Telia Yhteisö
peruuta
Näytä tulokset kohteelle 
Hae sen sijaan kohdetta 
Tarkoititko: 

elokuun elokuvat.jpg

 

Elokuussa C More tuo taas suuren kattauksen leffoja katsottavaksi. Mukana on niin tänä vuonna julkaistu Comedy Queen kuin vuonna 1991 ensi-iltansa saanut The Commitments. Sen lisäksi, että leffoja on useilta eri vuosilta, löytyy katsottavaa myös eri genreistä. Lapsille tarjotaan katsottavaa muun muassa useamman Smurffi-leffan voimin ja varttuneempi väki voi valita draaman, komedian, toiminnan ja rikosten väliltä. Illat alkavat pimentyä ja mikäs sen mukavampaa kuin käpertyä sohvan nurkkaan ja laittaa leffa pyörimään.

 

C Moren suoratoistopalvelun voit tilata itsellesi verkkokaupastamme. Liittymäasiakkaana saat C Moren tuotteet etuhintaan, ja leffat sisältyvät mukaan kaikkiin C Moren paketteihin. C Moren sarjat ja sisällöt ovat katsottavissa C More -suoratoistopalvelun kautta puhelimella, tabletilla, tietokoneella osoitteessa cmore.fi, useimmilla älytelevisioilla, sekä Telia TV digiboksin käyttöliittymän kautta.

 

Coda – Kahden maailman välissä

 

Julkaisuvuosi: 2021

Genre: draama, komedia

Ikäraja: K12

Kesto: 1h 51min

 

Coda – Kahden maailman välissä on ranskalais-yhdysvaltalainen draamakomedia ja se on katsottavissa yksinoikeudella C Moren suoratoistopalvelussa. Tämä lämminhenkinen elokuva kertoo kuuron perheen ainoasta kuulevasta tyttärestä Rubysta (Emilia Jones). Leffa on saanut ensi-iltansa 2021 ja sen ohjauksesta vastaa Siân Heder. Elokuva voitti kolme Oscar-palkintoa: paras elokuva, paras miessivuosa ja paras sovitettu käsikirjoitus. Pääosissa Jonesin lisäksi nähdään Eugenio Derbez, Troy Kotsur, Ferdia Walsh-Peelo, Daniel Durant ja Marlee Matlin.

 

Ruby käy koulua ja viettää vapaa-aikaansa perheen kalastusfirmassa. Hän rakastaa laulamista ja pian hänelle tuleekin tilaisuus tavoitella omaa unelmaansa. Ruby liittyy koulun kuoroon, ja kuoronjohtaja näkee hänen potentiaalin ja kannustaa harkitsemaan musiikkia uravalintana. Unelmien tavoittelu saa Rubyn hankalaan tilanteeseen, sillä hänen perheensä on riippuvainen hänen avusta. Pystyykö Ruby sovittamaan unelmien tavoittelun, teiniajan ongelmat ja perheen yhteen?

 

 

John Wick: Chapter 2

 

Julkaisuvuosi: 2017

Genre: toiminta, rikos, trilleri

Ikäraja: K16

Kesto: 2h 2min

 

John Wick: Chapter 2 on vuonna 2017 julkaistu toimintatrilleri, jonka on ohjannut Chad Stahelski. Leffa on John Wick -sarjan toinen osa ja sen pääosaa tähdittää Keanu Reeves. Muissa rooleissa nähdään Common, Laurence Fishburne, Ruby Rose, John Leguizamo, Riccardo Scamario ja Ian McShane. Elokuvassa seurataan eläkkeellä olevaa palkkamurhaaja John Wickiä, joka pakotetaan palaamaan takaisin vanhaan elämäänsä maksaakseen velkansa.

 

John Wick joutuu palaamaan eläkkeeltään ja matkustamaan Roomaan, sillä on tehnyt verivalan ja sen sitomana hänen on autettava liittolaistaan. Wickin liittolainen suunnittelee vallankaappausta italialaisessa palkkamurhaajien killassa. Tämän piti olla vain yksi keikka, mutta pian kuitenkin koko kilta kääntyy häntä vastaan. Pian Wick joutuu suojelemaan itseään palkkatappajilta. Elokuvasta ei toimintaa, tappelukohtauksia ja näyttäviä liikkeitä puutu, ja tämä on ehdottomasti sellainen pätkä, joka jokaisen toiminnan nälkäisen leffakatsojan tulisi lisätä bucket listalleen!

 

 

Smurffit

 

Julkaisuvuosi: 2011, 2013, 2017

Genre: komedia, animaatio, perhe-elokuva

Ikäraja: K7

Kesto: 4h 57min

 

Smurffit seikkailet kolmessa elokuvassa Smurffit (2011), Smurffit 2 (2013) ja Smurffit: Kadonnut kylä (2017). Kahdessa ensimmäisessä leffassa yhdistetään animaatiota ja oikeita näyttelijöitä, kun taas kolmas osa on kokonaan animoitu. Ensimmäiset kaksi osaa on ohjannut Raja Gosnell ja Kadonnut kylä on Kelly Asburyn käsialaa.

