Skip to main content

Kirjoitan tätä viestiä puhelimen nettiyhteyden kautta. Varsinaisesti siinä ei ole mitään erikoista, mutta tilanteen tekee normaalista poikkeavaksi se, että meillä on kotona Telia Avoin kuitu laajakaista ja vielä XXL-nopeudella. Tai siis olisi, mikäli se olisi auki. 

17.6.2020 aamulla huomasimme, että nettiyhteys ei toimi. Minun Telia palvelussa huomasin, että tämä johtuu maksamattomasta laskusta. Lasku tosin oli maaliskuulta ja sen jälkeiset laskut oli kaikki maksettu, mukaanlukien maksumuistutus tästä maksamattomasta laskusta. Muista en tiedä, mutta minulla on haasteita sähköpostilaskujen kanssa, jotka hukkuu kaiken roskapostin sekaan ja usein olenkin myöhässä laskun maksanut, mutta nyt siis oli välistä yksi lasku jäänyt rästiin. 

Heti tämän havaittuani, maksoin rästissä olleen laskun ja  samalla kesäkuunkin laskun (etuajassa, eräpäivä 6.7.2020), ettei se vain unohtuisi. Maksut tein Minun Telia-palvelussa, eli verkkokaupanomaisesti minut ohjattiin nettipankkiin, josta maksut tehtyäni palauduin takaisin "palveluntarjoajan sivuille". Maksu siis tehtiin Telian järjestelmässä. Minun Telia palvelussa näkyikin heti kaikki laskut maksettuina, joten ei muuta kuin odottelemaan liittymän avautumista.

Tätä kirjoittaessa siis odottelen vieläkin liittymän avautumista. Olen toki ollut yhteydessä asiakaspalveluun ja laittanut yhteydenottopyynnön lomakkeen kautta netissä. Vastaukseksi olen saanut ilmeisen vakiofraasin, eli "maksun kirjautuminen kestää kolme pankkipäivää ja tässä on ollut juhannus välissä". 

Vastaus voisi olla ymmärrettävissä jos maksu olisi tehty verkkopankissa laskulla. Se kuitenkin tehtiin Telian järjestelmässä ja näkyi Minun Telia:ssa heti 17.6.2020. Maksu oli siis kirjautunut Telialle 17.6.2020. Asiakaspalvelija myönsi tämän ja kertoi, että maksun tulee kirjautua vielä heidän muihin järjestelmiin, mm. luotonhallintaan, joka hallinnoi avauksia. 

Kyseessä on Telian sisäisten järjestelmien kommunikaatio tilanteessa, jossa asiakas on jo maksanut kaikki rästit ja niistä seuranneet sanktiot, eli viivästyskorot ja maksumuistutusmaksut. Minulla ei siis ole ollut 17.6.2020 aamupäivästä mitään velvotteita auki Teliaa kohtaan ja maksu on heillä näkynyt, kuten minullakin, Minun Telia palvelussa. Kuitenkaan vielä 22.6.2020 klo 19.55 ei liittymä ole auki. 

Minun mielestäni tällä hetkellä tilanne on se, että Telia ei toimita sopimuksenmukaista palvelua, joten minunkaan ei tulisi näistä (tähänastisista) kuudesta päivästä maksaa. Telian sisäisten järjestelmien integraatiot eivät voi olla asiakkaan vastuulla. 

Liittymän avausta odotellen,

-Tuomo

P.S. Minun Telian etusivulla näkyy vieläkin, että "Sinulla on maksamattomia laskuja". Laskuluettelossa kuitenkin kaikki on maksettu. Olisikohan järjestelmissä jotain vikaa...

@Marshfly@  kirjoitti:

Moikka @Marshfly ja tervetuloa tänne Yhteisöön!

Vaikka lasku on maksettu omien sivujen kautta, niin tekemäsi maksusuoritus tulee meille pankkien välityksellä, eikä automaattisesti heti. Omien sivujen kautta maksamisessa pätee normaalit verkkomaksamisen menetelmät. Laskun tila avoimesta maksetuksi kirjautuu sinne omille sivuille heti maksusuorituksen jälkeen, muttei näy tänne meille heti juurikin tuon pankkiviiveen vuoksi. Nyt kuitenkin kun tuo juhannuskin on ohi ja tässä on päiviä mennyt, pitäisi liittymänne olla jo auki. :)

Moi,

Valitettavasti liittymä on vieläkin kiinni. En nyt oikein ymmärrä logiikkaa, jossa Omat Sivut eivät olisi Telian järjestelmä, kuten yritätte perustella. Maksunvälitystä ja niihin liittyviä palveluita ohjaa Finanssivalvonnan ohjeistukset, jotka tänä päivänä vaativat, että maksu näkyy samana päivänä. Telian sisäisten järjestelmien välisistä integraatioista johtuvista viiveistä ei voi asiakasta rankaista. Nyt kuitenkin niin tapahtuu.

