Moi
tilasin liittymän siirron 28.12.13 sauniksesta teille. Kerroin virkailijalle että minulla on omaehtoinen luottokielto. Oli lauantai päivä ja teidän asiakaspalvelija sanoi soittavansa maanantaina käsittelijälle ja ilmoittavansa minulle jos pitää toimittaa tod. olk:sta.
Mitään ei kuulunut, joten soitin itse, teidän asiakaspalveluun. Nyt sanottiin että pitää toimittaa tod. olk:sta. Sanottiin myös että liittymä siirtyy 14.1.14 soneralle ja on minulla käytettävissä.
Lähetin mainittuun email-osoitteeseen 30.12.13 kyseisen todistuksen jääden odottamaan tilauksen etenemistä nettiseurannassa.
Mitään ei tapahdu. Kyllästyneenä soitin taas 7.1 asiakaspalveluunne kysyen miksi tilaus ei etene. Nyt selviää että todistus oli saapunut mutta kukaan ei ollut laittanut asiaa eteenpäin. Tilaus oli seisonut teillä ja käsittelijät vissiin kahvilla. Viimeisimmän soiton jälkeen asia nytkähti eteenpäin ja luulin saavani liittymän toimintakuntoon 14.1 vaan ei. Saan viestin että siirto tapahtuu vasta 22.1. Olen menossa viroon 15.1 ja tämä oli yksi syy miksi vaihdoin operaattoria koska liittymä on samanhintainen myös virossa ja luulin saavani sen käytettäväkseni ennen reissua.
Kiitos että sain tehdä itselleni puhelin laskua teidän asiakaspalvelijoiden epäpätevyyden vuoksi ja Viron reissulle joudun hankkimaan toisen liittymän.
ile
liittymän siirto
Rekisteröidy
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.