Heipä hei, olen laitellut vikailmoituksia samaan tapaan kuin vuosi sitten keväällä eli n. 3 kertaa viikossa noin 2 kuukauden ajan. Vikaa aletaan tutkimaan aina kun netti alkaa jo toimia ja aina ilmoitetaan että vikaa ei ole, laitoin tästä johtuen netissä viestiä että näin käy aina, tuli viesti että vikaa tutkitaan ja kun netti alkoi taas toimia niin 10min päästä tuli tekstiviesti että vikaa ei löydy.....
Tässä on nyt vuosi kärvistelty saamattoman asiakaspalvelun kanssa kun ei keneltäkään löydy selkärankaa myöntämään, missä vika on.
Listaanpa tähän vähän asioita:
1. Olen käyttänyt n. 50 tuntia tutkien mahdollisia ongelmia koneeni osalta, jonka aikana olen tyhjentänyt kaksi kovalevyä mahdollisten haittojen takia ja palauttanut windowsin n. 100 kertaa.
2. Olen kokeillut kahta eri modeemia ja kolmea eri johtoa ja kahta eri seinäpistoketta
3. Olen ostanut uuden koneen
4. Vaihdan kohta liittymää
Tilanne on aivan kestämätön. Jos suunnittelet jotain illaksi niin etpä suunnittele enää seuraavana päivänä. Tällä hetkellä netti toimii joten kuten, mutta pätkii niin etten päässyt edes tälle sivulle päivittämättä useampaa kertaa. Kun käytän modeemini pois päältä, koko nettiä ei enää ole.
Olisi nyt ihan jees jos joku ns. asiantuntija voisi viedä tämän asian OIKEALLE asiantuntijalle joka tietää näistä asioista jotain että hän voisi kiltisti korjata ASIAKKAAN nettiyhteyden ja ansaita palkkansa. Jos kyseessä on joku hemmetin resurssipula / toimimattomat reitittimet niin kertokaa, älkää teettäkö töitänne asiakkaallanne! Lähetän kohta työtunnit Soneralle ja vaadin palkkaa taisteluistani.
Ja tarkemmat tiedot, 10 megan kaapeliliittymä, postinumero 96100
Netti ei toimi, asiakaspalvelu / asiantuntijat eivät auta
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.