Yhteisö

Lueskele, kysy neuvoa, keskustele, opi uutta ja liity mukaan!
Jäseniä 66626
Kirjoituksia 179992

Joulukuun sarjauutuudet



Joulukuun sarjauutuudet

Merja_J
Moderaattori
Viestejä 1 021 kpl

Joulukuun sarjauutuudet

1/1

Joulukuunsarjauutuudet.jpg

 

Kun ulkona on pimeää ja kylmää, mikä onkaan sen ihanampaa kuin istahtaa sohvalle, ottaa kuppi kuumaa, ja virittää itsensä uusien sarjojen maailmaan. Myös joulukuussa saadaan nauttia laatuviihteestä uusien ja mielenkiintoisten sarjojen parissa. Luvassa on niin auringonpaistetta Hawaijilla kuin rikosdraamaa suurkaupungin sykkeessä. Katsottavaa riittää jokaiseen makuun ja tässä esittelenkin uutuuskattauksesta muutaman helmen. Kanavat saat tilattua itsellesi Telian verkkokaupasta. Liittymäasiakkaidemme kannattaa hyödyntää myös etuhintainen C More TV

 

C Moren uutuudet

 

BAYWATCH Hawaii, kaudet 10-11

1.12. C Moren suoratoistopalvelussa

 

Baywatch Hawaii kertoo kalifornialaisista hengenpelastajista ja sarjaa on esitetty Yhdysvalloissa vuodesta 1989 vuoteen 2001. Kaikkien tuntema David Hasselhoff toimi sarjan tuottajana ja on nostanut sen menestykseen. Remasteroituja kausia on esitetty C Morella aiemminkin ja nyt vuorossa on kaudet 10-11, jotka on kuvattu Hawaijilla. Sarjassa nähdään nyt myös Jason Momoa (Aquaman, Game of Thrones), joka bongattiin sarjaan surffiliikkeestä. Kausien kaikki jaksot julkaistaan C Moressa kerralla.

 

Baywatch Hawaii_copy2.jpg

 

 

REPRISAL

1.12. C Moren suoratoistopalvelussa

 

Toiminnantäyteisessä rikosdraamassa nuoren naisen rikollinen veli jengeineen jättää hänet kuolemaan. Vuosia myöhemmin nainen ilmestyy Detroitiin mielessään yksi tavoite – kostaa verisesti kaikille osallisille. Handmaid’s Talen ja Fargon tuottajien rikossarja on saanut ensi-iltansa Yhdysvalloissa 2019. Sarjan päärooleissa nähdään Abigail Spencer (Suits, Rectify), Rodrigo Santoro (Rakkautta vain, Westworld), Mena Massoud (Aladdin), Madison Davenport (Sharp Objects) ja Rhys Wakefield (True Detective). Koko kausi julkaistaan C Moressa kerralla.

 

Reprisal_red2.jpg

 

 

QUIZ

7.12. C Moren suoratoistopalvelussa

 

Vuonna 2001 majuri Charles Ingram osallistui supersuosittuun brittiläiseen visailuohjelmaan "Haluatko miljonääriksi". Alun haparoinnin jälkeen Ingram onnistuu nappaamaan pelistä miljoonan punnan jättipotin. Kun tuotantoyhtiö alkaa tutkia nauhoitetta ohjelmasta, he huomaavaat epäilyttävän kuvion yleisöstä kantautuvasta yskästä. Tositapahtumiin perustuva kolmiosainen minisarjakertoo Ingramin huijauksesta ja siitä aiheutuneesta skandaalista. Quizin päärooleissa nähdään Matthew Macfadyen (Succession), Sian Clifford (Liar, Fleabag) ja Michael Sheen (The Queen, Good Omens). Kolmiosaista sarjaa julkaistaan yhden jakson viikkotahdilla.

