Mokkulan omistajana tulee nyt vuosi täyteen, eikä se vieläkään toimi kunnolla. Asiakaspalvelu lieneen tehnyt voitavansa, kun viimeiset puoli vuotta on ollut sama ohje. Koita kestää, parannusta on ihan pian tulossa. Kysyin myös sitä, että eikö olisi kaikille helpompaa vaihtaa liittymän toimittajaa, mutta se ei kuulema onnistu kun parannusta on luvassa. Ehkäpä se pitää paikkansa, sopimusta on nimittäin enää vuosi jäljellä ja olen varma, että sen jälkeen parannusta on ihan varmasti luvassa.
Alkuun oli ongelmia hyvin paljon,nopeus oli olematon ja yhteys meni poikki tämän tästä, nettisivujen latautumista sai odottaa kuin 90-luvulla, mutta viimeaikaisesti nopeus on ollut yleensä kohtuullisella tasolla. Yhteyden katkeilu ei sen sijaan ole loppunut vieläkään. Yhteys menee poikki 1-5 kertaa illassa ja mokkula jää vilkuttamaan sen merkiksi että se yrittää takaisin verkkoon. Joskus yhteys menee poikki, mutta mokkulassa palaa edelleen sininen valo yhteyden merkiksi. Yhdistymistä ei kuitenkaan tapahdu ellei mokkulaa käytä irti.Yhteyden katkeilu ei välttämättä varoita suuremmin, mutta usein nopeuden tipahtaminen lähelle nollaa enteilee sitä. Nopeustestissä on tällöin viive 800ms luokkaa. Silloin kun yhteys toimii, eli suuren osan ajasta, niin toiminta on ihan OK.
Mokkula on pakotettu 3g-tilaan, se vähensi satunnaista tahmautumista, mutta ei poistanut sitä. Ostin myös kunnollisen ulkoisen antennin ja mokkulan signaalin voimakkuus on yleensä -83dba. Onko tälle enää mtään tehtävissä?
Rekisteröidy
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.