Hei!
Yritin juuri soittaa Soneran asiakaspalveluun, johon jonotin noin 1/2 tuntia, minkä jälkeen luovutin (onko asiakaspalvelun keskimääräinen vastausaika todella alle 2 minuuttia, kuten Soneran nettisivuilla väitetään? itse olen aina joutunut jonottamaan huomattavasti kauemmin..). Soitin samaa asiaa myös heinäkuun lopussa, jolloin sainkin loppujen lopuksi yhteyden asiakaspalveluun, jossa ongelma luvattiin hoitaa, mutta ei ole hoidettu.
Otin Soneran laajakaistaliittymän toukokuun alusta. En ole kuitenkaan saanut yhtäkään laskua, joten soitin heinäkuussa asiakaspalveluun pyytääkseni laskuja. Haluaisin maksaa laskun joka kuukausi, ettei sitten yhtäkkiä tulee todella isoa laskua. Lasku(t) luvattiin kirjoittaa, mutta postissa eikä s-postissa ole vieläkään tullut laskua. Lisäksi kun nyt kävin omilla sivuillani sonera.fi-sivuilla, siellä väitettiin, että "sinulla ei ole soneran laajakaistaliittymää" (minullahan on siis soneran puhelinliittymä).
Miksi laskuja ei ole vieläkään tullut? Asiaa on hieman hankala hoitaa kun asiakaspalvelussa kukaan ei näytä vastaavan, eikä siellä viitsi kalliin puhelumaksun takia jonottaa joka päivä tuntikausia. Haluaisin, että asia vihdoin hoituisi.
MISSÄ NETTILASKUT???
Eikö sinulla ole vielä tiliä? Luo tili
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.