Hei
Liittymäni on nyt ollut suljettuna maksamattomien laskujen takia. Maksoin teidän kautta avoimena olevat laskut. Laskun tiedot pyysin asiakaspalvelustanne ja siellä neuvottiin maksamaan ne ja hoitamaan loput avoimet Sergeliltä. Pyysin Sergeliltä kahden muun avoimen laskun tiedot ja sain ne tekstiviestillä. Siellä sanottiin, että niiden maksamisen jälkeen liittymä voidaan avata, kun kirjautuvat heidän tietoihinsa. Nämä kaikki laskut maksoin 1.10. Perjantaina soitin sekä Sergelille ja Soneralle ja teidän asiakaspalvelija soitti minulle vielä takaisin illalla. Jokainen kolmesta henkilöstä sanoi, että vielä on 15,12 euroa maksamatta ja sen maksamalla liittymä voidaan avata. Tänään minulle kuitenkin kerrottiin, että minun pitäisi maksaa lähes yhtä suuri summa, kuin olen jo maksanut, että liittymä on voidaan avata.
Minulle on siis annettu luultavasti aluksi väärät laskutiedot tai jokin muu on teidän ja Sergelin päässä mennyt sekaisin. Olisi ihan reilua, että liittymäni avattaisiin kaiken tämän vaivan takia jo nyt. Olen joutunut soittamaan useaan otteeseen Sergelille ja teille ja lisäksi olen maksanut ne laskut, jotka minulle kerrottiin, että liittymä voidaan avata.
Tilapäisesti suljettu liittymä
Rekisteröidy
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.