Juu paikoitellen on vähän hiljaista, kirjoitusten määrä siis. Kävijöitä on lähes entiseen malliin mutta kirjoituksia ei aina.
Mitäs pöhinää me keksittäis? Perustetaan tänne olohuoneen puolele sellanen turina-ketju jossa jokainen voi vapaasti kertoa vaikka päivän kuulumiset, tai kertoa mitä on pongannut päivän uutisotsikoista, ja osallistutaan näihin sit aina porukalla? :)
Kannatetaan, yleensä tollanen "offtopic" ketju on hyvä olla olemassa niin voi läpistä myös niitä näitä jos ei varsinaista asiaa ole :)
No tämän aamun uutisotsakkeista (Kaleva) pisti silmään seuraava :
Vesalan jääpato murtui - tulvavesi saartoi Nuijamiesten lavan.
Eli Pohjois-Pohjanmaalla alkoivat jokakeväiset jokien tulvimiset ja myös hulevesi pulmia on eri puolella Oulua. Katujen viemärit ovat vielä jäässä tai niitä ei ole ja sulamisvedet tulvivat kaduille ja pihoille.
Löytyipä Youtubesta osuva videokin ;)
Mihin saa valittaa, kun Forecan mukaan tänään ei täällä sada, mutta äsken tuli vettä kaatamalla ja perään vielä rakeita ? Vettä on tullut koko aamun enemmän tai vähemmän, ei oikein kuivu tontti. :smileyfrustrated:
@PasiS kirjoitti:

Ainakin Forecalle, kun eivät osaa ennustaa oikein ja kenties tuonne ylöspäinkin voi vähän heristää nyrkkiä voimasanojen kera ;)
Kiitos teille!
Täällä on aurinko piilossa ja ihan kuiva päivä. Niin no mistä tietää, jos jotain sadetta tänään tulee. Mittarikin näyttää alle +10°C
@PasiS kirjoitti:
Mihin saa valittaa, kun Forecan mukaan tänään ei täällä sada, mutta äsken tuli vettä kaatamalla ja perään vielä rakeita ? Vettä on tullut koko aamun enemmän tai vähemmän, ei oikein kuivu tontti. :smileyfrustrated:
Mun mielestä tähän vuodenakaan vesisade on ok, se putsaa mukavasti luonnon ja vähentää pölyä jota on ilmassa. Toki omakotitalotonteilla voi olla haasteita jos sateet jatkuvat kauan :)
@kjns kirjoitti:
Kannatetaan, yleensä tollanen "offtopic" ketju on hyvä olla olemassa niin voi läpistä myös niitä näitä jos ei varsinaista asiaa ole :)
Kerkesitte tehdä tästä sellaisen joten muokkasin aloituspostauksen otsikkoa ja lisäsin sinne lyhyen "määrittelyn" tälle ketjulle. Toivttavasti tämä on sulle ok :)
Kiitos Tero, minä ihan mietin miten muokkaan otsikon toisellaiseksi. :smileyvery-happy:
Kuvasta päätellen Nuijamiesten lavalla joutuupi tanssimaan kumisaappaat jalassa ja sopiva biisi vois olla Vesivehmaan jenkka :smileyvery-happy:
Olen automiehiä henkiin ja vereen, mm. siksi touhuttiin tuo Tesla-koeajo (toki muitakin syitä oli). Meillä on 1,5-vuotias tyttö ja näyttää että hänestäkin tulee autofani. Käytin tänään kiertelemässä autokauppoja kaksistaan, molemmille mukavaa ajanvietettä :)
Hienoja pirssejä löydettiin mutta harmikseni täytyy todeta että käytetyissä suomalaisissa autoissa näyttää olevan tosi vähän varusteita. Auton vaihto ei ole ajankohtaista vielä pitkään aikaan mutta ajattelin että tekisi nämä seuraavat kaupat ihan rauhassa ja ajan kanssa, joten siksi kauppoja on mukava ja syytä kierrellä jo hyvissä ajoin. Vähän sylettäisi ostaa noin 40k auto jossa on varusteina 4x sähkölasit, kahdet renkaat aluvanteilla, hiukkassuodattimet ja korin väriset listat. Täytynee siis suunnata katseet tuontiautoihin, niissä kun on lähes poikkeuksetta ruksittu varusteita ihan eri tavalla. BMW/Audi/MB-akselilla siis liikutaan.
