Valorant - Uusi haastaja nykyisille FPS-peleille?


Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +12

Pelintekijä Riot Games on tovi sitten ilmoittanut julkaisevansa uuden FPS-pelin kesällä 2020. Peli kantaa nimeä Valorant ja siitä on kaavailtu haastajaa ainakin CS:GO:lle, mutta miksei muillekin FPS-peleille. Pelintekijän mukaan Valorant tulee olemaan maksuton peli, mutta pelin sisällä on mahdollisuus tehdä ostoksia esimerkiksi erilaisista kosmetiikoista. Pelissä esimerkiksi ampuminen ja liikkuminen muistuttaa CS:GO:ta jonkun verran, mutta uutena tulevat esimerkiksi erilaiset valittavat hahmot omine kykyineen. Peli vaikuttaa ensivaikutelmalta siltä, että se tulee olemaan ns. esports-valmis tuote eli varmasti moni jo miettiikin ammattilaiseksi yrittämistä Valorantissa.


 



 


Vaikka virallisen julkaisun on tarkoitus tulla kesällä, Riot tarjoaa mahdollisuuden päästä peliin käsiksi jo ennen tätä. Valorantin suljettu beta alkaa 7.4.2020, johon on mahdollisuus päästä pelaamaan Turkin, Venäjän, Euroopan, Yhdysvaltojen tai Canadan alueilla. Riot jakoi mielenkiintoisella tavalla pääsylippuja tähän suljettuun betaan. Useat suositut streamaajat Twitchissä pääsivät kokeilemaan peliä jo etukäteen ja he sitten näyttivät lähetysissään peliesityksiään Valorantissa. Näistä lähetyksistä katsojilla oli mahdollisuus saada itsellen pääsy suljettuun betaan. Ainakin näkyvyyttä piisasi!


 


Millaisia fiiliksiä Valorantista muilla on ja pääsitkö kenties suljettuun Betaan mukaan?


0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa