Skip to main content

Osui sattumalta silmiini, että jatkossa kuukausilaskut eivät sisällä soittoja lankanumeroihin. Lyhyellä tarkastelulla Elisan liittymiin kyseinen muutos on tullut jo huhtikuussa.

https://www.telia.fi/asiakastuki/liittymat/mita-liittyman-hintaan-kuuluu#puheluiden-hinnoittelu

  • 1.10.2025 alkaen lankapuhelinnumerosuuntiin soittaminen ei sisälly liittymän kuukausimaksuun ja niistä veloitetaan kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaan. “

Tarkoittaakohan tämä sitä, että julkishallinto ei enää käytä lankaliittymiä vai sitä, että lankaliittymien haltijoita hiostetaan luopumaan lankaliittymistä?

Eli puhepaketeista tulee vieläkin turhempia lisäkuluja, kun ne harvat soitot yritysten lankapuhelinnumeroihinkin alkavat maksamaan erikseen. En ole vielä yhtään syytä itse ainakaan keksinyt, miksi kavereille tai sukulaisille pitäisi soittaa puhelu tai lähettää tekstiviesti, jotka ovat paljon epäkätevämpiä kuin netin yli toimivat pikaviestimet.

Varmaan tullut liikaa valituksia kun ihmiset eivät erota lankanumeroa ja keinotekoisesti erillismaksullista 010, 020, 029 jne suuntanumeroa. 

Suunnan pitäisi olla täysin päinvastainen kuin nykyinen kehitys, jossa "rajattomat" puhelupaketit kaventuvat entisestään. Kun kaikki yritysnumerot, mukaan lukien lankanumerot, on rajattu ulkopuolelle, niin seuraavaksi niihin sisältyvät varmaankin enää vain puhelut saman operaattorin liittymiin.

Ymmärrän toki, että teleoperaattoreiden on jostain saatava tuloja, kun viestintä kaikkialle muualle paitsi yrityksiin ja virastoihin tapahtuu nykyään pääasiassa pikaviestinten kautta. Nyt liittymiin tuotuja turvaominaisuuksiakaan kun ei tuoteta ilmaiseksi. Toisaalta täytyy muistaa, että on myös asiakkaita, jotka eivät tarvitse mobiilidataa lainkaan, mutta se on silti pakollinen osa liittymiä.

Olisi korkea aika luopua harhaanjohtavasti, jopa petollisesti, markkinoiduista "rajattomista" liittymistä, joissa todellisuudessa on jo enemmän rajoituksia kuin rajattomuutta, ja siirtyä aidosti käyttöön perustuvaan hinnoitteluun. Nostetaan vaikka näiden muka-rajattomien pakettien hintoja 10 euroa ja alennetaan vastaavasti käytön mukaan laskutettavien liittymien perusmaksua 10 €/kk. Samalla luovuttaisiin numeronsiirto-/winback-hintakeplottelusta, jossa epäeettisesti häviävät eniten ne jotka eivät osaa tai tajua kilpailuttaa, kuten esim. vanhukset. Nyt eletään jonkinlaisessa telekommunistisessa mallissa, jossa kaikki maksavat saman hinnan riippumatta käytöstä. 

1.10 lähtien ei kyllä voi puhua yhdestäkään rajattomasta liittymästä, kuten yllä jo todettiin. Joko markkinointipuoli on valinnut uudet liittymien nimet? 

En todellakaan pidä tuosta, että Teliakin on lähdössä mokomaan rahastukseen mukaan Elisan perässä. Eikö asiassa voisi nimenomaan erottua edukseen? Ainakaan määräaikaisia matkapuhelinliittymäsopimuksia muutos ei sentään kaiketikaan tule koskemaan ennen määräaikaisuuden päättymispäivää?

Vieläkö jossain päin Suomea muuten on enää oikeita lankapuhelimia olemassa? Kaikista mitä itse tiesin on kuparit kerätty pois ja liittymät irtisanottu jo vuosia sitten. Lähinnä niitä taitaa olla käytössä yrityksissä, jossa paikalliselta puhelinoperaattorilta ostettu numero on ohjattu keskuksen kautta mihin vaan, oli sitten toimiston pöydällä oleva IP-puhelin tai kännykkä. Olisiko kenties vastaisku tuolle, että nyt ei ole eroa hankkiiko valtakunnallisen 020-numeron vai paikallisen 02-numeron niin soittaja maksaa joka tapauksessa.

