Skip to main content

3G-verkosta tullaan luopumaan vuoden 2023 loppuun mennessä. Verkon sulkeminen on osa koko verkostossamme tapahtuvaa modernisointia. Vapautettuja 3G-taajuuksia tullaan hyödyntämään, ja sen lisäksi 4G-verkon peittoaluetta tullaan parantamaan entisestään. Tämän lisäksi saamme kapasiteettia uudelle 5G-verkolle.

Aktiiviset mobiilinetin käyttäjät ovat jo suurilta osin siirtyneet käyttämään 4G- ja 5G-verkkoja, vaan kuitenkin verkossamme on yhä niin liittymiä kuin laitteitakin, jotka eivät ole kyvykkäitä hyödyntämään nopeampia yhteyksiä, eli 4G- ja 5G-verkkoja.

3G-verkko oli aikoinaan loistava tuote ja se mahdollistikin netin käyttämisen ennennäkemättömällä tavalla myös kodin ulkopuolella. Tätä nykyä datansiirron tarve on kuitenkin huomattavasti suurempi, eikä 3G-verkko ole enää riittävä vastaamaan tämän päivän tarpeeseen. Lisäksi 3G-verkon rooli puheverkkona pienenee kaiken aikaa. Tämän vuoksi onkin syytä siirtyä käyttämään nykykäyttötarpeisiin paremmin soveltuvia 4G- ja 5G-verkkoja mahdollisimman pian.

 

4G-puheella paras äänenlaatu puheluissa

 

Jos sinulla on vanhempi 3G-puhelin, et voi 3G-verkon sulkemisen jälkeen käyttää puhelinta enää surffaamiseen. Sen lisäksi myös puheluiden äänenlaatu muuttuu huonommaksi. Vaikka käyttäisit nykyistä 3G-liittymääsi tai laitettasi lähinnä puhumiseen kannattaa huomioida, että 4G-verkko tulee jatkossa olemaan ensisijainen puheverkko. Voidaksesi käyttää nettiä ja 4G-puhetta tulee sinulla olla uudempi matkapuhelin.

4G-puhe eli VoLTE (voice over LTE) on matkapuhelinverkon sekä matkapuhelimien ominaisuus, jolla puhelut soitetaan 4G-verkon kautta. 4G-puheen myötä äänenlaatu on parempi verrattuna vanhempiin tekniikkoihin. Paremman äänenlaadun lisäksi 4G-puhe pitää puhelimesi 4G-verkossa puhelusi aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että voit käyttää nopeaa nettiä myös puhuessasi puhelua. 4G-puhe myös edesauttaa puhelun yhdistymistä nopeammin, kun puhelin ei joudu siirtymään käyttämään 2G/3G-verkkoa puhelun ajaksi.

Miksi sinun kannattaa vaihtaa 3G-puhelimesi 4G tai 5G-verkkoa tukevaan malliin jo nyt? Ensinnä nopeampi verkko tarjoaa paremman käyttökokemuksen nopeutensa, kapasiteettinsa ja muiden käyttökokemusta parantavien ominaisuuksiensa puolesta. Tämän lisäksi 3G-puhelimet alkavat olla sen ikäisiä, että laitevalmistajat eivät tarjoa laitteeseen enää uusimpia järjestelmä- ja tietoturvapäivityksiä.

Pahimmillaan älypuhelin, jossa ei ole viimeisimpiä päivityksiä on haavoittuvainen niin, että hyökkääjä pääsee käsiksi kaikkiin puhelimella oleviin tietoihin.

 

Varmista liittymäsi toimivuus myös ulkomailla

 

Sen lisäksi, että Suomessa aletaan luopumaan 3G-verkosta, ovat useat maat alkaneet jo nyt sulkea vanhempia verkkotekniikoita. Tiedossamme on yli 30 operaattoria, jotka ovat sulkemassa 2G tai 3G-verkkoja. Esimerkiksi Norjassa aloitettiin 3G-verkon purkutyöt jo vuonna 2019. Tämä tarkoittaa sitä, että ilman 4G-liittymää ja vähintään 4G-puhelinta et välttämättä pysty käyttämään liittymääsi ulkomailla. Varmistaaksesi liittymäsi toimivuuden myös ulkomailla on tärkeää hankkia ajoissa 4G-puhetta tukeva matkapuhelin vähintään 4G-liittymällä.

