Eilen, kun oli oikein Valioliigan "super-sunnuntai", en päässyt seuraamaan Tottenham-ManU-peliä suorana, joten halusin katsoa sen ohjelmakirjastosta, niin kuin olin pari aiempaakin matsia katsonut. Tallenne lähti käyntiin, mutta sen sisältönä oli kuitenkin pelkkää Valioliigan logoa kaksi ja puoli tuntia. Sama ilmiö oli toisessa pelissä, Liverpool-Everton, paitsi että siinä oli alussa minuutin verran jotain ei-staattista materiaalia. Kolmas ja neljäs peli näyttivät normaaleilta, kun niitä vilkaisin. Koska oluttölkki ja snacksit oli jo avattu, katsoinkin ManU:n pelin sijasta Jope Ruonansuun elämästä kertovaa dokumenttia.
Tilanne harmitti minua lievää vakavammin.
Missään en huomannut mitään Soneran häiriötiedotteita tästä asiasta. En ennen tapahtumaa, en sen aikana, enkä sen jälkeen. Kuten en myös siitäkään, kun taannoin oli Englannissa olleen lumisateen takia pelit peruutettu ja Soneran Koti TV näytti vain pelkkää mustaa kuvaa tai testikuvaa. Siitäkään ei ole näkynyt mitään tiedotteita, että ensimmäisellä Valioliiga HD -kanavalla ja ohjelmakirjastossa ei kuulu ollenkaan selostusta. En minä sitä, että se olisi jotenkin huono asia, mutta ei tämä tämmöisenään ihan täysin maailmanluokan palvelulta tunnu.
Ei näitä palveluja tilaile sellaiset ihmiset, joille Valioliigan pelien näkyminen on hälläväliä-hommia, että voishan sitä ehkä vaikka katsoa, jos ne nyt vaikka sattuu jonain iltana sieltä Koti TV:stä näkymään.
Valioliiga HD, Tottenham-ManU ohjelmakirjastossa 16.1.2011
Rekisteröidy
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.