Skip to main content

Morjesta,

 

nyt tarvis apuja täältä joltain viisammalta, kun tuntuu, että iteltä alkaa olla konstit lopussa.

          Eli muutimme uuteen kämppään, missä on Telian netti (100M valokuitu). Vanhassa kämpässä meillä oli Elisan 50M netti.(ilmeisesti kuitu?) Jokatapauksessa mukana tuli siis elisalta Zyxel VMG3925-B10B modeemi. Muuton jälkeen uudessa osoitteessa otimme Telian 100M netin siis ja toimi moitteettomasti muutaman päivän ajan. 

          Yksi päivä töistä kotiin tultua ihmettelin miksi langaton verkko ei toimi ja katsoin modeemia, eikä internet valon kohdalla palanut mikään valo. Ajattelin tietysti, että Telialla jotain ongelmia netissä, ja näin olikin. Mutta kuitenkin hetken päästä netti alkoi toimimaan, mutta vain huoneen datarasiasta suoraan tietokoneeseen tai esimerkiksi pleikkariin. Modeemiin en ole vieläkään saanut yhteyttä, vaikka kuinka on yrittänyt resetoida, yrittää muita kaapeleita, mutta ei. Kävin tänään myös Elisan liikkeessä, kun en oikein keksinyt muuta kun että modeemi on rikki. Testasimme siellä sitten Elisan liikkeessä heidän datapisteestä ja yllätysyllätys tietysti se toimi aivan normaalisti. Myöskään Elisa viihteen boksiin, mikä meiltä löytyy ei myöskään saa yhteyttä huoneiston datapisteestä suoraan. Ei vain yhdistä, vaikka senkin laatikon olen resetoinut muutamaan otteeseen. Tämänkin toimivuuden testasimme Elisan liikkeessä ja toimi moitteettomasti.

          Onko kenelläkään mitään hajua, mitä tässä kannattaisi tehdä muuta, kuin repiä pelihousut?

 

Kiitoksia etukäteen, jos joku vaivautuu vastaamaan.

 

S.S

Tervetuloa Yhteisöön @Samppandeeros  :smileyhappy:

 

Ensi alkuun varmistan vielä että kun koitat yhteyttä tällä Zyxelillä niin onhan kytkentä seinän datarasiasta tehty laitteen siniseen wan-porttiin verkkokaapelilla?

 

Teitkö resetin painamalla laitteen reset-nappia noin 10s pohjassa laite käynnissä? Reset-nappi on sen pienen reiän pohjalla joka on WPS ja WLAN painikkeiden välissä laitteen takana. Ja reagoiko laite resetointiin mitenkään?

 

Laiteen WAN-valo palaa sen merkiksi että tunnistaako laite että siihen on jokin yhteys kytketty niin palaako valo vai onko se pimeänä?

 

Liittymä itsessään ei erittele että minkä laitteen sinne kytkee.


Kyllä datapisteestä kytketty 8-pinnisellä kaapelilla modeemin WAN-pisteeseen. 

Kyllä resetoin laitteen juurikin näin, eli pidin n.10 sec pohjassa terävällä esineellä, kunnes kaikki valot välähti ja alkoi resetoitumaan. Ikävä kyllä ei reagoinut tähän  millään tavalla. Modeemissa palaa: powervalo, wlan2.4g ja 5g. Ei mitään muita..


Eli laite ei nyt tunnista ollenkaan pistokkeesta tulevaa yhteyttä.

Oletko kokeillut että mitä laite sanoo jos kytket sen suoraan asunnon oman jakamon nousupistokkeeseen?

Yleensä tämä jakamo sijaitsee sähkökaapissa ja sieltä yhteyden voi haaroittaa haluamaansa seinäpistokkeeseen.


Sekin on testattu. Ei sano siltikään mitään, vaikka suoraan jakamosta ottaa :/


Kai olet kokeillut toisella kaapelilla? Entäs, jos kytket PC:n suoraan siihen seinärasiaan ilman reititintä, niin muodostuuko yhteys? Kone menee silloin julkisen IP:n taakse eli palomuurit oltava kunnossa / älä jätä sitä pitkäksi aikaa niin, vain sen verran että näkisi onko seinärasiassa toimiaa ethernet-yhteyttä.


Hyvä kuulla, että olet jo testannut monia asioita! Olin kysymässä juuri samaa kuin @SINAD : Oletko testannut yhteyttä toisella 8 pinnisellä kaapelilla? Reitittimessä on giganen ethernet-portti ja jos kaapeli on vialla siten, että se toimii vain osittain, niin reititin ei nouse linjalle mutta tietokone tai pelikone voivat nousta, jos eivät ole gigaisella portilla varustettuja. Jos mahdollista, niin yhteyttä olisi hyvä testata myös toisella reitittimellä sekä huoneen rasialta että jakamosta suoraan. Toista reititintä testattaessa kannattaa kokeilla myös useampaa verkkokaapelia.


Kolmea eri kaapelia on tullut kokeiltua mitä iteltä löytyy, ei toimi millään. Kyllä, pc:n kytkeminen suoraan seinärasiasta toimii, eli muodostaa yhteyden heti. Samoin esimerkiksi ps4.


Joo täytyisi varmaan lainareititin käydä hakemassa..

Mielenkiintoista vain, kun Elisan liikkeessä hyppäs heti linjoille kun siellä testattiin. Siellä tosin elisalla oli oma kaapeli.

Onkohan sitten näin, että olen mukiloinut jotenkin kaikkia kaapeleitani.. Mikä kyllä sekin jokseenkin epätodennäköistä.


Tarkistin myös tietokoneen specseistä, että siitä löytyy myös giganen ethernet portti. Kaapeleissa ei siis voi olla vika :/


Tosi hyvä, että olet jo testannut useammalla kaapelilla. Kun koneen porttikin on giganen, niin ongelma vaikuttaisi olevan jossain muualla kuin reitittimessä. Pystytkö laittamaan meille häiriöilmoituksen tästä tai tulemalla chattiin Telian etusivun alareunassa, niin saadaan häiriö tutkintaan.


Jep tulen chattiin Telian sivuille.



@Samppandeeros@  kirjoitti:

Kolmea eri kaapelia on tullut kokeiltua mitä iteltä löytyy, ei toimi millään. Kyllä, pc:n kytkeminen suoraan seinärasiasta toimii, eli muodostaa yhteyden heti. Samoin esimerkiksi ps4.


Vika kuulostaisi olevan siinä reitittimessä/modeemissa. Seurasitko tarkasti kun testasivat sitä liikkeessä, että kokeiliko ne sitä DSL-portista vai WAN-portista? DSL-porttihan saattaa olla kunnossa ja WAN ei...


Kiitos avusta, vika selvisi. Ei ollut modeemissa, vaan telian puolelta löytyi vika.   En sen tarkemmin tiedä mikä vika oli, mutta asentaja kyllä kävi taloyhtiössä. Olisiko sitten ollut jotain vikaa kaapeloinnissa tai muussa. Ilmeisesti sai sen verran häiriötä, että ei nostanut modeemia linjoille.


Vastaa