Suomalainen verotus ei suosi autoharrastamista :/
@kiisseli67 kirjoitti:
Kuvasta päätellen Nuijamiesten lavalla joutuupi tanssimaan kumisaappaat jalassa ja sopiva biisi vois olla Vesivehmaan jenkka :smileyvery-happy:
Onko sulava lumi aiheuttanut tulvat vai onko siellä satanut reilummasti?
TeroRe kirjoitti: Täytynee siis suunnata katseet tuontiautoihin, niissä kun on lähes poikkeuksetta ruksittu varusteita ihan eri tavalla. BMW/Audi/MB-akselilla siis liikutaan.
Suomalainen verotus ei suosi autoharrastamista :/
Niin, Suomessa kun maksat autoveron myös niistä lisävarusteista niin meillä ne maksaa pitkän pennin enemmän kuin vaikkapa Saksassa. Ja tietty se on vähän eri laittaa 30 000 euron autoon vielä 5000 eurolla lisäkilkkeitä, kuin 50 000 euron autoon 10 000 eurolla, jos noin niinku Suomen ja Saksan hintoja vertaillaan.
Mulla nyt ei itelläni mitään kauhean suuria vaatimuksia ole, tärkeimpänä ilmastointi, vakionopeudensäädin ja ajotietokone. Ratin lämmitys olis kiva, kaikki muu sitte bonusta, joten mun vaatimustasolle autoja on vähän helpompi löytää Kaikki tarvittava löyty nykyisestäkin autosta, mutta vois se olla vähän isompikin niin uuden hankinta polttelee kovasti...
@TeroRe kirjoitti:
@kiisseli67 kirjoitti:
Kuvasta päätellen Nuijamiesten lavalla joutuupi tanssimaan kumisaappaat jalassa ja sopiva biisi vois olla Vesivehmaan jenkka :smileyvery-happy:
Onko sulava lumi aiheuttanut tulvat vai onko siellä satanut reilummasti?
Kiiminkijoki, joka virtaa lavan vieressä on tulvehtinut ja jääpadot purkautuessaan saaneet aikaan tulvan. On sitä vettäkin satanut :)
Suosittu tanssipaikka kesäisin Ylikiimingissä, toinen suosittu tanssipaikka oli Oulun Hietasaaren tanssilava joka tuhoutui tulipalossa 2010.
Keskustelua viedäkseni uusille urille, onkos jollakulla suositella hyvää wlan-tukiasemaa kotikäyttöön?
Vaatimukset lähinnä tehokas (hyvä kantama koko taloon), nopea (300+ Mbps), 2,4/5 GHz taajuudet, NAT+palomuuri ja mielellään 4x Gigabit Ethernet + erillinen uplink-portti. Haussa laite, joka olisi vakaa jotta yhteydet pysyy toiminnassa koko ajan. Ehdoton yläraja hinnalle on 100 euroa, mielellään ostan halvemmankin.
Taustatietona mainittakoon, että taloon tulee 60/30M kuituyhteys joka tarkoituksena jakaa suurimmalle osalle laitteita wlanilla, NAS-levylle sekä yhdelle koneelle piuhalla ja hoitaa samalla sisäverkon NATaus ja palomuuraus.
Minä olen kovasti fillaroinut, mutta pelottaa irtohiekat, joita ei ole vielä poistettu.
