Skip to main content

Tänään juhlistamme Suomessa 106. äitienpäivää. Tätä juhlapäivää vietetään vuosittain aina toukokuun toisena sunnuntaina. Vaikka äitienpäivä ei ole virallinen pyhäpäivä, se on Suomessa silti virallinen liputuspäivä.

Äitienpäivään liittyy paljon rakkaita perinteitä, joihin kuuluvat esimerkiksi aamiainen äidille vuoteeseen tai itse askarreltu kortti äitienpäivärunon tai -värssyn kera. Äitienpäivänä juhlistetaan ja muistetaan myös isoäitejä, tai muita tärkeitä äitihahmoja. Päivää vietetään usein läheisten kanssa äitienpäivälounaan ja -brunssin merkeissä. Pöytää koristavat kauniit kukat, ja valintana näihin on yleensä valkovuokot.

Äitienpäivän vieton juuret ovat Yhdysvalloissa, mutta sitä vietetään kansainvälisesti monin eri tavoin kulttuurista riippuen. Thaimaassa äitienpäivää vietetään elokuun 12. päivä kuningatar Sirikitin syntymäpäivän kunnioittamiseksi. Seremoniat ja paraatit juhlistavat molempia juhlapäiviä. Etelä-Afrikassa suosituin äitienpäiväkukka on neilikka. Ihmiset koristautuvat punaisin tai vaaleanpunaisin neilikoin muistaakseen elossa olevia äitejään. Valkoiset neilikat taas symboloivat edesmenneitä äitejä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö palkitsee kasvattajina ansioituneita äitejä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla kultaristein. Myös adoptio- ja sijaisäitejä voidaan esittää kunniamerkin saajiksi. Niinistö luovuttaa kunniamerkit Helsingin Säätytalossa pidettävässä äitienpäiväjuhlassa 14. toukokuuta. Kunniamerkin saavia äitejä on tänä vuonna 39.
 

Äiti,

Sinä lohdutit niinä pitkinä öinä,
kun pelot hiipivät uniini hirviöinä
tai yskitti tai korvaan koski
tai kuumeesta punoitti pikkuinen poski.
Hyväilyjä ja uniriepuja,
hyräilyjä ja tuutulauluja.
Niillä yritit minua rauhoitella
ja unimaahan johdatella.
Sitten kuu kurkisti ikkunasta
ja kutitti sitä pientä lasta,
joka vihdoin viimein nukahti
ja unien saarille purjehti.


Lähde: värssyt.fi

 

Toivotamme oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideille, isoäideille, bonusäideille ja jokaiselle lapsen elämässä olevalle tärkeälle aikuiselle! 😍 

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa