Hei
Tapahtuipa seuraavaa:
Lapsellani käytössä oleva Sonera Easy prepaid liittymä ilmoitti toukokuussa että saldo on vähissä ja liittymän voimassaoloaikakin loppuu 6.6.2014.
Toukokuun lopulla latasin liittymään saldoa 10e, mitään automaattiviestiä latauksen onnistumisesta tai onnistumattomuudesta ei tullut. EASY SALDO -kysely kuitenkin kertoi että saldo oli lisääntynyt oikein, mutta voimassaoloaika ei ollut muuttunut. Tässä kohtaa tein tietysti itse virheen, kun oletin että kyseessä on oltava joku tilapäinen häiriö ja unohdin koko asian.
Vaan sitten tuli 8.6. ja huomio että liittymä on sulkeutunut.
Soitin asiakaspalveluun, sieltä todettiin että näin on käynyt, ja virhe on ollut Soneran järjestelmässä. Mitään ei kuitenkaan ole tehtävissä, kun prepaid on sulkeutunut niin prepaid on sulkeutunut.
Jatkoselvittelyn jälkeen luvattiin että tuo liittymä voidaan vielä avata normaaliksi laskutusliittymäksi, mutta ei prepaid. Tämä ei käy, liittymä on pre-paid hyvästä syystä.
Asiakaspalvelun puolelta luvattiin olla vielä yhteydessä mutta mitään ei ole kuulunut. Siksi viesti myös tänne, ennenkuin liittymä (ja numero) karkaa käsistä lopullisesti.
Liittymä sulkeutui saldon lataamisesta huolimatta
Rekisteröidy
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.