Pakko näköjään jostain lisätuloja kehittää. Jotkin yritykset käyttävät yhä lankanumeroita, mutta muuten tulee hyvin harvoin niihin soitettua. Varmaan kyse on tuosta vastaiskusta, ettei niin vaan "ilmaiseksi" soitella.

Enemmistö ihmisistä soittaa viestintäsovelluksilla esim. Whatsapp niin se vei operaattoreita tulos ja murensin liiketoiminnan puheluiden ja tekstareiden osalta kun internetissä toimivat viestintäsovelluksilla puhelut ja viestit ei maksa mitään. Nyt he joutuu etsii muualta tuloja kehittämäl erilaisia palveluita ja korottamaan nykyisten liitymien hintoja joka on sivuvaikutus sille kun enemmistö käyttää internetissä toimivia sovelluksia.

Mihin perustat väitteesi enemmistöstä viestintäsovelluksissa soittavista? Oma kokemus tuttavapiiristä on, että ei niitä enemmistönä suinkaan käytetä. Lisäksi ovat yksi ongelma autoillessa, jos yhtään laatu verkon laatu vaihtelee, on ongelmat ja pätkinnät taattuja.

https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000009926178.html

https://www.traficom.fi/fi/ajankohtaista/suomalaiset-puhuivat-alkuvuonna-puhelimessa-pidempaan-kuin-vuosikausiin

Ihan uutisiin ja tilastoihin tuo perustuu, eikä kenenkään väitteisiin. Omat tuttavat ovat aina todella pieni otos koko väestöstä. Samalla otannalla voisin itse sanoa, ettei yhtään kukaan soita puheluita ikinä. Veikkaisin, että mitä vanhempi, töitä tekevämpi ja syrjäseudulla asuvampi niin sitä todennäköisemmin soittaa vielä puhelun. Jos verkkoyhteys on huono niin silloin laitetaan helposti perille menevä viesti, eikä jaaritella edes pikaviestimessä ääneen. 

Enemmistö ihmisistä soittaa viestintäsovelluksilla esim. Whatsapp niin se vei operaattoreita tulos ja murensin liiketoiminnan puheluiden ja tekstareiden osalta kun internetissä toimivat viestintäsovelluksilla puhelut ja viestit ei maksa mitään. Nyt he joutuu etsii muualta tuloja kehittämäl erilaisia palveluita ja korottamaan nykyisten liitymien hintoja joka on sivuvaikutus sille kun enemmistö käyttää internetissä toimivia sovelluksia.

Mihin perustat väitteesi enemmistöstä viestintäsovelluksissa soittavista? Oma kokemus tuttavapiiristä on, että ei niitä enemmistönä suinkaan käytetä. Lisäksi ovat yksi ongelma autoillessa, jos yhtään laatu verkon laatu vaihtelee, on ongelmat ja pätkinnät taattuja.

Viime vuoden tutkimusten mukaan Whatsapp sovellusta käytti 89 % suomalaista, joista kaikki lähettelee viestejä toisilleen ja varmasti enemmistö myös soittaa puheluita. Globaalisti Whatsapp ääni ja videopuheluita soitetaan 2 miljardia minuuttia joka päivä. Lähde: https://www.itewiki.fi/blog/2024/03/kaytetyimmat-sosiaalisen-median-kanavat-suomessa-2024/ Ja puhelut: https://www.businessofapps.com/data/whatsapp-statistics/#:~:text=How%20much%20activity%20is%20there%20on%20WhatsApp,voice%20and%20video%20calls%20per%20day%20(Facebook)

Ne ihmiset jotka sanoo että oma tuttavapiiri/sukulaiset jne. ei kuulu otokseen juuri sen takia koska toi on aika suppea ja kuplaantunut näkökulma kun siinä ei ajatella kokonaisuutta.

Itse oon liikkunu bussilla ja puhunut samaan aikaan juuri internet puheluita niin mitään ongelmia ei ole ollut ellei sit mennä maaseudulla jossa saattaa olla katvealueita mutta yleensä kyllä isoilla tiellä on aina peittoa. Junassa laatu vaihtelee ja on ongelmia. Yhteydet pätkii usein vaikka heillä on puhelinkoppi jossa on vahvistinlaite.

Viime vuoden tutkimusten mukaan Whatsapp sovellusta käytti 89 % suomalaista,

🤮🤢

vaihtoehtojakin löytyy mm. https://signal.org/ .

