Skip to main content

Olen näistä lukenut aiemminkin mutta nyt tuli ihan todellinen tilanne vastaan. Kaveri kertoi että hänen EPC3928 modeeminsa käynnistelee itseään uudelleen jopa useaan kertaan päivässä. Ihmettelin tätä kun itsellä on toiminut kaapelinetti nyt ihan suhteellisen hyvin, että voisiko kyseessä olla viallinen modeemi.

 

Nyt sitten saatiinkin selvitettyä vian lähtökohta, ja sehän oli Avastin Home Network Scan. Käskin kaveriani poistamaan Avastin ja asentamaan tilalle MS Security Essentialsin, ja modeemin uudelleenkäynnistelyt loppuivat kuin seinään. 

 

Kaverilla Win 7 jonka myötä joutui lataamaan vielä erillisen virustorjunnan, itse olen käyttänyt pelkkää Defenderiä Windows 8:sta lähtien.

 

Eli se ei riitä että Avast jo itsessään rikkoo Windows 10:n asennuksia ja aiheuttaa mm. kriittisiä käynnistä-valikon ja haun virheitä, vilkkuvia näyttöjä ym. muuta kivaa, mutta se vielä aiheuttaa nettiyhteyksien katkeilua. Eli jos näitä ongelmia ilmenee, suosittelen boikotoimaan Avastia.

 

Tässä olisi hyödyllistä tietoa myös Soneran asiakaspalvelulle.


@ParaDoX kirjoitti:

Olen näistä lukenut aiemminkin mutta nyt tuli ihan todellinen tilanne vastaan. Kaveri kertoi että hänen EPC3928 modeeminsa käynnistelee itseään uudelleen jopa useaan kertaan päivässä. Ihmettelin tätä kun itsellä on toiminut kaapelinetti nyt ihan suhteellisen hyvin, että voisiko kyseessä olla viallinen modeemi.

 

Nyt sitten saatiinkin selvitettyä vian lähtökohta, ja sehän oli Avastin Home Network Scan. Käskin kaveriani poistamaan Avastin ja asentamaan tilalle MS Security Essentialsin, ja modeemin uudelleenkäynnistelyt loppuivat kuin seinään. Hän tosin valitettavasti kerkesi jo tilata uuden modeeminkin. 

 

Kaverilla Win 7 jonka myötä joutui lataamaan vielä erillisen virustorjunnan, itse olen käyttänyt pelkkää Defenderiä Windows 8:sta lähtien.

 

Eli se ei riitä että Avast jo itsessään rikkoo Windows 10:n asennuksia ja aiheuttaa mm. kriittisiä käynnistä-valikon ja haun virheitä, vilkkuvia näyttöjä ym. muuta kivaa, mutta se vielä aiheuttaa nettiyhteyksien katkeilua. Eli jos näitä ongelmia ilmenee, suosittelen boikotoimaan Avastia.

 

Tässä olisi hyödyllistä tietoa myös Soneran asiakaspalvelulle.


Jotkin laitteet ja ohjelmistot voivat olla ristiriidassa ja se voi olla huomaamaton bugi. Minulla ei ollut ongelmia Avast!-ohjelmiston ja Huawei E5186 -reitittimen kanssa aikoinaan.

 

Windows 10 -käyttöjärjestelmä ei tarvitse erillistä virustorjuntaohjelmistoa, koska Windows Defender ja Palomuuri sisältyy pakettiin automaattisesti. Tämän lisäksi reitittimessä on oma palomuuri. Nettiselaimiin on saatavilla erilaisia ohjelmistoja mm. mainosten estäjä ja linkkien tarkastaja. Kaiken näiden muurien takana on vastuussa käyttäjä itse miten netissä käyttäytyy :smileytongue:

 


Vastaa