätyy naamioitumaan 26-vuotiaaksi napatakseen työn kustantamolta. Arvata saattaa, että kiusallisia tilanteita iän peittelemiseksi on luvassa, sillä sulautuminen eri sukupolveen ei ole aina helppoa. Iän tuomasta kokemuksesta voi kuitenkin olla myös hyötyä uralla. Sarja on huvittavaa sekä opettavaista katsottavaa monen ikäisille, ja sen avulla pääsee tutustumaan tarkemmin kustantamon kiemuroihin.


 


Genre: Komedia
Saatavuus: C More


 



 


3. Sharp Objects


 


Rikostoimittaja Camille Preaker palaa kotikonnuilleen tutkimaan paikallisen tytön murhaa sekä uutta katoamistapausta. Camillen traumaattinen menneisyys, tasapainottomuus sekä häntä piinaavat demonit alkavat paljastua pinnan alta työkomennuksen edetessä, ja sarjaa varjostaa synkkä tunnelma loppuun asti. Tämä kahdeksanosainen trilleriminisarja perustuu Gillian Flynnin debyyttiromaaniin Sharp Objects.


 


Genre: Psykologinen trilleri
Saatavuus: HBO Max


 



 


4. Mr. Mercedes


 


Stephen Kingin menestyskirjaan perustuva trilleri kertoo psykopaattisesta tappajasta, Mr. Mercedesistä, joka ajaa varastetulla Mercedesillä päin väkijoukkoa, sekä hiljattain eläköityneestä etsivästä, Bill Hodgesista, joka yrittää napata hänet. Kaksi vuotta rikoksen jälkeen Bill saa vastaajaansa selkäpiitä karminvan ääniviestin, eikä voi enää irroittautua tutkinnasta. Kahden henkilön välinen kissan ja hiiri -peli vie katsojat mukanaan varmalla otteella. 


 


Genre: Rikosdraama
Saatavuus: C More


 



 


5. The Handmaid's Tale


 


Bruce Millerin vuonna 1985 julkaistuun samannimiseen romaaniin perustuva draamasarja ottaa vahvasti kantaa maailman epäkohtiin ja erityisesti naisten oikeukseen. Sarja sijoittuu tulevaisuuden Yhdysvaltoihin, jossa kulttiuskonto on ottanut vallan omaan käsiinsä radikaalilla otteella. Ajankohtaisen aiheen lisäksi on mahdotonta jättää mainitsematta sarjan silmiinpistävästi toteutettua estetiikkaa. Sarjassa vilisee näyttelijöitä muista hittisarjoista, kuten Mad Med, Orange is the New Black ja Gilmoren tytöt.



Genre: Draama, dystopiafiktio
Saatavuus: HBO Max


 



 


6. Vida


 


Meksikolais-amerikkalaiset siskokset Emma ja Lyn ovat toistensa vastakohtia. Vuodet ovat kasvattaneet heidät erilleen, mutta äidin kuolema pakottaa siskokset palaamaan takaisin vanhoille kotikulmilleen ja lähentymään uudelleen. Heidän on aika kohdata äitinsä menneisyys, josta kuoriutuu pikkuhiljaa esiin yhä mielenkiintoisempia yllätyksiä. Vida on tarina perheestä, rohkeudesta, identiteetistä ja paluusta omille juurille.


 


Genre: Draama
Saatavuus: C More


 



 


7. Mayans M.C


 


Hyviä uutisia Sons of Anarchy-faneille! Sonsin kilpaileva moottoripyöräjengi Mayans M.C. seikkailee Kalifornian ja Meksikon rajalla Kurt Sutterin uudessa spin-offissa johtohahmonaan vankilasta juuri vapautunut Ezekiel ”EZ” Reyes. Amerikkalaisen unelman on väistyttävä kartelliväkivallan tieltä, kun meksikolaisperheen poika EZin kostonhimo johdattaa hänet kohti uutta, kesytöntä elämää. Jos katselulistallasi on moottoripyörien, nahkatakkien, pöllyävien maanteiden ja tatuointien mentävä kolo, Mayans M.C. on varma valinta.


 


Genre: Rikosdraama
Saatavuus: HBO Max


 


 



 


8. Peaky Blinders


 


Korruptio ja järjestäytynyt rikollisuus ovat riistäytyneet käsistä ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Birminghamissa. Näihin synkkiin tunnelmiin sijoittuu BAFTA-palkittu, kriitikoiden ylistämä ja lähes kulttimaineeseen noussut brittiläinen rikos-draamasarja Peaky Blinders. Säälimätön Tommy Shelby johtaa pahamaineista alamaailman jengiä, joka on saanut nimensä hattuihin kiinnitetyistä partatesitä, ja joka perustuu osittain todelliseen jengiin. Sarjan viides kausi julkaistaan vuonna 2019.


 


Genre: Rikosdraama
Saatavuus: C More


 



 


 


Onko listalla omia suosikkejasi vai löysitkö jotakin uutta katseltavaa?


Nappaa käyttöösi HBO Maxin ja C Moren huippusarjat ja kommentoi alle omat sarjavinkkisi! 


 


Lue myös:



2 kommenttia

Kunniamerkki +14

Lisäisin listaan vielä HBO:n sarjan Manifest :) Mielestäni oikein jännittävä ja mielenkiintoinen sarja, ainakin tutustumisen arvoinen on.

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

Kuulostaa muuten mielenkiintoiselle myös tuo Manifest, täytyykin laittaa omaan listaan! :smileyhappy:


Tässähän menee leppoisasti koko syksy kun on kunnon sarja-lista katsottavana 

Vastaa