Euroopan pitää ehdottomasti päästä eroon riippuvuudesta yhdysvaltalaisista teknologiajäteistä. Nyt on nähty, että USA voi nopeasti muistuttaa melkein totalitaarista valtiota, kun sinne valitaan tarpeeksi idiootti presidentti. Esimerkiksi sillä ei ole mitään merkitystä, että datakeskus sijaitsee EU-alueella, kun dataa 100 % varmuudella siirretään niistä jenkkeihin, tai vaikka Kiinaan (Tiktokin tuleva datakeskus).
Helmikuussa 2025, sen jälkeen kun ICC (International Criminal Court) antoi pidätysmääräykset Israelin pääministeri Netanjahusta ja entisestä puolustusministeristä Yoav Gallantista, presidentti Trumpin hallinto asetti pakotteita ICC:tä vastaan. Ne kohdistuivat virkamiehiin, mukaan lukien pääsyyttäjä Karim Khaniin.
Yhdysvaltalaisena yrityksenä Microsoftin oli lain mukaan noudatettava näitä pakotteita. Tämän seurauksena Microsoft esti Khanin virallisen ICC-sähköpostitilin – siis virallisen, oikeudellisesti merkittävän viestintäkanavan – mikä katkaisi hänen pääsynsä merkittäviin tietoihin ja pakotti hänet siirtymään toiseen palveluntarjoajaan (Proton Mail, Sveitsi).
Vaikka Microsoft pyrkii noudattamaan EU:n lakeja (kuten GDPR ja DMA), se on myös yhdysvaltalainen yritys ja siten velvoitettu noudattamaan Yhdysvaltojen lainsäädäntöä, kuten CLOUD Actia, joka tarkoittaa sitä, että vaikka tiedot tallennettaisiin EU:n rajojen sisäpuolelle Yhdysvaltain viranomaisilla on oikeus pyytää näitä tietoja. Hyvin on lisäksi tiedossa, miten nämä teknologiajätit maksavat mieluummin EU:n määräämiä sakkoja kuin oikeasti muuttavat toimintaansa EU-säädösten mukaisiksi.
Tapaus on herättänyt merkittävää huolta eurooppalaisten virkamiesten keskuudessa digitaalisen itsemääräämisoikeuden tulevaisuudesta, sekä niistä riskeistä, joita liittyy luottamukseen yhdysvaltalaisiin teknologiatoimittajiin kriittisen infrastruktuurin osalta.
USA ei ole enää luotettava. Se illuusio on nyt murtunut. Mitä Suomi oikeasti hyötyy näistä datakeskuksista? EU on ollut "vässykkä" – on keskitytty kyllä regulaatioon, mutta omia korvaavia palveluita ei saada aikaiseksi. Teknologisessa kehityksessä ollaan valovuosia USA:n ja Kiinan perässä. Ja ne harvat hyvät EU-vaihtoehdot joita jo on olemassa, ovat suurelle yleisölle käytännössä tuntemattomia.
Ihmiset pitäisi vielä opettaa valitsemaan eurooppalainen vaihtoehto, mutta eipä ole ihme, että kiinnostus tai tieto on vähissä, kun kotimaiset palvelut yksi toisensa jälkeen ajetaan alas. Teliakin lopetti sähköpostipalvelunsa, koska massat olivat valinneet Gmailin ja Outlookin. Tällainen lyhytnäköinen toiminta on myrkkyä digitaaliselle itsemääräämisoikeudelle. Haetaan bisnestä jostain suoratoistosta huonoilla marginaaleilla, oman ydinbisneksen ja osaamisen ulkopuolelta, ja sen sähläämisen seurauksena irtisanotaan työntekijöitä. Oikeasti pitäisi panostaa kilpailuun kotimaisuudella ja eurooppalaisuudella ja tuoda niitä palveluita esiin laajemminkin kuin liittymäasiakkaille (out-of-the-box!). Aina tullaan siihen ettei Suomessa osata myydä palveluita.
"Nyt kuullaan vahvoja huutoja: Eroon USA:sta"
https://www.is.fi/digitoday/art-2000011250574.html
https://english.news.cn/20250521/4a278fdce8324af59346ecf47ac407c9/c.html
"Microsoftille raju syytös Suomesta: ”Tilanteesta on syytä olla erittäin huolissaan” – nyt yhtiö vastaa
Suomalainen euroedustaja Aura Salla liittyy amerikkalaisten ohjelmistoyritysten kriitikoiden joukkoon ja kohdistaa sanansa erityisesti Microsoftille."
https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000011258344.html
---
Muokattu MatildaJuulia: Siirretty toisesta ketjusta omaksi aloitukseksi
Muokattu /SonjaMelina: Tarkennettu otsikkoa ‘Keskustelua datakeskuksista’
