Ongelmat lisääntyvät koti TV:n kanssa.
Joulukuussa tuli päivitys digiboksiin jonka johdosta televisiomme ei enää saanut kuvaa HDMI:n kautta. Tätä asiakas- ja teknisentuen kanssa selvitettyämme oli loppu tulos seuraava:
"Joissain tv malleissa on ollut tätä ongelmaa, korjaamme ongelmaa. Käytä scarttia"
Tammikuussa sain tekniseltä tuelta pyynnön resetoida digiboksi uudelleen ja kuvan kadotessa jälleen alkukäynnistyksen lopuksi kertoa heille spostitse kellonaika. Tein näin ja mitään ei ole sen jälkeen kuulunut. Välillä kokeillut HDMI:tä ja sama vika on edelleen. Kuvatarkkuutta vaihtaessani scartin kautta valikossa se kyllä hdmi:n kautta tunnistaa tv:n infossa kuvan resoluution vaihtuneen, mutta ruutu on silti musta.
Tämä harmittaa kun palvelu ennen toimi hyvin.
Toinen uusi rasitus on pätkiminen. pari kolme kertaa illassa on saanut käynnistellä digiboksia ja reititintä uusiksi viimeisen kuukauden aikana, mutta tänään boksin avatessani lapsille pikku kakkosta varten, tuli ilmoitus päivityksestä. Ennen kuin painoin mitään käynnistyi boksi uudelleen ja aikansa päiviteltyään pääsin valikkoon. Ei edelleenkään toimivaa HDMI signaalia. Mutta nyt kuva katoaa jo minuutin parin välein tehden koko laitteen käyttökelvottomaksi.
Aion vielä resetoida kerran digiboksin ja mikäli se ei ala toimia loppuu Sonera Viihde palvelun käyttö tässä taloudessa. neljättä kuukautta hakataan päätä seinään.
t. Turhautunut.
Koti tv pätkii jatkuvasti, HDMI ei enää toimi.
Rekisteröidy
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.