Hei,
Pari viikkoa sitten, ennen kuin Cubio -liittymät suljettiin, sain Soneralta soiton, jolloin kysyttiin, haluaisinko vaihtaa liittymäni Soneraan. Väitettiin, ettei tule mitään ongelmia eikä katkoja puhelimen käytössä, siirtoaika on ainoastaan uuden sim-kortin toimitusaikaa. Sain sim-kortin ajoissa, mutta se ei toiminut. Ennen sitä sain myös Soneralta viestin, että entinen numeroni siirtyy käyttöön vasta 15 vuorokauden kuluttua (tästä ei ollutkaan puhetta kun olin tilaamassa liittymänne). Kuitenkin 15 pv on kulunut, eikä liittymä toimi. Olen ollut yli viikon ilman puhelinta. Olen todella pettynyt palvelustanne.
Samoja ongelmia oli ollut, kun minulle tarjottiin puhelimessa laajakaistanne. Myös silloin väitettiin, että vaihto sujuu ongelmitta, mutta siinäkin tilanteessa jäin ilman nettiä ja sitten jouduin kaksi kertaa jonottamaan palvelupisteessänne.
Miten saan liittymän nyt toimimaan mahdollisimman pian? Toivoisin myös, että aika, jonka olen ollut ilman puhelinta, hyvitetään seuraavasta laskusta. Kiitos.
Vaihto Cubiosta Soneraan
Rekisteröidy
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.