4G-puhe mahdollistaa lisäksi wifi-puhelut, eli VoWIFI:n. Wifi-puheluiden avulla voit soittaa puheluita wifi-verkon kautta kotimaan hinnalla myös ulkomailla ollessasi.

Kun sinulla on 4G-puhe kykyinen matkapuhelin vähintään 4G-liittymällä, varmistat puhelimesi ja liittymäsi toimivuuden myös reissun päällä.

 

Mikä puhelin kannattaa hankkia?
 

Älypuhelimia voi ajatella löytyvän kolmesta eri hintaluokasta: edullisemmista, keskihintaisista ja sitten lippulaivamalleista. 4G-verkon tuki löytyy kaikista uusista myytävistä puhelimista ja nykyisin myös 5G-tuki on vakiintunut uutuuslaitteiden valikoimassa. Yli puolet myymistämme puhelimista on 5G-puhelimia.

Hankkiessasi uutta puhelinta on suositeltavaa tilata myös uusi SIM-kortti, jos se alkaa olla vanha. Kortin saat tilattua Minun Teliastasi tai asiakaspalvelumme kautta hinnaston mukaisella kertamaksulla. Kaikki verkkokaupassamme myytävät puhelimet tukevat 4G-puhetta.

3G-laite saattaa olla myös tabletti, ulkokamera, autosi navigaattori tai jotain muuta? Näissäkin tapauksissa sinun saattaa olla hyvä päivittää laite tai liittymä sellaiseen, joka tukee vähintään 4G:tä.

 

--

Lue myös:

 

4G-puhelin on jo, kunhan vain olisi liittymä joka tukee puhelimen ominaisuuksia kuten 4G-puhe. Toivottavasti kuitenkin ennenkuin 3G-verkko suljetaan. 


@tonde88 Telian liittymät tukevat kyllä 4G-puhetta. Jos sinulla on meidän liittymä käytössäsi, niin onhan sinulla 4G/Volte -toiminne päällä? Asiakastuki-sivustolta löydät apuja ja vinkit tähän. 


@Katjane Telia Dot ei tue. 


@tonde88 Totta, siinä ei vielä toiminnetta ole. Tällä hetkellä VoLTEn saaminen Dot-liittymälle on työn alla, mutta en osaa antaa tarkempaa aikataulua milloin käyttöönotto on mahdollista. 


Telian liittymät ja lisäpalvelut eivät tue 4G-puhetta kattavasti. Mm. nämä estävät 4G-puheen käytön:

 

  • Prepaid
  • Dot
  • Kotinumero
  • Kotipuhe
  • Multi-SIM
  • VIP
  • Touchpoint
  • Poissaolo- ja lomatiedote
  • Mobiiliväylä
  • CID-numero matkapuhelimesta
  • APN-rajoitus Telia Yhteyskäytävässä
  • Tilatieto
  • Laitevuokran laskutusliittymä
  • Saldosopimus
  • Puhelumaksun siirto
  • Puhelun siirto
  • Kaksoiskortti
  • Nordic Call
  • Soitonsiirtojen esto
  • Telia Paikallisnumero, Langaton työpuhelin

Edellä mainituista ainoastaan Multi-SIM:lle on olemassa kiertotie, ota käyttöön uudistunut Yhteys Multi -palvelu. Muiden palveluiden suhteen vaihtoehdot ovat 3G tai puhelimesta luopuminen kokonaan.

 

Telian 4G-puhe ei edes toimi kaikissa VoLTE-puhelimissa, vaan asiakkaan on oltava tarkkana ja hankittava nimenomaisesti Telian tukema malli. Lisäksi vähänkään vanhemmissa 4G-puhelimissa ei ole VoLTE-ominaisuutta alkuunkaan.

 

3G verkon sulkeminen tulee rapauttamaan puheluiden toimivuuden. Varautukaa siis siihen, että 2024 viestitte teksti- ja pikaviestein, sähköpostilla ja VoIP:lla.


Palvelevat ja asiakaslähtöiset operaattorit näyttävät tarjoavan VoIP-palveluja myös matkapuhelimella käytettäväksi. Taitaa tupla-sim puhelimien tämä ominaisuus tulla kovaan käyttöön. kun on oltava kahden eri verkossa toimivan operaattorin kortti. Eli käytännössä Elisa tulee olemaan pakollinen ja toinen liittymä sittenTelia tai Dna etenkin yhteisverkon alueella.