@TeroRe kirjoitti:
@PasiS kirjoitti:
Mihin saa valittaa, kun Forecan mukaan tänään ei täällä sada, mutta äsken tuli vettä kaatamalla ja perään vielä rakeita ? Vettä on tullut koko aamun enemmän tai vähemmän, ei oikein kuivu tontti. :smileyfrustrated:
Mun mielestä tähän vuodenakaan vesisade on ok, se putsaa mukavasti luonnon ja vähentää pölyä jota on ilmassa. Toki omakotitalotonteilla voi olla haasteita jos sateet jatkuvat kauan :)
Ei nurmikkovoittoinen mökkitonttikaan kauheasti pölyä pari viikkoa lumien sulamisen jälkeen, varsinkin kun keskiviikosta asti satanut joka päivä. Ymmärsin kyllä pointisi, mutta jos luvataan kaunista viikonloppua, en kaipaa silloin sadetta.

Aivan totta, nyt ymmärsin, sori :)
Ainakin näin Vaasan korkeudella on ollut todella komea päivä, pilvetön taivas ja lämmintä melkein 10 astetta. Täydellinen keli pöristellä autolla :)
No niin, nyt sataa vettä. Lähtee ainakin loput lumet, sillä metsän varjossa on vielä lunta.
Taisi tulla tauko, kun nyt ei sada.
Muutaman vuoden takainen hauska juttu autocorrect-mokista :smileylol:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013022316711268_uu.shtml
@kiisseli67 kirjoitti:
Muutaman vuoden takainen hauska juttu autocorrect-mokista :smileylol:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013022316711268_uu.shtml
Ja puheentunnistuksesta:
@TeroRe kirjoitti:
Olen automiehiä henkiin ja vereen, mm. siksi touhuttiin tuo Tesla-koeajo (toki muitakin syitä oli). Meillä on 1,5-vuotias tyttö ja näyttää että hänestäkin tulee autofani. Käytin tänään kiertelemässä autokauppoja kaksistaan, molemmille mukavaa ajanvietettä :)
Hienoja pirssejä löydettiin mutta harmikseni täytyy todeta että käytetyissä suomalaisissa autoissa näyttää olevan tosi vähän varusteita. Auton vaihto ei ole ajankohtaista vielä pitkään aikaan mutta ajattelin että tekisi nämä seuraavat kaupat ihan rauhassa ja ajan kanssa, joten siksi kauppoja on mukava ja syytä kierrellä jo hyvissä ajoin. Vähän sylettäisi ostaa noin 40k auto jossa on varusteina 4x sähkölasit, kahdet renkaat aluvanteilla, hiukkassuodattimet ja korin väriset listat. Täytynee siis suunnata katseet tuontiautoihin, niissä kun on lähes poikkeuksetta ruksittu varusteita ihan eri tavalla. BMW/Audi/MB-akselilla siis liikutaan.
Suomalainen verotus ei suosi autoharrastamista :/
Ennen kuin retkahdat tuontiautoihin kannattaa lukea alla oleva raportti tehdaskäynnistä...:smileywink:
"Maahantuojat korostavat aitojen Suomiautojen paremmuutta käytettyinä tuotuihin verrattuna. Internetin syövereistä löytyi juttu, josta käy selville, mihin tämä paremmuus oikein perustuu. Tuulilasin keskustelupalstalta tuttu nimimerkki Autoverosika kävi itse paikalla tutustumassa asiaan.
Tulipa sitten matkattua vajaat kaksi viikkoa Keski-Euroopassa teekkariporukkaa opastamassa. Vieläkin maksa piipittää niin, että sokeat meinaavat kävellä punaisia valoja päin suojatiellä. Matkaan mahtui niin viinitiloja kuin autotehtaitakin, mitkä nyt koneteekkareita vain kiinnostivat. Matkaan lähdettiin merimatkan jälkeen Rostockin lauttarannasta ja matkaa tehtiin bussilla aina eteläiseen Saksaan saakka.
Mieleenpainuvia kokemuksia voisi listata loputtomiin, mutta ehdottomasti sykähdyttävin vierailukohde oli Stuttgartin vieressä sijaitsevan Sindelfingenin Mercedes-tehtaan vierailu. Vierailu alkoi perinteisillä pullakahveilla ja yritysesittelyllä auditoriossa, mistä sitten siirryttiin varsinaisen tehtaan läpi ”Suomiosastolle”. Isännät olivat tosi pahoillaan siitä, että meidän piti nähdä ohimatkalla perinteisten Keski-Euroopan Mersujen kokoonpanoa ankeissa ja harmaissa tehdashalleissa, mutta toisaalta he iloitsivat sitä, mitä kohta tuleman pitäisi.