1.10 lähtien ei kyllä voi puhua yhdestäkään rajattomasta liittymästä, kuten yllä jo todettiin. Joko markkinointipuoli on valinnut uudet liittymien nimet? 

Jos olisin ilkeä, niin uudeksi nimeksi sopisi Rahastus.

Kun hyvin yleisesti henkilökohtainen viestintä tapahtuu SoMe-sovelluksilla, niin rajattomuus on vain mahdollisuus palveluihin mitä yhä harvempi käyttää. Valitettavasti näissä operaattoreiden yhteisesti sovituissa liittymissä - joita ei erota toisistaan mikään - on rajattu käytön mukaiset liittymät vain PrePaideihin. Teliakin tuhosi DOTin käytettävyyden poistamalla käytön mukaisten liittymien uushankinnan. Vain Elisalla on enää todellinen käytön mukainen Latausliittymä - vielä. 

Kun itse lähettelen n 10 tekstaria ja puhun tunnin vuodessa - muita kuin erikseen laskutettavia yrityssoittoja sekä yli 90% nettisiirrosta tapahtuu WiFi-verkossa, niin kukaan ei ole pystynyt toistaiseksi perustelemaan minulle miksi pitäisi maksaa lähes 40 €/kk rajattomasta 300M 5G-liittymästä.

Viime vuoden tutkimusten mukaan Whatsapp sovellusta käytti 89 % suomalaista,

🤮🤢

vaihtoehtojakin löytyy mm. https://signal.org/ .

Jep. Sovellusten nurja puoli on se, että kun joku päättää, että eipä enää ohjelmaa tarjota, loppuu sen käyttö kuin seinään. https://dig.watch/updates/microsoft-allegedly-blocked-the-email-of-the-chief-prosecutor-of-the-international-criminal-court

Kun joku päättää, että eipä olla oltu riittävän imeliä jollekulle, niin sitten kytketään palvelut pois päältä. Pelottavan moni julkisyhteisö pyörii vaikka juuri tuon Mikkisoftan palveluiden piirissä. En usko, että kovinkaan monessa organisaatiossa on mietitty kakkosvaihtoehtoa jos kaikkien rakastama Teams, Sharepoint tms. lakkaa toimimasta. Tai Amazonin pilvipalvelut. Aika paljon vahinkoa pääsee syntymään.

Tai sitten täysin olematon asiakaspalvelu. Googlella ei kuluttajille ole käytännössä mitään. Jos et automaattibotin kautta saa vaikka tilin palautusta tehtyä, niin voi voi. Tai jos et tunne jotakuta Googlen johtajaa. Operaattorilla sentään on vielä oikeaa asiakaspalvelua.

Perinteiset äänipuhelut niin VoLTE kuin GSM kautta ovat ja pysyvät. Ne ovat riippumattomia erikoisista johtajista ja niiden oikuista. Ehkä moni viestii tosiaan sovellusten kautta, mutta toivottavasti on perinteinen puhelinnumerokin olemassa varalta kun jokin sovellus ei enää toimi.

Entäs sitten kun kaikki operaattorit lopettavat tukemasta puheluita tai edes puhelinnumeroita? Mitäs sitten tehdään? Ihan yhtä loogisia uhkakuvia kuin Trumpin suuttuminen satunnaiselle suomalaiselle Telian asiakkaalle ja vaativan Teliaa lopettamaan kaikki palvelut. Microsoft on amerikkalainen firma ja Trump on Amerikan presidentti niin ei ihan hirveästi kosketa Suomessa avoimen lähdekoodin sovelluksia kuten Signal käyttäviä.

Jos joku sovellus lopettaa toimintansa, kuten tapahtuu vähän väliä muutenkin, niin siitä ilmoitetaan hyvissä ajoin ja kaikki vaan siirtyvät käyttämään seuraavaa. Samoin kuin itsekin mainostin Signalia kaikille vielä Whatsappissa roikkuville kontakteille niin kauan, että viimeinenkin siirtyi sinne ja painoin poistonappia WA tunnareille kokonaan. Tämä ei ole yksityisille kuin minuutin parin homma toisin kuin jossain firmassa tuhansien työntekijöiden käyttämien palveluiden vaihtaminen. 