Löysin netistä ohjeet, miten omaan rootattuun OP5T:hen saisi VoLTE:n aktivoitua.. En kuitenkaan jaksa edes yrittää sitä, ennen kuin tiedän että toimivatko esimerkiksi **21* soitonsiirrot myös VoLTE:n ollessa käytössä? Eli koodit **21.. ja #"21#. Mulla on puhelimessa suoraan kuvakkeina siirrot kotinumeroon ja vastaajaan ja suurimman osan ajasta on siirto esim. kotinumeroon, jossa on kiinteä järjestelmä ja lukuisia puhelimia ympäri taloa. Ainoataan kun olen jossain liikenteessä, on siirto poissa. Jos käyn useamman kerran päivässä jossain, niin käytän noita siirtokuvakkeita joka kerta, eli on erittäin tärkeää että homma toimisi kuten tähänkin asti.


Soitonsiirtokomennot toimivat laitteessa @SINAD normaalisti VoLTE:n kanssa eli laitteen kanssa, mikä tukee VoLTEa. 


@SINAD miten päädyit olettamaan että soitonsiirtojen käskyt eivät toimi VoLTEn kautta?

 

Nykyisen kokemuksen pohjalta VoLTE on vielä raaka. Kohdallani on tullut eteen tapauksia, joissa koputtava puhelu katkaisee käynnissä olevan puhelun lähtevän äänen. En ole vielä jaksanut selvittää yhdistelmää tarkemin millä yhdistelmällä tuon saa aina toistettua. Sitten periaatteellinen kysymys, jos VoLTE ja siihen liittyvä VoWIFI toimivat tavallaan ristiin, miksi kyseinen tekniikka ei mahdollisesti toimi 5G verkoissa?

 

VoLTEn keskeneräsiyyden vuoksi on suuri riski siihen että moni saattaa jättää tuon tekniikan vielä odottamaan. Siirtymässä puhelut menevät suuremmissa määrin Duon, Signalin, Skype Telegramin yms. ratkaisuihin. Ainakin Duossa oli hieman ongelmia ruuhkaisessa verkossa. Valitettavasti bluetooth ratkasut pakottavat pakottavat käyttäjiä jäämään gsm:n varaan, kun vaihtoehtoiset tekniikat eivät toimi järkevästi. Tämän lisäksi VoLTE toimii vain operaattorien haluamalla tavalla ja laitteilla.


Monet vanhat lankapuhelimien näköiset laitteet toimii vaan 3G:ssä, jos 2G 15 sekunnin viive on totta. Moni 80 kymppiset ovat lirissä. Mahtaa Telia heidät huomioida?


Puhelun yhdistyminen 2G-verkossa ei vie varttiminuuttia, joten hämmästelen tuota pelottelua.

 

Liekö 15 sekunnissa kyse siitä, että 4G-puhelimella kestää 15 sekuntia vaihtaa 4G-verkosta 2G-verkkoon? Mutta tuohan ratkeaa 2024 pakottamalla 4G-puhelin 2G-verkkoon, niin ei tarvitse odottaa verkosta toiseen vaihtamiseen kuluvaa aikaa.




@Kolahti kirjoitti Monet vanhat lankapuhelimien näköiset laitteet toimii vaan 3G:ssä, jos 2G 15 sekunnin viive on totta. Moni 80 kymppiset ovat lirissä. Mahtaa Telia heidät huomioida?





@irritus :ksen kommentti vähän herätteli, että tuo 15 sekunnin puhelun yhdistyminen oli eittämättä aika kärjistetty poiminta. Teen artikkeliin korjauksia ja poistan koko maininnan. Mutta joka tapauksessa meillä on tärkeä rooli tiedottaa tästä 3G-verkon poistumisesta hyvissä ajoin niin, että kaikki tietävät tarvittaessa varautua.



Puheluiden yhdistymisnopeus alkoi kiinnostamaan siinä määrin, että tätähän piti kokeilla.

käytetty verkkotekniikka

puhelun vastaanotto

(mukaanlukien soittopäässä kulunut aika)

puhelun soittaminen (keskuksen tiedotteeseen)
2G8 s4 s
3G6 s4 s
4G → 2G8 s6 s
4G → 3G7 s4 s

 

Toisin sanoen, 4G- ja 2G-verkon yhdistelmä vaikuttaa toimivan noin 2 s hitaammin kuin 3G.

 

Näitä tuloksia vasten ihmettelen kyllä suuresti tuota 15 s urbaanilegendaa. Siihen törmää kyllä aina silloin tällöin 4G-markkinointimateriaaleissa. Kuten esimerkiksi Telenor Norjassa:

 

For å ringe vil mobilen bruke 2G-nettet, som gjør at det kan ta opptil 15 sekunder fra du trykker på «ring», til det begynner å ringe.