Loputtomien käytävien jälkeen päästiin sitten ”Suomiosastolle”, missä tehtiin yksinomaan Suomeen tuotavia Mersuja. Siis todellakin tehtiin, niin kuin vierailun aikana selvisi, eikä vain kokoonpantu Turkista ja Puolasta tuotavista halpisosista. Tehdas oli hätkähdyttävän siisti, lasiseinäinen rakennus. Jopa Pohjanmaan ökyrikkaiden tehdasparonien hallit jäävät selvästi toiseksi. Tehtaan ulkoseiniä ja ikkunoita kiersi jatkuvasti pesemässä kuuleman mukaan alun toistasataa saniteetti-insinööriä. Heti kun lintu onnistui ulostamaan lennosta säihkyville lasiseinille ruman valkoisen läiskän, ryntäsivät saniteetti-insinöörit puhdistamaan lasipintoja jätöksistä. Tämä myös todistettiin käytännössä silmiemme edessä muutaman mahatautisen lokin kaarreltua liian lähellä krapulaista opiskelijaryhmää ja ulostettuaan kiiltäville lasiseinille.
Sisälle rakennukseen mentiin ilmalukon kautta, sillä ”Suomiosasto” oli kokonaan ylipaineistettu tehdashalli. Tämä takaisi kuulemma ehdottoman varman lopputuloksen, koska ilman epäpuhtaudet eivät pääsisi häiritsemään osien koneistusta ja auton kokoonpanoa. Suuret ”keinomunuaiset” katolla huolehtivat puhtaan ilman riittävyydestä, ja puhdistettu ilma puhallettiin tehdashalliin lukuisten suulakkeiden kautta. Pienenä yksityiskohtana mainittiin oppaan toimesta, että kahden vuoden välein raitisilmajärjestelmä uusittiin kokonaan ja vanhat järjestelmät toimitettiin hyvään hintaan lääketeollisuuden tehtaiden käyttöön. Lääketeollisuuden vaatimukset puhdastilojen suhteen kun kuulemma ovat paljon vaatimattomammat kuin ”Suomiosaston” vaatimukset. Happirikas ilma myös piristi krapulaisia teekkareita silminnähden.
Sisällä tehtaassa ahersi alun kolmatta tuhatta työntekijää, joista kaksi kolmasosaa oli laaduntarkkailijoita. Tämä tarkoitti sitä, että yksi ihminen teki työsuoritteen, mikä sitten hyväksyttiin kahden laaduntarkkailijan toimesta ja merkittiin hyväksyttynä työvaiheena tarkkoihin kokoonpanopöytäkirjoihin. Laatu vaikuttikin olevan kohdallaan ja työilmapiiri vaikutti hyvältä. Minulla oli tilaisuus jututtaa kokoonpanijoita ja laaduntarkkailijoita, jotka aidosti ylpeänä tekemästään tuotteista esittelivät tekemisiään. ”Suomiosastolle” pääsi kuulemma vain useamman vuoden työkokemuksen omaavat henkilöt, jotka sitten viimeisessä vaiheessa perehdytettiin laadukkaan työskentelyn saloihin Maybach -linjalla. Vain todelliset ammattilaiset pääsivät perehdyttämisvaiheen jälkeen töihin ”Suomilinjalle” loppujen jäädessä tekemään Maybacheja viereiseen rakennukseen.
