Ohjelmaoppaan epäkäytettävyys
En ole keksinyt tapaa, jolla Koti-TV:n ohjelmaoppaasta voisi helposti ajastaa seuraavien päivien ohjelmien tallennuksia.
Esimerkki: tänään on sunnuntai. Tiedän, että ensi keskiviikkona tulee ohjelma, jonka haluan tallentaa.
Ohjelmaoppaassa pystyn kuitenkin etenemään sunnuntaista kyseisen ohjelman kohdalle keskiviikkoon vain ohjelma ohjelmalta - painamalla toistuvasti nuolta oikealle - mikä on erittäin hidasta, kun pitää kelata useiden päivien ohjelmat läpi ennen kuin pääsee painamaan tallennusnappia ko. ohjelman kohdalla.
Toivottavasti olen nyt missannut jonkin oikopolun, jolla ohjelmaoppaassa pääsee hyppäämään seuraavaan päivään jne. Muussa tapauksessa sen käytettävyys on hämmästyttävän huono.
Nettisivuilla homma hoituu paljon helpommin, mutta ei kai tarkoitus voi olla, että kaikki vähääkään kauempana tulevaisuudessa olevat ohjelmat pitäisi käydä ajastamassa netissä?

Rekisteröidy
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.