 

Smurffit elävät Smurffikylässä kaikessa rauhassa. Heidän arkkivihollinen on ilkeä taikuri Gargamel, joka yrittää jatkuvasti saada smurffeja kiinni ja pilata heidän suunnitelmat. Suursmurffi, Smurffiina, Ärjy, Välkky ja Tohelo seikkailevat Smurffi-leffoissa ja koittavat selviytyä Gargamelin kynsistä. Kahdessa ensimmäisessä osassa smurffien lisäksi elokuvassa nähdään Patrick (Neil Patrick Harris), joka auttaa smurffeja parhaansa mukaan. Elokuvissa seikkaillaan suurkaupungeissa sekä kielletyssä metsässä. Tule mukaan smurffien maailmaan!

 

 

My Spy

 

Julkaisuvuosi: 2020

Genre: toiminta, komedia

Ikäraja: K12

Kesto: 1h 40min

 

My Spy on vuonna 2020 julkaistu komedia, jossa seurataan CIA-agentti Jason Jonesia (David Bautista), joka määrätään peitetehtävään vakoilemaan 9-vuotiaan Sophien (Chloe Coleman) äitiä Katea (Parisa Fitz-Henley). Elokuvan on ohjannut Peter Segal ja käsikirjoituksesta vastaavat Jon ja Erich Hoeber.

 

Jason Jones - kavereiden kesken JJ - on entinen Yhdysvaltain erikoisjoukkojen sotilas, joka on hetki sitten palkattu CIA:n kenttäagentiksi. Hänet kuitenkin alennetaan vähäpätöisempiin tehtäviin ja pian JJ päätyy peitetehtävään. Hän joutuu nuoren ja määrätietoisen 9-vuotiaan Sophien armoille, kun Sophielle selviää, että JJ vakoilee hänen äitiään. Sophie lupaa olla paljastamatta JJ:tä, jos tämä viettää aikaa hänen kanssaan ja opettaa tämän vakoilemaan. Vastahakoisesti JJ suostuu Sophien pyyntöön ja pian Sophiesta paljastuukin luontaisia vakoilijan kykyjä.

 

 

The Commitments

 

Julkaisuvuosi: 1991

Genre: draama, komedia, musiikki

Ikäraja: K7

Kesto: 1h 53min

 

The Commitments on Alan Parkerin ohjaama irlantilainen draamakomedia vuodelta 1991. Elokuva perustuu Roddy Doylen vuoden 1987 samannimiseen romaaniin. Elokuvassa seurataan nuorta työtöntä Jimmy Rabbittea, joka haluaa perustaa soulbändin. Jimmyn roolissa nähdään Robert Arkins ja muissa rooleissa on muun muassa Michael Aherne, Angeline Ball, Maria Doyle, Dave Finnegan ja Glen Hansard.

 

Jimmyllä on visio ja hän haluaa perustaa aidon soulbändin. Hän on aloitteleva bändimanageri, joka etsii Dublinista sielukkaita muusikoita. Pitkän etsinnän jälkeen Jimmy löytääkin kasan paikallisia potentiaalisia ehdokkaita ja näin The Commitments saadaan perustettua! Jimmy luulee, että bändin perustaminen olisi helppoa, mutta ryhmä on täynnä itsekeskeisiä ihmisiä, jotka vänkäävät asioista vastaan. Jimmy joutuu tekemään suuren työn, että saa bändin soittamaan edes kohtalaisesti. Tuleeko The Commitmentsista menestys?

 

 

Nälkäpeli-saaga

 

Julkaisuvuosi: 2012, 2013, 2014, 2015

Genre: toiminta, seikkailu, Sci-Fi

Ikäraja: K12

Kesto: 9h 8min

 

Nälkäpeli-saaga koostuu neljästä tieteiselokuvasta ja ne perustuvat Suzanne Collinsin samannimiseen kirjasarjaan. Ensimmäisen elokuvan nimi on Nälkäpeli, toinen osa kulkee nimellä Nälkäpeli – Vihan liekit. Kolmas ja neljäs leffa on jaettu kahteen osaan ja niiden nimi on Nälkäpeli – Matkijanärhi. Kaikki elokuvasaagan leffat tulevat katsottavaksi C Moreen. Ensimmäisen osan on ohjannut Gary Ross ja muut osat ovat Francis Lawrencen käsialaa. Pääosissa nähdään muun muassa Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Woody Harrelson ja Donald Sutherland.

 

Katniss Everdeen (Jennifer Lawrence) asuu siskonsa ja äitinsä kanssa Panem-nimisessä valtiossa, joka muodostuu kahdestatoista vyöhykkeestä. Panemin pääkaupunki on vauras Capitol, joka on kehittänyt julman tositelevisiotapahtuman, Nälkäpelin, rangaistuksena kapinoinnista ja samalla 13. vyöhyke hävitettiin. Nälkäpeliin arvotaan jokaiselta vyöhykkeeltä kaksi tribuuttia, jotka joutuvat osallistumaan peliin. Nälkäpelin voittaja on se, joka selviytyy hengissä kaikista pelin esteistä. Katniss joutuu osallistumaan tribuuttina peliin ja pian alkaa taistelu elämästä ja kuolemasta.