”Suomiosaston” koneistuslinja oli täynnä huipputarkkoja saksalaisia ja sveitsiläisiä koneistuskeskuksia, ja jokaisen työstövaiheen jälkeen työn alla olevat osat läpivalaistiin röntgenosastolla huippulaadun varmistamiseksi. Työstökoneiden maksimi-ikä ”Suomiosastolla” on saatujen tietojen mukaan kolme vuotta, minkä jälkeen ne myydään vapailla markkinoilla osan päätyessä siirtoina McLarenin uuteen Paragon-tehtaaseen sen tarpeita palvelemaan. SLR:t ja formula-1 autot siis tehdään näillä sinänsä hyvillä koneilla, jotka eivät kuitenkaan täytä ”Suomiosaston” vaatimuksia. Korilinjakin teki paatuneeseen ammattilaiseen vaikutuksen. Nimittäin kaikki osat viimeistellään yksitellen prässäysvaiheen jälkeen käsin, jonka jälkeen osat päätyvät vielä sinkkikäsittelyyn ennen lopullista kokoonpanoa.
Kaikki vaikutti todella ammattimaiselta tässä vaiheessa ja ei ihmekään, että oppaamme puhisivat tyytyväisinä nähdessään suomalaisvieraiden hyväksyvät katseet. Muutama seikka kävi positiivisessa mielessä silmään tehdaskierroksen loppuvaiheessa, sillä esimerkiksi ”Suomiosastolla” käytettävät johtosarjat ovat varustettu kokonaan kultaisilla liittimillä ja lämmityslaitteet on tehty platinasta. Todella ammattimaista! Kokoonpanon lopuksi autot pakataan vakuumipakkauksiin, missä ne toimitetaan yksitellen lentorahtina Veholle toimitettavaksi edelleen asiakkaille.
Tehdaskierroksen jälkeen siirryimme vielä ”Suomiosaston” auditorioon, missä teekkareilla oli konjakin nauttimisen ohella tilaisuus kysellä näkemästään. Ensimmäinen kysymys koski Suomeen tuotavien Mersujen huonoa varustelutasoa, mihin saatiinkin kaikenkattava vastaus. Tehtaan edustajan mukaan kaikki lisävarusteiden vaatimat mekaaniset komponentit tehdään alihankintana Rolexin ja Longineksen tehtailla Sveitsissä, mikä asettaa omat rajansa lisävarusteiden määrälle. Kaikkiin yksiöihin ei kuulemma riitä varusteita. Esimerkkinä mainittiin kattoluukun mekanismi, minkä tekeminen vie kolme kuukautta Rolexin kellosepiltä. Tehdas ei puutteellista laatua hyväksy, joten Suomeen toimitettavat valioyksilöt ovat siis pakon sanelemina yleensä perusmalleja.
Toinen kysymys koski mahdollisuutta tulla kesäharjoittelijaksi tehtaaseen, johon saimmekin hyvän vastauksen. Tehtaan politiikan mukaisesti teekkarin statuksen omaava henkilö voitaisiin ottaa ainoastaan saniteetti-insinöörin apulaisen apulaisen tuuraajaksi, ja silloinkin hoitamaan vain pyyhinrättien kuivatusta valvotuissa olosuhteissa. Palkka olisi tosin hyvä; noin 4300 euroa ja luontaisetuudet päälle kuukaudessa.
Kolmas kysymys koski palkkoja tehtaalla yleensä, mihin isännät antoivatkin kaikkia tyydyttävän vastauksen. Perustyöntekijä muualla kuin ”Suomilinjalla” saa 1800 euroa kuukaudessa, mistä vielä vähennetään parkkipaikka- ja ruokailumaksu. ”Suomilinjalla” perustyöntekijä saa kokemuksesta riippuen 9000–12500 euroa kuukaudessa plus työsuhde-edut, joihin kuuluu muun muassa kerran vuodessa uusittava Maybach kuljettajalla (vain tehtaan johtajalla on oikeus ”Suomimersuun, joka on yleisesti e200cdi Classic) ja ilmaiset kesälomamatkat. Myös asunnostaan ”Suomilinjan” työntekijät maksavat huomattavasti vähemmän vuokraa kuin peruskansalainen. Tehtaan edustajat mainitsivat vielä erikseen, että kilpailu on todella kovaa rajallisista työpaikoista.
