Yritin lähettää alla olevan tekstin häiriöilmoituksena. Lomake vaan käski tarkistamaan syöttämäni tiedot. Mielestäni kaikki oli ok. Saisiko asiaa eteenpäin? Tässä teksti, jonka yritin lähettää:
Areenan podcastien infot hävisivät. Tästä olen käynyt keskustelua Telia yhteisössä ja sieltä kehotettiin tekemään häiriöilmoitus.
Telia play Areena-sovellus on erinomainen "radio" tai siis väline podcastien kuuntelemiseen. Kun telkkarin soundbar on tällä hetkellä huushollin paras kaiutin.
Areenassa Telia playn kautta on ollut hieno ominaisuus, Kun kuuntelemme musiikkiohjelmia (esim. Radio 1 Muistojen Bulevardi ja Yle Klassisen eri ohjelmat), voi i-nappia painamalla saada näkyviin ohjelmassa esitettävät kappaleet säveltäjä- ja esittäjätietoineen. Hienoa on se, että näkyvissä ovat kaikki kyseisen ohjelman kappaleet, myös tulevat. Suuressa osassa ohjelmista on jopa kellonajat, milloin joku kappale on soimassa. Nyt muutaman päivän tämä hieno palvelu on ollut pois. Painamalla i-nappia näkyy vain tyhjä harmaa laatikko. Olen kuunnellut Ylen lähetyksiä myös mm. puhelimella ja niissä yleensä näkyy vain jo soitetut kappaleet.
En ymmärrä tekniikoistanne mitään. Tyhmällä maalaisjärjellä arvelen, että Yle lähettää nuo biisitiedot teille ohjelmakohtaisesti. Jollain tempulla sitten laitatte ne näkyviin. Eikö Yle enää noita biisitietoja lähetä vai onko teillä joku kupru niiden näyttämisessä? Yle-veroa ja Telian laskuja maksavana haluan, että tuo hyvä palvelu palautetaan. Koska kappaletietojen näyttäminen on toiminut tähän asti, en käsitä, miksi se olisi poistettu käytöstä.