Hei.
Kun tilasin Sonera Viihteen, myyntipuolelta sanottiin että mm. Katsomo palvelussa olisi sarjoja, mitä siellä ei ainakaan minun laitteillani näy. Kun katson Katsomopalvelua, niin miksi siellä on vain joitakin hajanaisia jaksoja joistakin sarjoista. Esim. Emmerdale ja Korkojen kera, mitkä ovat minusta kuitenkin yhdentekeviä.
Mutta tulevaisuudessa jos (tuskin) sinne tulee ohjelmasisältöä, niin onko se joka sarjan kanssa samanlaista.
eli muutama jakso per vuosi.
Katsomopalvelukin on suunnattu maksukanavien puolelle. Miksi ei Sonera halua tarjota katetta viihteeseen ?
mitä tarkoittaa Katsomo ohjelman alussa oleva kuusinumeroinen numerosarja ? Ei voi olla päivä milloin ohjelma on tullut Katsomoon, eikä mikään järjestysnumerokaan.
Lisäksi tilatessani palvelua, sanottiin että laki estää sen että maksukanavien ohjelmia ei voi tallentaa.
Pötyä tämäkin.
Koska sama laki koskisi sitten myös kilpailijoitanne. Elisa Viihteessä myös maksukanavien tallentaminen onnistuu. Ja tallenteet eivät poistu ennenkun ne itse poistaa. Sonerallahan tallenteet ovat vain 90 vrk. Tästäkään ei mainittu tilatessani mitään.
Kuinka vaikeaa se voisi olla järjestää niin että tallenteet eivät poistuisi automaattisesti ?
Ja [u:17zl5myy]mihin oikeasti (siis totuudella puhuttuna tällä kertaa) perustuu se, että niissä on määräaika ?[/u:17zl5myy]
sonera viihteen - niinkuin yleensä uusien laajakaistojen ja palvelujen - kohdalla, pitäisi olla 1 kk - 3 kk:den mittainen palautusoikeus ja oikeus joko vaihtaa liittymä toiseen tai mahdollisesti siirtyä toiselle operaattorille.
Tämä vaikuttaisi kai siihen, että Sonera tarjoaisi näissä palveluissa ja tuotteissa sen minkä ovat luvanneet.
Nyt on teille vain tärkeintä saada tuote kaupaksi, keinolla millä hyvänsä. Ja asiakas on sitten sidottu vähintään kahdeksi vuodeksi.
Mistä tiedän, että minulla on tuo luvattu 10 elokuvan maksuton tarjous videovuokraamoon ?
Kun ei ollut Viasat ja Discovery kanavapakettejakaan (0 €/ 2 kk).
Niitä kuitenkaan ei saa enää kun tilaus on jo vahvistettu ja toimitettu.
Joskin minä en niitä maksukanavia pitäisikään tuon tarjousajankohdan jälkeen, koska niistä ei voi mitään tallentaa.
Keskustelusivusto ja monet muut Soneran sivut eivät toimi Firefoxissa.
Selaimessa ei vikaa, koska kaikki muut sivut toimii.
Tekninen tukenne on valehtelun mestari.
Olen ottanut sinne yhteyttä muutaman kerran nyt niin, että on luvattu selvittää asioita ja palata parin vuorokauden sisällä asiaan. Kummastakaan kerrasta (eri asioita) ei ole soiteltu.
Ensimmäisestä kerrasta on jo reilu kaksi kuukautta.
Ensimmäisellä kerralla oli kysymys netin hitaudesta. maksan 24 megasta, ja käytännössä se on korkeintaan 4. Soneraviihteenkin vuoksi olisi tärkeää että olisi se puolet ainakin, mitä lupaatte.
Sekin on merkillistä, että maksetaan täydestä, ja Soneran mielestä puolet riittää.
Jos kaupassa ostettaisiin Sinistä lenkkiä, ja kassalla myyjä söisi paketista puolet (eli toisen makkaran) ja veloittaisi täyden hinnan. Niin olisiki meidän pakko tyytyä siihen.
Sonera siis syö laajakaistastakin puolet ja katsoo silti oikeudekseen veloittaa täyden hinnan.
ja vaikka palvelu toimisi vain kuudesosalla siitä mistä maksetaan (niinkun minunkin tilanteessani).
Eikä vikapalvelusta oteta selvää asiasta.
Olen jättänyt monta soittopyyntöä. Ja Soneraviihdetilauksen yhteydessä olen maininnut ja on luvattu ottaa yhteyttä. Ei mitään.
Tälläkin viikolla olen soittanut asioista kuusi kertaa.
Helpsoniin soitin kerran. Ei osattu siellä tehdä mitään. Sain itse homman hoidettua viimein, mistä Helpsonkaan ei tajunnut neuvoa.
Kun soittaa vähänkin vaikeimmisa kysymyksistä, Soneran tekninen "palvelu", sanoo asian kuuluvan Helpsoniin. Sitten Helpsonilta menee sormi suuhun ja sanoo vain samat litanjat, mitkä itse jo tiedän.
ja vaikka sanon että olen näitä jo kokeillut, niin "jos kokeillaan vielä kerran".
Näin saadaan tietysti puheaikaa pitkitettyä ja laskua isommaksi.
sitten Helpson sanoo, että soittakaa Soneran tekniseen tukeen....
Huoh.
Missä olisi Kotiviihteen täydellinen ohje.
siis tuon katselulaitteen eli hienosti sanottuna "digiboxin".
mukana tullut ohje oli niin pelkistetty että sitä lukemattakin selviää.
vastatkaa nyt jotain, mitä keksitte tällä kertaa. Mutta yrittäkää edes pysyä totuudessa.
Ja vastauksena ei kelpaa pelkkä pahoittelu.
vaan nyt oikeasti niitä kongreettisia vastauksia
SoneraViihteen markkinoinnissa harhaanjohtaminen
Rekisteröidy
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.