Tämän jälkeen olikin vierailulle varattu aika lopussa, joten marssimme oppaiden johdolla bussille Keski-Euroopan mallien kokoonpanolinjojen ohitse. Oppaat pyrkivät pitämään kiirettä, mutta muutamille havainnoille oli kuitenkin aikaa; työolot olivat todella karut ja valoa vähän. Kukaan ei piitannut laadusta ja suurin osa osista näytti tulevan purku-autoista, joita olikin tehtaan kokoonpanohalli puolillaan. Myös ”Suomiosaston” kolarikoeautot näyttivät olevan kovaa sanaa näiden autojen kokoonpanossa.
Matkalla nähtiin lukuisia turkkilaisia rähjiä sylkemässä kokoonpanemiinsa osakokonaisuuksiin ja yksi krapulaisen näköinen sankari jopa heitti laatat kokoonpanovuorossa olevan Mersun varapyöräkoteloon. Tästä rohkaistuneena meidänkin teekkarit heittivät lukuisia laattoja kokoonpanolinjoilla olevien autojen hansikaslokeroihin. Bussiin noustessa isännät vielä ojensivat kaikille teekkareille nahkaiset McLarenin varikkotakit (selkämerkinnällä ”Finnish Customer, the BOSS”) ja kolmen litran pullot Mercedeksen oman brandin konjakkia. Ilo oli ylimmillään tässä vaiheessa.
Tämän jälkeen olikin hyvä jatkaa kierrosta viinilaaksoon, missä tutustuimme Suomeen tuotavien viinien salattuihin maailmoihin (Suomeen tuotavat viinit tehdään oikeasti aidoista rypäleistä ja Keski-Euroopan viinit tynnyreiden pesuvedestä!) sekä vedimme kunnon lärvit useampana iltana viinitiloilla. Kunnon asiakasryhmän edustajille kun on tapana tarjota vain parasta…
Olen aina tiennyt, että autotehtailla on omat osastonsa ”Suomiautoille”, mutta en koskaan ole arvannut miten perusteellisesti Mercedeksin väki suhtautuu tärkeimpään asiakasryhmäänsä; suomalaisiin asiakkaisiin. On ylpeä olla suomalainen! Ja aito ”Suomi Auto” on arvokkaampi kuin painonsa kultaa!
Autoverosika"
Nyt voidaan olla ylpeitä mesen "karvalakkimalleista", sillä ne ovat taattua suomalaista laatua mistään tinkimättä valmistettuja ;)
Suomen tuotavia Mersuja kootaan myös mm. Etelä-Afrikassa, toivottavasti ovat muistaneet laittaa Suomi-osaston myös sinne. :smileywink:
@vanOs kirjoitti:
@TeroRe kirjoitti:
Olen automiehiä henkiin ja vereen, mm. siksi touhuttiin tuo Tesla-koeajo (toki muitakin syitä oli). Meillä on 1,5-vuotias tyttö ja näyttää että hänestäkin tulee autofani. Käytin tänään kiertelemässä autokauppoja kaksistaan, molemmille mukavaa ajanvietettä :)
Hienoja pirssejä löydettiin mutta harmikseni täytyy todeta että käytetyissä suomalaisissa autoissa näyttää olevan tosi vähän varusteita. Auton vaihto ei ole ajankohtaista vielä pitkään aikaan mutta ajattelin että tekisi nämä seuraavat kaupat ihan rauhassa ja ajan kanssa, joten siksi kauppoja on mukava ja syytä kierrellä jo hyvissä ajoin. Vähän sylettäisi ostaa noin 40k auto jossa on varusteina 4x sähkölasit, kahdet renkaat aluvanteilla, hiukkassuodattimet ja korin väriset listat. Täytynee siis suunnata katseet tuontiautoihin, niissä kun on lähes poikkeuksetta ruksittu varusteita ihan eri tavalla. BMW/Audi/MB-akselilla siis liikutaan.
Suomalainen verotus ei suosi autoharrastamista :/
Ennen kuin retkahdat tuontiautoihin kannattaa lukea alla oleva raportti tehdaskäynnistä...:smileywink:
Onkohan tuo nyt tottakaan ;)