Siinä on nyt faktaa tiskiin, mahtavaa @irritus 😁> 


On kyllä luokattoman hidasta - ja erikoisinta on se miten nykykäyttäjät pitävät tätäkin täysin normaalina ja hyväksyvät hitauden mukisematta! Tässähän on aivan järkyttävä taantuma, voisi sanoa että on menty takaisin jonnekin 1950-luvulle relekeskusten nopeuteen.

 

Esimerkiksi noin 15 vuotta sitten ISDN-aikana ja jo sitäkin ennen yli 20 vuotta sitten puhelut yhdistyivät lankaverkossa millisekunneissa. ISDN-puhelimella samalla hetkellä kun soittaja nosti luurin (numerohan näppäiltiin etukäteen tai valittiin muistista, ja sitten puhelu käynnistettiin nostamalla luuri) niin vastapäässä soi jo. Myös analogisilla puhelimilla vastapään puhelin soi sillä hetkellä, kun käyttäjä näppäili vielä viimeistä numeroa, keskus tunnisti DTMF-signaalin ennemmin kuin soittava pää ehti nostaa sormea pois puhelimesta. Tai jos oli pyöritettävä puhelin, niin sillä hetkellä kun valintakiekko palautui lepoasentoon viimeisen numeron vääntämisen jälkeen, soi jo toisessa päässä. Tämä oli itsestäänselvää heti kun keskukset muuttuivat digitaaliseksi.

 

Nyt sitten älypuhelinten takia on palattu takaisin vanhojen relekeskusten aikaan. Sama juttu tapahtuu äänenlaadun kanssa siltä osin kun puhelimet joutuvat 2G-verkkoon. Äänenlaatua voisi tosiaan luonnehtia sellaiseksi mitä se oli joskus ennen 1980-lukua, ennen keskusten digitalisoitumista.

 

Jotta aina ei kehitys kehity. Toisaalta samaan aikaan on myös äänipuhelujen määrä laskenut minimiin koska yhteydenpito tuttujen kanssa on siirtynyt someen yms.


"Nyt sitten älypuhelinten takia on palattu takaisin vanhojen relekeskusten aikaan. Sama juttu tapahtuu äänenlaadun kanssa siltä osin kun puhelimet joutuvat 2G-verkkoon. Äänenlaatua voisi tosiaan luonnehtia sellaiseksi mitä se oli joskus ennen 1980-lukua, ennen keskusten digitalisoitumista."

 

Tästä on omakohtainen kokemus kun "taistelee" toimimattoman 4G verkon kanssa. Toivon ja iltarukouksessa muistan mainita, että tukiasemien päivitykset olisivat kunnossa silloin kun 3G ajetaan alas.

 

 

 

 


Toinen mitä olen jäänyt kaipaamaan oli sellainen odotustoiminto, jonka pystyi aktivoimaan jos vastapää tuuttasi varattua. Se aktivoitiin jollain koodilla ja toimi siten, että kun vastapää lopetti puhelun, alkoi oma puhelin soida (sotitotahtikin saattoi olla hieman erilainen josta sen erotti). Ja kun luurin nosti, niin puhelu sinne aiemmin varattuun numeroon muodostui automaattisesti uudelleen, eli myös siellä päässä alkoi soida puhelin. Käytin tuota aikoinaan aika paljon ja se oli tosi näppärää kun ei tarvinnut toistuvasti yrittää uusiksi varattuun numeroon. En tiedä miksei tätäkään ole osattu toteuttaa nykyisiin puhelinverkkoihin.


Yksisuuntainen hakulaiteverkko (esim. KAUHA) olisi myös kiva saada takaisin. Koska sen päätelaitteissa ei ollut lainkaan lähettimiä, yksityisyydensuoja oli paljon parempi. Päätelaitteita kun ei voinut seurata, eikä teoriassakaan tarvinnut pelätä mitään haittaohjelmia, jotka kuuntelisivat ympäristöään.


@SINAD  kommentti lainattuna: "On kyllä luokattoman hidasta - ja erikoisinta on se miten nykykäyttäjät pitävät tätäkin täysin normaalina ja hyväksyvät hitauden mukisematta! Tässähän on aivan järkyttävä taantuma, voisi sanoa että on menty takaisin jonnekin 1950-luvulle relekeskusten nopeuteen." 