VoLTE nyt ainakaan ei takuuvarmasti tule pysymään elossa kuin joitain vuosia siihen asti, että saadaan 7G ja taas kerran joku insinööri joutuu keksimään jälkikäteen miten saadaan puhelinverkossa kulkemaan ne puhelutkin eikä vaan dataa. Sitähän tuo ääntä 4G yli nimenomaan tarkoittaa, että verkko on tehty siihen mitä ihmiset käyttävät eli nettiä varten ja puhelut on jälkikäteen liimattu purkalla päälle. Sitten ei toimikaan enää mikään jos et osta uutta kännykkää, joka maksaa rahaa toisin kuin uuden sovelluksen lataaminen. 

En kai nyt väittänyt, että Trump suuttuisi tietylle asiakkaalle? Entä jos hän suuttuukin Euroopalle? Entäs jos jokin päätös EU:ssa tai jossain vaikuttaa viestimien toimintaan niin, että niitä ei täällä pysty enää käyttämään tai käyttö vaikeutuu. Signal ei ole riippuvainen Trumpista (ehkä, missä lie heidänkään palvelimia pyöritetään), mutta, Amazon, Meta ja Alphabet ovat. Hienoa, jos sinun tuttavissa kaikki vaihtavat vain sinun painostuksesta Signaliin. Moni ei vaihda. Ihmiset rakastavat tuttuja sovelluksia eivätkä halua niistä luopua. Pahimmillaan on voitu tehdä järjestelmiä, jotka ovat tuosta riippuvaisia.

Entäs jos Trump suuttuu Telialle ja pudottaa bunker bustereita jokaisen puhelinmaston päälle? Näinkin voi käydä jos on pakko keksiä järjettömiä uhkakuvia. Kannattaa ennemmin pysytellä arkijärjessä niin tajuaa ettei niin tule tapahtumaan. Se on täysin oma moka jos luottaa johonkin jenkkifirmaan missään olennaisessa. Hassut kissakuvat voi katsella ja jutella kavereiden kanssa ihan missä vaan palvelussa, mutta kukaan ei ala soittamaan antiikkisia puheluita vain koska joutuisi vaihtamaan somealustaa.

Jos et ole huomannut niin ihmiset vaihtavat somepalveluita ihan itsekseenkin. Ensin lapset olivat facessa, sitten sinne tuli heidän vanhempansa ja he tekivät 2 tiliä, toisen vanhemmille ja toisen kavereille. Sitten sinne tuli isovanhemmatkin ja kaikki lapset siirtyivät instaan. Sitten kun instassa tapahtui sama lapset siirtyivät snappiin ja mitä näitä nyt onkaan. Muutaman vuoden välein tapahtuu aina uusi siirtymä ja Metan palveluita käyttävät ovat niitä jälkijunassa olevia vanhuksia. 

Jos EU kieltää haitalliset ja täysin turhat jenkkisomet niin ihmiset vain siirtyvät eurooppalaiseen versioon, eikä mitään sen kummempaa kriisiä synny. Ei minunkaan ole tarvinnut ketään painostaa mitenkään, riittää että linkkaa pari uutista miten WA aletaan tunkemaan täyteen mainoksia ja tekoälyä niin kaikki ovat tehneet sen päätöksen ihan itse. Suurin osa toki voi käyttää edelleen myös WA, koska heillä on vielä siellä tuttuja, mutta koska käytössä on jo valmiiksi useampi sovellus niin yhden lisääminen ei ole mikään ongelma. Siinä vaiheessa kun tästä kerrotaan jo perinteisissä sanomalehdissä niin alkaa ne isovanhemmatkin vaihtamaan. 

https://kuluttaja.fi/fi/artikkeli/eurooppalaiset-somevaihtoehdot-naihin-palveluihin-paaset-pakoon-jatteja

https://yle.fi/a/74-20140346

Vain Elisalla on enää todellinen käytön mukainen Latausliittymä - vielä.

Latausliittymästä Elisa veloittaa euron joka päivältä jolloin käyttää nettiä. Se tekee kolme kymppiä kuussa. Ei se mitään säästöä ole.

HSL:n reittiopas on käytössä alvariinsa, säätiedotus melkein päivttäin, Helenin (Helsingin energian) sovelluksella tulee katsottua milloin pyykit kannattaa pestä, pankkisovellusta tarvitaan vähintään kerran viikossa, jne. jne. jne. On aika vaikea välttyä netin käytöltä joka ikinen päivä.

15-20€ saa jollain nopeudella rajoittamattoman kuitenkin niin käytön mukaan pitäisi pysyä alle 10€/kk että on järkeä kun voi käyttää joka päivä miten haluaa.

