Moi!
Soitin tammikuussa asiakaspalveluunne, koska olin muuttamassa uuteen asuntoon ja halusin liittymäni luonnollisesti sinne. Sain tilausvahvistuksen 8. tammikuuta. Tämän jälkeen sain 15. tammikuuta viestin, että tilaukseni on peruttu, koska Sonera ei pystynyt toimittamaan haluamaani liittymään uuteen asuntooni. Viestissä pyydettiin ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun "jos asia on vielä ajankohtainen". Päätin kysyä liittymää muilta operaattoreilta ja sainkin sopivan liittymän toisaalta. Sain siis teidän viestistänne sen käsityksen, että liittymäni on peruttu.
Sain kuitenkin tämän jälkeen postista paketin, jossa oli uusi modeemi uutta liittymääni varten, joka oli juurikin muutamaa päivää aikaisemmin peruttu. Soitin uudestaan asiakaspalveluun, jossa virkailija ei osannut sanoa, mistä sekaannus johtuu. Pyysin tarkistamaan asian ja tähdensin, että olin jo muuttanut uuteen asuntoon ja että minulla oli jo uusi liittymä, enkä tarvinnut enää Soneran liittymää. Asiakaspalvelija sanoi selvittävänsä asian ja lähettävänsä minulle viestin mahdollisista jatkotoimista. Viestiä ei tullut, ainoastaan lasku tammikuun osalta (jolloin liittymä oli vielä vanhassa asunnossani), jonka maksoin tietenkin pois.
Nyt sain kuitenkin teiltä laskun liittymästäni, joka on kaikesta päätellen edelleen toiminnassa VANHASSA ASUNNOSSANI vaikka olen jo kahdesti ilmoittanut asiakaspalveluunne, että olen muuttanut ja vaikka teiltä on jo ilmoitettu että liittymäni on peruttu.
Olenko nyt ymmärtänyt jotain väärin ja mitenkähän tässä nyt kannattaisi toimia? Asiakaspalveluun on pitkät jonot, enkä pääse läpi silloin kun minulla on sinne aikaa soitella. Verkkopalvelun kautta yritin jo kertaalleen irtisanoa sopimusta, mutta sieltä ilmoitettiin vain, että irtisanomiset pitää hoitaa soittamalla asiakaspalveluun.
Epäselvyyksiä liittymän purkamisessa
Rekisteröidy
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.