Tässä kertomus, kun lähes kaikki menee pieleen kun hankkii Sonera kotitv:n. Puhelinmyyjä kauppasi liittymää ensimmäiseksi vuodeksi 29.90 €/kk/ja toinen vuosi hintaan 39.90 €/kk, mutta vähän ajan päästä tuli tilausvahvistus jossa veloitus oli kuitenkin 39 €/kk koko ajalta, eli tästä ensimmäinen soitto asiakaspalvelun jossa asia korjattiin.
Asennus tehtiin sovittuna aikana, mutta pian asennuksen jälkeen huomasin, että yhteys pätkii ja ajattelin että irtisanoa sopimuksen, koska minulla oli siihen laillinen oikeus 14 pv:n aikana, soitto taas Soneralle, jonne ilmoitin halukkuudesta irtisanoa sopimus, mutta langan päässä henkilö sai taivutettua siihen, että asentaja kävisi tarkistamassa, että saadaanko homma toimimaan. Valitettavasti suostuin siihen, koska myöhemmin sain laskun (100 €) asentajan käynnistä, joka kyllä saikin liittymän toimimaan kunnolla. Jos olisin saanut tietää että joudun maksamaan tuosta asentajan käynnistä erikseen olisin satavarmasti sanonut liittymän irti heti. Soitin asiakaspalveluun asiasta, ja sanoin että kun tilasin liittymän oletin, että se toimii, sieltä vastattiin että hekin odottavat että asiat toimivat asiakkaan päässä myös, viitaten että vika oli rasiassa tms. jonka vuoksi maksu oli ihan ok. Minusta näyttää kuitenkin siltä, että koska liittymä ei toiminut ennen toisen asentajan käyntiä niin tämä toinen asentaja paikkasi ensimmäisen asentajan huolimattomuuden ja laskutti siitä minua.
Laskutus oli toinen, jossa kaikki meni pieleen ja on edelleen pielessä. Odottelin Soneran laskua sähköpostiini aika kauan, mutta sen sijaan sain suoraan karhulaskun, soitto jälleen asiakaspalveluun korjasivatkin asian (=laittoivat oikean sähköpostiosoitteen ja lupasivat hyvittää karhumaksun). Seuraavaksi tuli uusin lasku sähköpostiini, mutta siinä oli valitettavasti tukku virheitä, karhumaksu oli hyvitetty, mutta viivästyskorkoa 0.19 € oli edelleen mukana, sekä veloitus Discovery ja Viasat Film kanavilta 7 päivältä (2.50 ja 6.25), jotka olivat liittymisen yhteydessä ilmaisia 2 kk:lta, ja jotka olin irtisanonut ja niistä ei pitänyt olla yhtään laskutettavaa, toivoisin korjausta yllä olevista virheistä (laskunro 69161752)
Tällä viikolla tuli jälleen karhulasku suoraan ilman että varsinaista laskua oli tullut koskaan, joka sisälsi edellä olevan asentajan käynnin, ilman kummempia erittelyitä.
Kaiken huippuna on se etten pääse hallinnoimaan omia sivua, kun noitten karhulaskusekoilujen takia, vaikka tällä hetkellä ei ole myöhästyneitä maksuja.
Vaikka tekniikka onkin pelannut virkistyttävän hyvin tuon 100 euron kynnysrahan jälkeen, niin olen kyllä tehnyt omat johtopäätökseni SoneraViihteen suhteen.
Toimmiiko laskutuksessa mikään oikein?
Rekisteröidy
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.