Viisi elokuvasuositusta joulun ajalle



 


Etelä-Suomessa saattaa jäädä valkoinen joulu väliin mutta mikä onkaan parempi tekosyy kaivautua sohvalle kuin sää. Keräsin tähän mielestäni hyviä elokuvia joulunpyhille katsottavaksi. Kaikki elokuvat löytyvät Telia TV:n Vuokraamosta.


 


Harry Potter ja viisastenkivi


 


Listan ainoana ulkomaisena elokuvana Harry Potter ja Viisastenkivi. Olenkohan ainut kenen mielestä Harry Potter kuuluu jouluun? Toivottavasti en! Elokuvasta tulee mieleen aina se kun jouluna paketista odotettiin Harry Potterin uusinta elokuvaa dvdnä. Sitten se kääreistä riisuttuna laitettiin heti pyörimään soittimesta. Joka joulu katsottiin uusi Harry Potter ja syötiin konvehteja.


 


Elokuva kertoo orvosta pojasta nimeltä Harry Potter (Daniel Racliffe). Hän saa tietää 11-vuotiaana olevansa velho. Mitä muuta häneltä on pimitetty koko elämänsä ajan? Vanhempiensa kuolema ei ollutkaan autokolari, vaan pahisvelho Voldemort (Ralph Fiennes) oli murhannut heidät ja Harry oli pelastunut vain koska tappava loitsu oli osunut häntä suojelevaan äitiin Harryn sijasta. Jälkenä tästä taistelusta Harrylla on vain salaman muotoinen arpi otsassaan. 


 


Voldemort eli hän-joka-jääköön-nimeämättä on ollut hissukseen jo vuosien ajan mutta hänen huhutaan palanneen. Harry Potter aloittaa velhokoulu Tylypahkassa ja saa ystävikseen Ron Weasleyn (Rupert Grint) ja Hermione Grangerin (Emma Watson). Kouluvuosi imaisee heidät mukaansa huispauksen, kokeiden, uusien aineiden, loitsujen ja salaisuuksien pariin. Viisastenkivi täytyy pelastaa ja nuoret tekevät kaikkensa, ettei Lordi Voldemort saa sitä käsiinsä. 


 



 


Joulutarina


 


Kuka on joulupukki? Miksi joulupukki alkoi jakaa lahjoja? Nämä ovat kysymyksiä joihin varmasti moni vanhempi on joutunut vastaamaan. Kotimainen Joulutarina kertoo yhden mahdollisen tarinan Joulupukin tarinan synnystä. 


 


Pohjoisen kylän 13-vuotias Nikolas (Otto Gustavsson) joutuu orvoksi vanhempien ja siskon Aadan hukuttua järveen. Hän asuu vuorotellen kylän ihmisten luona. Vuosien saatossa nälkä alkaa raastaa kylän asukkaita, Nikolas ryhtyy erakko-Iisakin (Kari Väänänen) oppipojaksi puupajalle. Aikuista Nikolasta näyttelee Hannu-Pekka Björkman.


 



 


Kätilö


 


Ei niin perinteinen elokuva tähän väliin. Jos haluat vaihtelua ennalta-arvattaviin siirappisiin jouluelokuviin, on valintasi vuoden 2015 ilmestynyt Kätilö. Elokuvassa ei kerrota joulusta mutta on Lapin sodan aikaan ainakin talvi.


 


Kätilö pohjautuu Lapin sodan ajalle 15.09.1944-27.04.1945, jolloin toisen maailmansodan aikaan Suomi oli sodassa Saksaa vastaan. Elokuva kertoo villisilmä Helenasta (Krista Kosonen), joka auttaa kylän naisia synnytyksissä. Helena rakastuu saksalais-suomalaiseen upseeriin Johannes Angelhurstiin (Lauri Tilkanen). Kätilö perustuu tositapahtumiin ja elokuvan pääsasiallinen kuvauspaikkana toimii Navetta niminen osasto vankileirillä. Navetassa naisille tehdään erilaisia lääketieteellisiä kokeita.


 


Krista Kosonen sai roolisuorituksestaan elokuvassa parhaan naispääosan Jussin ja viinatrokari Jounia näyttelevä Pirkka-Pekka Petelius sai parhaan miessivuosa Jussin.


 



 


Kanelia kainaloon - Tatu ja Patu


 


Veera (Eedit Patrakka) odottaa vieraita Outolasta jouluksi. Hän on sopinut ystäviensä Tatun (Antti Holma) ja Patun (Riku Nieminen) tulevan jouluksi heidän luokseen. Veeran äidit Lissu (Pirjo Lonka) ja Mirkku (Mari Lehtonen) eivät ole ihan vakuuttuneita Tatun ja Patun olemassaolosta, mutta Lissu suostuu lähtemään rautatieasemalle Veeran mukaan Tatua ja Patua vastaan. 


 


Kuitenkin käy jotenkin hassusti, Veera ja Tatu ja Patu kävelevät ristiin. Veera päätyy äitinsä kanssa etsimään poikia monen johtolangan kautta. Tatua ja Patua ei kuitenkaan löydy mistään.  


 


Veeralla on kunniatehtävä Linnanmäen joulupiparikylässä, hän saa asettaa kylään viimeisen piparin. Piparitehtävä vaarantuu kuitenkin, kun pipareille käy hullusti. Tämä elokuva on mielestäni mahtavaa viihdettä myös aikuisille. Heitän veikkauksen ilmoille, että ainakin mikrokuitumies varmistaa hymyn totisimmankin kasvoille. Pläägä!


 



 


Poika ja Ilves


 


Ai että! Lapsuuteni lempielokuva. Pohjoisen talvimaisemat ja Konsta Hietanen tuovat mieleeni monet lapsuuden leffaillat. Elokuva on ilmestynyt vuonna 1998 mutta vielä kahden kymmenen vuoden jälkeenkin sillä on varmasti paikka monen suomalaisen sydämissä.


 


Poika ja Ilves kertoo kaksitoistavuotiaasta Tomista joka muuttaa Lappiin. Tomi on aiemmin asunut suurkaupungissa etelä-Suomessa ja nyt totuttelee hiljaisempaan Lapin elämään. Tomin isä (Antti Virmavirta) työskentelee eläinhoitajana ja he asuvatkin lähellä pohjoisinta eläinpuistoa.


 


Tomi yrittää pelastaa eläinpuiston Leevi-ilveksen salametsästäjiltä. Samalla selviää, että ilvesten häviämiseen alueelta liittyy salaisuuksia. Tomi ja Leevi kiintyvät toisiinsa ja syntyy seikkailu talvisessa lapissa piilossa salametsästäjältä (Jarmo Mäkinen).


 



 


Katsotko sinä perinteisiä jouluelokuvia vai kaipaatko jotain erilaista?


 


Lue myös: 



0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa