Made in Finland C Moressa keväällä 2022

  • 15 March 2022
  • 6 kommenttia
  • 74 katselukertaa

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16


 


Kevään odotetuimpiin sarjoihin lukeutuu "Made in Finland", joka kertoo kiehtovan menestystarinan suomalaisen matkapuhelinvalmistaja Nokian vaiheista vuosina 1988-1990 kohti maailmanmenestystä. Sarja nähdään C Moren suoratoistopalvelussa 14.4. alkaen.


 


Kyseessä on tositapahtumiin perustuva kuusiosainen draamasarja, jonka keskiössä ovat nuoret, vastavalmistuneet ja neuvokkaat asianajajat Katarina Tammi (Satu-Tuuli Karhu), Aki Makkonen (Emil Kihlström), nerokkaat insinöörit Risto Salminen (Aku Sipola), Vuokko Salminen (Oona Airola)
ja ajan hermolla oleva johtaja Jorma Ollila (Sampo Sarkola), joiden rohkeus pelasti koko yhtiön. Sarjassa he päätyvät kylmiltään yhdysvaltalaisoikeuteen puolustamaan Nokiaa jättiyritys Motorolaa vastaan. Vaikka sarja perustuu tositapahtumiin, niin hahmojen yksityiselämän tapahtumat ovat fiktiivisiä.


 


Made in Finland -sarjan kuvaukset ovaat alkaneet huhtikuussa 2021 Oulussa. Tämän jälkeen kuvaukset ovat jatkuneet muun muassa Helsingissä, Turussa ja Nokian vanhoissa toimitiloissa Salon IoT campuksella .


 


Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Maarit Lalli, joka on tehnyt vuosien laajamittaisen taustatyön Nokian historiaan. Hän alkoi työstää Nokia-aiheista elokuvakäsikirjoitusta vuonna 2013. Televisiosarjaksi idea kehittyi vuonna 2018. Sarjaa varten Lalli haastatteli suuren joukon eri rooleissa toimineita Nokian työntekijöitä; siivoojista insinööreihin. Nokian menestystarina on pitkä, mutta Made in Finland -sarja keskittyy Nokian kohtalokkaisiin vuosiin toimitusjohtaja Kari Kairamon itsemurhan jälkeen ja oikeustaisteluun Motorolan patenttirikkomussyytteitä vastaan.


 



Nokian huippumenestyksen takana on monia kertomattomia ihmiskohtaloita. Tarinoita ihmisistä, joiden intohimo työhön teki menestyksen mahdolliseksi. Syntyi ihme ja maailma valloitettiin, mutta taustalla oli myös menetyksiä ja epätoivon hetkiä. Ensimmäisestä GSM-puhelusta on 30 vuotta. Asianosaisilla on tarpeeksi etäisyyttä historiaan ja asioista uskaltaa puhua vapaasti"



 


Maarit Lallin lisäksi sarjaa on ollut mukana käsikirjoittamassa myös Lassi Vierikko, sekä Jyrki Väisänen. Tuottajina toimivat etenkin näyttelijänä aiemmin tunnettu Minna Haapkylä ja Tiina Pesonen. Muissa sarjan rooleissa nähdään muun muassa Kristo Salminen (Kari Kairamo) ja Joonas Kääriäinen (Teuvo Muhonen).


 


Sarja on herättänyt kiinnostusta ja ylittänyt uutiskynnyksen myös Yhdysvalloissa. Minna Haapkylä kertoi, että he olivat saaneet kuvauspaikalle myös toimittajan maailmanlaajuisesta amerikkalaislehdestä Varietysta. Lehdessä julkaistiin artikkeli, jossa kerrotaan sarjan kuvauksista ja hämmästellään sitä, millainen tarina Nokian taakse kätkeytyy.


 



He (Variety) olivat julkaisseet aiemmin pienen jutun sarjastamme. Toimittaja kertoi, että se keräsi niin paljon kiinnostusta ja kommentteja, joten heidän oli pakko lähettää toimittaja kuvauspaikalle tänne Suomeen. Toimittaja kertoi, että on työskennellyt lehdessä jo 15 vuotta ja käynyt ainoastaan kerran aiemmin kuvauspaikkavierailulla muualla. Hän oli todella myyty, kun tuli kuvauspaikalle.



 


Nokian tarina on jokaiselle suomalaiselle sydäntä lähellä ja samalla se on maailmanlaajuisesti tunnettu brändi. Nokian ensimmäinen matkapuhelin Mobira Cityman 900 julkaistiin vuonna 1987.  Ensimmäisen puhelun GSM-verkossa soittti Harri Holkeri yli 30 vuotta sitten heinäkuussa 1991 ja ensimmäinen, langaton ja GSM verkossa toimiva matkapuhelin julkaistiin 1992.


 


Nokia nosti Suomen lamasta ja maailmankartalle aivan uudella tavalla ja saimme olla ylpeitä, että Nokia tulee Suomesta. Mutta Nokia oli paljon muutakin kuin vain menestystä, mainetta ja kunniaa. Lallin sarjassa tullaan näkemään miten Nokia kosketti ihmisiä. Nokia oli menestyvä, koska sen taustalla oli joukko intohimoisia ihmisiä. Menestys, mutta myös epätoivon hetket olivat arkipäivää. 


 


Sarjaa ei ole modernisoitu nykyaikaan, vaan siinä halutaan näyttää maailma matkapuhelinjätin alkuajoilta 1980-luvulta. Tämä toi kuvauksiin omat haasteensa rekvisiittojen osalta. Nokian puhelimien lisäksi kuvauksiin piti hankkia Motorola-merkin matkapuhelin vuodelta 1991. Sarjasta on ollut suunnitteilla myös uusia kausia, mutta menestys kertoo jatkuuko sarja vielä ensimmäisen kauden jälkeen.


 




Lue myös:



 


 

6 kommenttia

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Mielenkiinnolla odotellaan traileria ulos! Toivottavasti sarjassa on myös sopivalla tasolla teknisiä asioita käyty läpi. Toki ei ihan joka nippeliä voida mielekkäästi selostaa, kun ei ole koulutusvideosta kyse vaan draamasarjasta. Täytyy jäädä odottelemaan mitä tuleman pitää.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Minä myös odottelen minkälainen sarja on saatu aikaiseksi 🤓>

Itselläkin ensimmäinen puhelin oli Nokialainen "halko" 😅>

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +15

Sama täällä, innolla odotan! 👏> Itselläni oli aikoinaan sukua töissä Nokian insinöörinä, ja hyvin muistan silloin pöhinän Nokian ympärillä. Ylipäänsä tositapahtumiin pohjautuvat sarjat aina kiinnostavat, ja nyt etenkin kun aihe on vielä niin läheinen meille suomalaisile. 😁>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

Olin aikoinaan Oulussa opiskelemassa ja moni opiskelukavereista lähti silloin Nokialle töihin. Serkku on siellä töissä edelleen.


 


Kyllä Nokialla on iso merkitys suomalaiselle yhteiskunnalle ja monella meistä on vähintään jonkinlainen tunneside Nokiaan. Tämä sarja on kyllä pakko väijyä, kun se tulee 🙂>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@Purnipsi Nyt on trailer lisätty artikkeliin! Käypä katsomassa ja kerro miltä vaikutti? 🙂>

Käyttäjätaso 2
Kunniamerkki +6

Nyt pitää kaivaa laatikon pohjalta yhä toimiva Nokia 7710 puhelin ja fiilistellä hieman menneitä hyviä aikoja😎>

Vastaa