Laskun numero 68326183
Moi
Ensinnä voisin sanoa, että en ole koskaan nähnyt yhtä paljon vaivaa yksinkertaisen sähköisen asiakaspalautusviestin tekemiseen, kuin olen juuri tehnyt kirjautuessa tälle hyvin hankalalle oma sivu/keskustelupalsta foorumille. Eikö normaali sähköposti olisi hieman nykyaikaisempi ja helpompi?
Sitten asiaan. Olen muuttanut tammikuussa Hoas asuntoon, johon kuuluu ilmainen sonera netti. Olen soittanut asiakaspalveluun hyvin monta kertaa erilaisten nettiongelmien takia tänä aikana. Välillä on tullut asentaja ja välillä olette korjanneet jotain siellä päässä. En ole nähnyt asentajaa vielä kertaakaan. Kerran hän soitti ja käski minun itse säädellä huoneen eteisessä olevaa jakoboksia, josta irrottelin ja vaihdoin johtojen paikkoja. Lopulta sain netin toimimaan näiden monien asentajakäyntien jälkeen. En tiedä missä suurin vika sitte oli kun en asentajaa kertaakaan nähnyt.
Nyt sain sitten teiltä laskun asentajasta 99€. En voi uskoa kuinka törkeää toimintaa tämä on. Soitan teille monta kertaa huonosti tökkivästä netistä, jonka pitäisi olla valmiiksi toimiva tässä HOAs asunnossa ja sitten laitatte minulle satasen laskun!
Soitin asiasta asiakaspalveluun, mutta siellä vastasi joku jolla oli valmiit vastaukset "tämä on normaali käytäntö, asia on sillä sitten selvä". Tähän HOAs asunnon vuokraan kuuluu toimiva soneran nettiyhteys, jonka halusin kuntoon, joten tottakai soitin teille asiasta ja pyysin asentajaa. Ei se kai ole minun maksettava jos te ette saa palveluanne toimimaan!
Laskussa virhe
Rekisteröidy
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.