Vain Elisalla on enää todellinen käytön mukainen Latausliittymä - vielä.

Latausliittymästä Elisa veloittaa euron joka päivältä jolloin käyttää nettiä. Se tekee kolme kymppiä kuussa. Ei se mitään säästöä ole.

HSL:n reittiopas on käytössä alvariinsa, säätiedotus melkein päivttäin, Helenin (Helsingin energian) sovelluksella tulee katsottua milloin pyykit kannattaa pestä, pankkisovellusta tarvitaan vähintään kerran viikossa, jne. jne. jne. On aika vaikea välttyä netin käytöltä joka ikinen päivä.

Ei Latausliittymä olekaan tarkoitettu käyttäjille, joilla datan käyttö on jokapäiväistä. Liittymä pitää valita aina omien käyttötarpeiden ja -tapojen mukaan. Omalla kohdalla netin käyttö ulkomaailmassa on n 10 krt/kk, joten tuolla liittymällä tekisi kympin. Tosin käytössä oleva Telia DOT kustantaa 8,10 €/kk - toivottavasti vielä pitkään.

En kai nyt väittänyt, että Trump suuttuisi tietylle asiakkaalle? Entä jos hän suuttuukin Euroopalle? Entäs jos jokin päätös EU:ssa tai jossain vaikuttaa viestimien toimintaan niin, että niitä ei täällä pysty enää käyttämään tai käyttö vaikeutuu. Signal ei ole riippuvainen Trumpista (ehkä, missä lie heidänkään palvelimia pyöritetään), mutta, Amazon, Meta ja Alphabet ovat. Hienoa, jos sinun tuttavissa kaikki vaihtavat vain sinun painostuksesta Signaliin. Moni ei vaihda. Ihmiset rakastavat tuttuja sovelluksia eivätkä halua niistä luopua. Pahimmillaan on voitu tehdä järjestelmiä, jotka ovat tuosta riippuvaisia.

Signalia on amerikkalainen voittoa tavoittelematon organisaatio eli joutuu noudattamaan siellä lakia kuten muutkin amerikkalaiset yritykset. Signal on avointa lähdekoodia ja sen perusteella voitu varmistaa luotettavuus sen päästä päähän salauksen toimivuudesta. Samaa salausta käyttää myös WhatsApp mutta sitä ei voida tarkistaa koska lähdekoodi on suljettu. Viestien sisällön lisäksi metatietojen (viestien aikaleimat, kenelle viestittänyt, yhteystiedot jne...) käsittely on Signalissa rajallisempaa kuin WhatsApissa jonka voi lukea ihan tietosuojaselosteista

Decentralized eli ei hajautettu palvelu/standardi/protokola olisi hyvä. Sellainen on GSM-puhelinverkko tietyllä tavoin ja sähköposti joka ei ole yhden ison organisaation ylläpitämä. Internetkin on hajautettu.

Internetissä palvelut on keskittynyt toki sähköpostin osalta Googlen Gmailiin, Microsoftin Hotmailiin/365 jne pitkälti mutta silti kuka tahansa voi ylläpitää sähköpostipalvelua ja periaatteessa siirtää osoitteen muualle kunhan oma domain. 

Pikaviestin puolessa varmaan paras hajautettu on matrix.org (UK) standardi joka mahdollistaa hajautetun viestintävälineen samalla tyylillä kuin sähköposti. Matrix huono puoli on ettei ole standardia siirtää tunnisteita eri ympäristöihin mutta kuka tahansa voi ylläpitää omaa Matrix palvelinta esim kotona tai edullisella virtuaalipalvelimella Suomessa. Jos ei halua omaa ylläpitää niin sitten löytyy eri palvelimia mihin voi liittyä, esim https://www.pikaviestin.fi/ . Kaikki palvelimet jos sallii voivat keskutella keskenään. 

Sosiaalisen median puolelta esim Twitterin (X) korvikseeksi löytyy hajautettu Mastodon (saksalainen voittoa tavoittelematon). Siinäkin voi liittyä tietylle palvelimelle tai ylläpitää omaa vapaasti. Mastodonissa Fedeverse protokolan avulla voi keskustella palvelimet keskenään. 