 

 

I, Tonya

 

Julkaisuvuosi: 2017

Genre: draama, komedia, urheilu

Ikäraja: K12

Kesto: 1h 54min

 

I, Tonya on yhdysvaltalainen elämäkerrallinen musta komedia, joka kertoo taitoluistelija Tonya Hardingista. Elokuva on julkaistu vuonna 2017 ja sen ohjauksesta vastaa Graig Gillespie. Tonyan roolissa nähdään Margot Robbie ja muissa rooleissa on muun muassa Sebastian Stan, Julianne Nicholson, Bobby Cannavale, Allison Janney ja Caitlin Carver. Elokuva sijoittuu vuoteen 1994 ja siihen, kuinka Hardingin taitoluistelijan ura kääntyy syöksykierteeseen.

 

Tonya on harrastanut taitoluistelua viisivuotiaasta saakka, hänen julman ja väkivaltaisen äitinsä LaVonan (Allison Janney) valvovan silmän alla. 15-vuotiaana Tonya tapaa jäähallilla Jeff Gilloolyn (Sebastian Stan), joka on alkuun huomaavainen ja hellä, mutta muuttuu vähitellen väkivaltaiseksi. Pian lapsuudenkodissa alkanut fyysinen väkivalta on taas jälleen osa Tonyan elämää. Aikuisena Tonya on yksi maailman parhaimmista taitoluistelijoista, mutta vuoden 1994 talviolympialaisissa tapahtuva kilpakumppanin pahoinpitely muuttaa kaiken. Tonyasta tulee tapauksen pääepäilty.

 

 

Comedy Queen

 

Julkaisuvuosi: 2022

Genre: draama

Ikäraja: K12

Kesto: 1h 33min

 

Comedy Queen on tänä vuonna ensi-iltansa saanut ruotsalainen draama ja sen on ohjannut Sanna Lenken. Elokuva perustuu Jenny Jägerfeldin samannimiseen romaaniin, ja leffassa seurataan nuorta Sashaa, joka joutuu selviytymään elämästä äitinsä kuoleman jälkeen. Pääosassa nähdään Sigrid Johnson ja muissa rooleissa muun muassa Oscar Töringe, Jasmin Ashkani, Ellen Taure, Tyra Askerlund, Nick Basiri ja Frida Beckman.

 

13-vuotiaan Sashan (Sigrid Johnson) äiti on kuollut. Kaikki kotona muistuttaa äidistä ja Sashan isä itkeekin suihkussa luullen, ettei kukaan kuule häntä. Sasha kuitenkin näkee isänsä surun ja hän on päättänyt saada isänsä nauramaan. Sasha ei itke, vaan hän kirjoittaa listan kaikesta, mitä hänen pitää tehdä, jotta selviää surusta. Listalla on hiusten ajaminen lyhyeksi, kirjojen lukemisen lopettaminen, kieltäytyminen kauan toivomastaan koiranpennusta ja ennen kaikkea ryhtyä stand up -koomikoksi.

 

 

Fargo-elokuva

 

Julkaisuvuosi: 1996

Genre: rikos, trilleri

Ikäraja: K16

Kesto: 1h 38min

 

Fargo on vuonna 1996 julkaistu musta draamakomedia, jonka on ohjannut Joel Coen. Joel Cohen on käsikirjoittanut leffan yhdessä veljensä Ethan Coenin kanssa. Leffan pääosissa nähdään Frances McDormand, William H. Macy ja Steve Buscemi. Elokuva on voittanut myös kaksi Oscaria: Paras naispääosa (Frances McDormand) ja paras alkuperäiskäsikirjoitus, sekä se oli ehdolla seitsemän Oscarin saajaksi. Fargon tapahtumat sijoittuvat Minnesotaan ja vuoteen 1987.

 

Jerry (William H. Macy) on veloissa oleva autokauppias, joka tarvitsee epätoivoisesti rahaa. Hänen appiukkonsa on kuitenkin erittäin rikas ja Jerry keksiikin suunnitelman saada rahaa. Hän palkkaa kaksi rikollista kidnappaamaan oman vaimonsa ja nämä vaativat lunnasrahoja Jerryn appiukolta. Kaikki eivät kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan ja tapausta alkaa tutkia Brainerdin pikkukaupungin poliisipäällikkö Marge Gunderson (Frances McDormand). Kuinka Jerryn käy ja selviääkö hänen vaimonsa kidnappauksesta?

 

 

Lue myös:

 
HannaMarikaL
Moderaattori
Moderaattori

Jaa artikkeli

https://yhteiso.telia.fi/t5/Uutta-katsottavaa-leffat-ja/C-Moren-elokuun-uutuuselokuvat/ba-p/242026
Linkki kopioitu
Tietoa kirjoittajasta
Täällä Yhteisössä sinun apunasi. Musiikki ja koirat ovat lähellä sydäntä. Soittolistalta löytyy aina Ed Sheeranin Shape of You.