Hei,
Olen muuttamassa ulkomailta takaisin Suomeen ja olen koittanut tilata tulevaan asuntooni Soneran laajakaistaliittymää. Ensimmäisen kerran koitin tehdä tilauksen netin kautta, mutta lopulta viimeinen sivu oli vain tyhjä, otsikossa kuitenkin luki "Kiitoksia tilauksestasi". En koskaan saanut tilausvahvistusta, joten päätin soittaa Soneran asiakaspalveluun. Puhelun aikana tein samat valinnat kuin netissä ja minulle vakuutettiin että tulen saamaan sähköpostitse tilausvahvistuksen, jota kautta pystyn tarkastelemaan tilaukseni etenemistä.
Nyt 5 päivää myöhemmin, ei vahvistusta ole saapunut ja koittaessani rekisteröityä Soneran sivuille, ilmoittaa se ettei minulla ole järjestelmässä asiakasnumeroa. Koitin soittaa taas kerran asiakaspalveluun, mutta minulla ei ole aikaa jonottaa loputtomiin. Jätin myös soittopyynnön takaisin, mutta siihenkin tuntuu kuluvan viikko. Kyse on hyvin yksinkertaisesta asiasta, haluan tietää tulenko saamaan tilaamani tuotteen vai en? Miksi en saa tilausvahvistusta tilaukselleni? Kannattaisiko minun ennemmin kääntyä Saunalahden tai jonkun muun operaattorin puoleen?
Tilausvahvistuksen puuttuminen
Rekisteröidy
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.