 

Quiz_copy2 copy.jpg

 

 

WACO

9.12. C More suoratoistopalvelussa ja C More First -kanavalla

 

Tositapahtumiin perustuva kuusiosainen sarja kertoo David Koreshin johtaman Daavidin oksa -nimisen lahkon piirityksestä. Helmikuussa 1993 ATF-virasto tekee iskun Branch Davidiansin uskonlahkoa vastaan lähellä Texasin Wacoa saatuaan vihjeen laittomasta aseisiin liittyvästä toiminnasta. Tästä seuraa Yhdysvaltain historian pisin tulitaistelu ja 51 päivää kestävä piiritys, jonka tuloksena 76 ihmistä kuolee. Sarjasta julkaistaan kaksi jaksoa viikossa.

 

waco_copy_1.jpg

 

 

HBO:n uutuudet

 

Your Honor

7.12. HBO:lla

 

Kymmenestä jaksosta koostuvan lakitrilleri kertoo New Orleansissa asuvasta arvostetusta tuomarista Michael Desiatosta (Bryan Cranston), joka sotkeutuu valheiden, petosten ja mahdottomien valintojen vyyhtiin. Kaikki saa alkunsa, kun tuomarin teini-ikäinen poika Adam (Hunter Doohan) kolaroi autollaan ja pakenee paikalta.

 

Sarjan takana on useita nimekkäitä ja palkittuja tekijöitä. Pääosaa esittävä Bryan Cranston on Emmy-voittaja ja tuttu mm. Breaking Bad -sarjasta. Lisäksi sarjassa nähdään Emmy- ja Golden Globe -ehdokkaana ollut Hope Davis (For the People), joka näyttelee rikollissuvun patriarkka Baxterin vaimoa Ginaa, joka saattaa olla vielä miestäänkin vaarallisempi. Sivuosassa nähdään myös Golden Globella palkittu Emmy-ehdokas Maura Tierney (The Affair) pelottoman syyttäjä Fiona McKeen roolissa. Näyttelijäkaartiin lukeutuvat lisäksi Amy Landecker (Transparent), Emmy-palkittu Margo Martindale (The Americans), Lorraine Toussaint (Orange Is the New Black), Chet Hanks (Empire), Lamar Johnson (The Hate You Give) ja Lilli Kay (Chambers).

 

20-11-B2C-Yhteiso-TeliaTV-HBO-Your-Honor-1260x720.jpg

 

 

Sløborn

21.12. HBO:lla

 

Pandemia-aiheinen kahdeksanosainen trillerisarja Sløborn kertoo tappavasta viruksesta, joka rantautuu Pohjanmerellä sijaitsevalle saarelle. Eräänä päivänä saarelle huuhtoutuu purjevene, josta löytyvät englantilaispariskunnan muumioituneet ruumiit. Käy ilmi, että ruumiit ovat tuoneet viruksen mukanaan. Kyseessä on kyyhkyistä lähtöisin oleva lintuinfluenssan kaltainen tauti, joka on saanut alkunsa Pohjois-Kiinasta.

 

Pohjanmerellä sijaitsevan fiktiivisen saaren asukkaat keskittyvät tuttuihin ympyröihinsä ja arkisiin ristiriitoihinsa eivätkä huomaa tappavan viruksen pesiytyvän saarelle. Jokaisella on omat huolenaiheensa – nuorilla liittyen esimerkiksi ensirakkauteen, ystävyyteen ja ei-toivottuun raskauteen, heidän vanhemmillaan taas eroihin, keski-iän kriiseihin ja valtataisteluihin. Virus soluttautuu jokaisen tietoisuuteen ja arkeen hiljalleen, ja saaren asukkaat joutuvat epäuskoisina todistamaan, kuinka yleinen järjestys vaihtuu sekasortoon.

 

Sarjassa näyttelevät Wotan Wilke Möhring (Valkyrie), Emily Kusche (Cortex), Alexander Scheer (Sun Alley) ja Roland Møller (Land of Mine, Papillon). Kaikki jaksot ovat katsottavissa heti julkaisupäivänä.

 

 

Lue myös nämä sarja- ja elokuvesittelyt:

 

- Marraskuun elokuvauutuudet

- Marraskuun sarjauutuudet

- C Moren 25 sarjavinkkiä

- Beck palaa C Moreen

 

 

 

 

Vastaa
0 tykkäystä