Hei!
Minulla oli 24 megainen ADSL laajakaista liittymä 2 vuoden määräaikaisella sopimuksella. Muutin heinäkuun alussa uudelle paikkakunnalle, jonne tuota nopeutta ei pystytty toimittamaan. Tein muuttoilmoituksen teille netissä jonka jälkeen minulle soitettiin hiukan ennen muuttoa, että netti kytketään muuttopäivänä, mutta tarjolla on vain 8mbit/s nopeutta.
Puhelimessa asiakaspalvelijanne kuitenkin totesi, että tästä nopeuden laskusta johtuen määräaikaisuus poistuu ja liittymä on toistaiseksi voimassa (nyt harmittaa etten saanut nimeä ylös). Tämä sopi minulle ja pienten vaikeuksien ja soittorumban jälkeen netti saatiin kuin saatiinkin toimimaan parin viikon viivellä. Sekään ei haitannut minua yhtään.
Joskus ei vain kaikki mene heti putkeen, enkä ota asioita henkilökohtaisesti koska olen ollut itsekin monta vuotta asiakaspalvelutyössä. Nyt kuitenkin kun menin Soneran Oma Sivu-palveluun huomasin, että kappas, liittymä on sittenkin määräaikainen vielä vuoden verran.
Onko siis kyseessä minun väärinymmärrykseni vai mikä? Tietenkään en voi todistaa mitään, koska en nauhoita omia puheluitani, mutta mielestäni ymmärrän suomenkieltä ihan hyvin. Enkä tietenkään ole saanut mitään uutta sopimusta liittymän nopeuden laskusta jossa tämä asia mainittaisiin kirjallisena. Onko Soneran käytäntö sellainen, että jos uuteen osoitteeseen ei saada toimitettua liittymää samalla nopeudella jolla asiakas on sen ostanut, niin nopeutta lasketaan, mutta määräaikaisuus on ja pysyy?
Kesäisin terveisin, Tommi
Liittymän nopeuden lasku muuton yhteydessä
Rekisteröidy
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.