 

Tämä on totta ja kohti kivikautta mennään edelleen, aikaisemmin puhelut muodostuivat heti ja olivat hyvin pieni viiveisiä. Parhaillaan kytkentä tapahtui samalla kylällä, nykyään lähes aina jossain Helsingissä.

Netin osalta samaa kehitystä ja nykypäivän käyttäjät ostavat vielä "nopeampana" sitä hitaampaa ja suuriviiveistä langatonta nettiä, eivätkä edes käsitä, että se 10M ADSL voisi olla paljon nopeampi ja parempi. Kaupungeissa pahimmillaan taloyhtiönettiä ei käytetä, kun sillä saa vain 100M ja puhelimeen saa 300M.

 

Kaiken kukkuraksi täällä Elisa vie kehitystä taaksepäin, irtisanoo vanhentuneita kiinteitä yhteyksiä (mukaan lukien oikeita valokuituyhteyksiä) ja purkaa verkkoaan pois, vaikka langattomalla tekniikalla ei välttämättä  edes tekstiviestit kulje ja netti ehkä joskus toimii.

 

Miksi 3G-verkon alasajo on kohti kivikautta?

  • Laitteet joissa ei voLTE toimi niillä ei voi nettiä käyttää puhelun aikana (mm. fonecta caller ei toimi...)
  • 4G:n katvealueilla netti toimii huomattavan hitaasti
  • 4G:lle on määritetty vähintään 15minuutin akkuvarmistus, 2G ja 3G verkolle noin 6 tuntia eli netti toimii hitaasti jos sähköt pois yli 15minuuttia ja mahdollisesti 2G tukiasemat ruuhkautuu ja ei välttämättä edes puhelut toimi
  • Verkon toimintavarmuus huononee ja mahdollisessa vikatilanteessa yhteyksien toimimattomuuteen suurempi todennäköisyys
  • Puhelun laatu huononee ja puhelun kytkentäajat kasvaa, jos ei voLTE tukea

Entä jos 2G ja 3G verkko sammutetaan?

  • kaikki ylläolevat, mutta pahempana ja lisäksi hätäpuhelut ja normaalit puhelut vaarantuvat, kun ei välttämättä sitä voLTE puhelinta löydy.
  • Pahimmillaan netti+puhelin käyttää yhtä tukiasemaa ja sen vikaantuessa on kaikki yhteydet poikki
  • Suuret määrät SER-jätettä
  • Suuret lisäkustannukset kaikille käyttäjille (mm. puhelimien uusinta, etäluettavien mittareiden uusinta, riistakamerat, koirapannat, autojen GPS systeemit jne.)

Entä jos 5G verkko suljetaan?

  • Tarve tarjota valokuitua
  • Uudet laitteet toimii yhtä hyvin 4G:verkossa
  • Sähkönkulutus laskee

 


@samivdsl Eikös supernetin pitänyt siirtyä taivaalle? Siis sateliitteihin, vai onko sekin asia vaiettu kuoliaaksi? Kuten digitan ylen dnantava satu, kuinka hölmöläiset saadaan ostamaan uusi tv!


@Kolahti Kaikkeahan sitä markkinointihenkilöt keksii. Kyllähän satelliitti nettikin jossainpäin toimii ja jopa nopeasti. Muistelen speedtest.net testillä saaneeni useamman sata megaa kun testailin. En vaan kuvaa asiasta nyt löytänyt. Pingi tosin yli 600ms. Kaikkihan luulee, että satelliittiyhteys toimii jokapaikassa, ei toimi, vaikka mainoksissa muuta väitetään. On siinäkin laajat katveet ja omat ongelmansa, verkon ruuhkautuminen esimerkkinä.


Edit: siirretty kanavien kuvanlaatuun liittyvät kommentit ketjuun nimeltä Kuvanlaatu antenniverkossa - jatketaan keskustelua siellä tästä aiheesta 😁>


@MinnaLN  on diktaattori.💔>😀>


@Kolahti hmm, pitääköhän vaihtaa tuo Moderaattori leima Diktaattoriksi 🤔>😆> Ei vaan, ajattelin että olisi selkeyden vuoksi kivempi, että tuolla kuvanlaatu-aiheella on ihan oma osionsa, jos vaikka joku tähän blogiin haluaa vielä aiheeseen liittyen jotain mainita 😁>


@MinnaLN  Vitsi se on huonokin vitsi.😁>👍>


Vastaa