Hajautettu palvelu ei ole riippuvainen tietyn organisaatiosta tai toisen maan lainsäädännöstä. Mutta kun WhatsApp, Googlen palvelut jne ovat “maksuttomia” ja oikeasti hyviä palveluja niin kukapa niistä luopuu. Moni ei maksaisi euroja, silloin maksavat datalla. Signal on kertonut että heidän palvelun ajaminen maksaa 50 miljoonaa dollaria vuodessa. Signal ei tallenna viestejä heidän palvelimelle kuin väliaikaisesti viestin välittämiseksi ja silti on näin kallista. 

--

https://www.privacyguides.org/en/ Sivustolta löytyy hyviä yksityisempiä ja turvallisempia palveluja. Kannattaa tutustua. 

Decentralized eli ei hajautettu palvelu/standardi/protokola olisi hyvä. Sellainen on GSM-puhelinverkko tietyllä tavoin ja sähköposti joka ei ole yhden ison organisaation ylläpitämä. Internetkin on hajautettu.

Eli kuten Signalista forkattu serveritön Session? Tuo Matrix vaikuttaa paljon epäkätevämmältä siihen verrattuna kun jonkun tarvii ylläpitää servereitä, joka vie koko pointin hajautuksesta. Session taas toimii lohkoketjussa, joka on oikeasti hajautettu eikä ole yhtäkään serveriä. 

https://getsession.org/

Session ei ole serveritön, siinä on Session Nodet (joita toki kuka tahansa voi ylläpitää) käytössä jotka auttavat välittämään viestejä. Jos serveritöntä hakee niin Briar on sellainen Tor-verkon päällä mutta se vaatii että lähettäjä ja vastaanottaja ovat onlinessa samaanaikaan jotta viesti voidaan välittää. Palvelinta tarvitaan pikaviestimissä ilmoituksien saamiseksi puhelimeen ja niin ettei puhelimen tarvitse verkossa olla kokoajan (kuluttaa akkua). Briar ei toimi iOS:ssä koska Apple rajoittaa tausta-ajoa rankasti. Androidissakin on nykyisin myös tausta-ajoa rajoitettu. 

Matrix voit pitää oman palvelimen vaikka kotona, julkinen IP-osoite, oma domain ja sertifikaatti esim Let’s Encrypt ei sen kummoisempaa. On se hajautettu kun oma palvelimesi voi keskustella muiden palvelinten kanssa. Samalla tavalla kuin sähköposti. 

https://www.privacyguides.org/en/advanced/communication-network-types/ Täällä on hyvin kerrottu eri toteutuksien hyvistä ja huonoista puolista. 

Matrix voit pitää oman palvelimen vaikka kotona, julkinen IP-osoite, oma domain ja sertifikaatti esim Let’s Encrypt ei sen kummoisempaa. On se hajautettu kun oma palvelimesi voi keskustella muiden palvelinten kanssa. Samalla tavalla kuin sähköposti. 

Eli täysin turhaa nörttisäätöä, jota 99.99% ihmisistä ei tule ikinä tekemään eli ei sovellu mitenkään laajempaan viestintään. Mä oon voinut pyörittää vaikka omaa irc-servua jo vuosikymmenten ajan, mutta en mä silti ole alkanut vanhempia sukulaisia tai satunnaisia tuttavuuksia opettamaan irkkaamaan. 

Realistisen vaihtoehdon pitää olla sellainen, jonka voi ladata sovelluskaupasta puhelimeen ja alkaa vaan käyttämään ilman mitään turhaa säätöä tai omaa serveriä. Session on sitä 100x enemmän kuin Matrixit sun muut. 

Helpompaa jatkaa nykyisellä WhatsApilla kun se toimii ja on “maksuton”. Itse pyrkinyt suosimaan Signalia, kun se on avoin ja toimii kuten WhatsApp joten helppo käyttää mutta edelleen WhatsApp joutuu käyttämään kun kaikki ei Signalissa ole. Helppoa kun tarvitsee vain puhelinnumeron kuten ennenkin? 

Matrix (Element) keskittyy nykyisin organisaatioille, siitä on Business tuote jota myyvät. Siellä sopiikin Federated paljon parempi koska data pitää olla tallennettu tiettyyn paikkaan, mutta myös pitää pysytä keskustelemaan muiden organisaatioiden kanssa. 

Ja edelleen meillä hyvä sähköposti ja tekstarit. Tekstaritkin voisi uusiutua RCS:n päälle ja onkin Googlen toteutuksessa mutta jospa siitä tulisi oikea operaattori toteutus. Yrityspuolella kiinnostus RCS:ssä on kun data pysyisi Suomessa. 

Vastaa