Suosittelen sinua ottamaan yhteyttä asiakaspalveluumme, niin sitä kautta voidaan tutkia mikä on tuon liittymän tilanne tällähetkellä.

Tuolla aiemmalla viestilläni viittasin siihen, että maksutapahtuma toimii myös siellä Omilla sivuilla pankkien välityksellä, jolloin viivettä maksusuorituksen kirjautumiseen on tuonut 19.6. juhannusaatto, sillä tämä päivä oli pankkivapaapäivä. Maksutoimeksiannon vastaanottamisen jälkeen pankeilla on useita tapoja välittää maksu maksajan pankilta saajan pankille. Tämän myötä reaaliaikaisen maksunvälityksen suhteen pankkien välillä on myös eroja. Esimerkiksi maksunvälitys saman pankin sisällä tapahtuu hetkessä. Välittömästi siirtyvän maksun edellytyksenä on myös se, että myös toinen pankki välittää maksuja reaaliaikaisesti. Mutta on aivan totta, että reaaliaikainen maksaminen on ottanut viimevuodesta alkaen ison harppauksen eteenpäin. :)

Maksuja välitetään kahdella eri tavalla, joko siten, että rekisteröity maksunvälittäjä vastaanottaa maksun omalle tililleen ennen sen siirtoa eteenpäin vastaanottajalle tai rekisteröimätön välittäjä välittömästi siirtää maksun vastaanottajan tilille. 

Ensimmäisessä vaihtoehdossa maksupalvelulain (Maksupalvelulaki, 5 luku §47) mukaan varojen siirto tulee olla tehtynä viimeistään seuraavana työpäivänä. Maksunvälittäjän tulee siirtää ne eteenpäin välittömästi varat saatuaan. 

Toisessa vaihtoehdossa rahat siirtyvät käytännössä reaaliajassa.

Asiakaspalvelunne mukaan järjestelmissänne näkyi maksut suoritettuna 18.6.2020. Maksut oli tehty 17.6.2020, eli maksunvälittäjänne soveltaa ensimmäistä mainitsemaani maksunvälitystapaa. 

Kaikki tämän jälkeen tapahtuneet viivytykset johtuvat teidän omista järjestelmistä ja niiden välisistä integraatioista tai teidän ja pankin välisestä sopimuksesta, joka voi vaikuttaa maksun kirjautumiseen teidän järjestelmään. Tätä ei kuitenkaan tule käyttää asiakasta vastaan, koska asiakas ei tähän sopimukseen voi mitenkään vaikuttaa ja asiakkaan maksu on tosiasiallisesti ollut maksunvälittäjällänne viimeistään maksupäivää seuraavana päivänä.

Ongelma on Telian päässä ja siihen voi vaikuttaa jos tahtoa on. Pidän varsin tökerönä käyttää verukkeena pankkeja ja pankkipäiviä, koska vaikka ne joskus ovatkin olleet todellisia syitä, niin tänä päivänä asiat johtuvat vain ja ainoastaan yrityksen omista toimista ja järjestelmistä.   

Nettiyhteys aukesi tänään n. klo 12.00. Kiitos siitä.  6 vuorokautta tähän meni. 

@Marshfly@  kirjoitti:

Nettiyhteys aukesi tänään n. klo 12.00. Kiitos siitä.  6 vuorokautta tähän meni. 

Omilla sivuilla avoinna oleva lasku kuittaantuu laskuarkiston näkymään maksetuksi heti siitä syystä, että sen on tarkoitus muistuttaa asiakasta, että lasku on maksettu, eikä sitä esimerkiksi mene maksamaan uudestaan myöhemmässä ajankohdassa. Meillä maksujen kirjautumiseen menee yleensä 1–3 arkipäivää pankista riippuen, eikä tätä ennen liittymää ole voitu avata. 

Pääasia kuitenkin, että liittymä on nyt auki! :)

Vastaa