Iäkäs isäni halusi katsoa formulat livenä eli C More Sport haluttiin käyttöön. Myyrmannin Telia pisteessä henkilön ja osoitteen perusteella myyjä katsoi että siihen tarvitaan ADSL purkki ja tallentava digiboxi (kaapeliverkko kyseisessä talossa). Kysyin, että miksi vielä viime vuonna toiminut maksukortti television kyljessä ei enää toimisi ja vastaus oli, että se ei ole vaihtoehto enää. No, laitteet tulivat ja niiden hakemiseksi postista tarvittiin ulkopuolista apua ja asennusapua. Asennus ei kuitenkaan onnistunut ilman joitain lisälaitteita. Niitä sitten vierasapu kävi hakemassa paikallisesta radioliikkeestä. Siellä ei kuitenkaan ollut kaikkia tarvittavia laitteita ja asia ei edistynyt. Seuraavana päivänä soitin Telian asiakaspalveluun ja Emilia siellä selvitti asiaa ja totesi, että kyllä haluttu asia saadaan maksukortin avulla toimimaan ja että haluttavat ohjelmat ovat sellaisia, että ne näkyvät maksukortin kautta. Hän aktivoi kortin ja C More Sport kanavat näkyivät kohteessa seuraavana päivänä. Olemme tälle Emilialle tosi kiitollisia. Nyt on vielä edessä laitteiden palautus postin kautta, ja siinäkin tarvitaan ulkopuolista apua. Antaessani palautetta myyjälle, hän sanoi, että heille on sanottu, että vanhoja Soneran tuotteita ei saa enää kaupata.
C More Sport näkyviin
Rekisteröidy
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.
