Skip to main content

Miksi IHMEESSÄ en löydä telialta mitään black Friday - tarjouksia jo nyt??!

Minun kärsivällisyyteni asiakkaana loppui samantien, kun juuri katselin monilta muilta kauppiailta jo julkaistuja Black Week - tarjouksia. Telialta samoja etsittäessä saan vaan eteeni tiedon, että blck Friday on 24.11 ja jotain voi Ehkä tulla aiemminkin.

Ei näin, Ei NÄIN. 

Mutta, samapa se, mitä asiakas toivoo, eihän telialla ole ikinä ollut tapana näitä toiveita kuunnella ja varsinkaan TOTEUTTAA

Tämä on tosiaan ihan hyvä, että nykyään blackfriday on jakautunut monelle päivälle. Joskus ennen tuli aina vähän kiire yhden päivän ostoksissa ja tuotteet loppui usein, jos et ollut heti ensi minuutilla ostamassa.

Mutta nyt niiden alku on vieläkin aikaisemmin kuin ennen. Joskus itse blackfriday, sitten oli sen viikon maanantaista alkaneet alet, sitten tuli PE-PE alet, taas muutama päivä lisää. Ja nyt ovat jo yli viikon. Mutta tässäkin tosiaan vaihtelua edelleen. Kaikki eivät ole vielä aloittaneet blackfridayta, telia ei ole ainoa tässä. Se miksi niin vain telia tietää( ja muut ketkä eivät ole aloittaneet vielä).

Aloittamalla aikaisemmin saadaan ihmiset jo ostamaan heiltä tuotteet jolloin jälkijunassa tulevat saavat ehkä vähemmän myyntiä, joten kannattaa aloittaa ajoissa. Se tietääkö mikäkin yritys milloin toiset aloittaa niin en tiedä, ehkä tätä kokeillaan pitää vähän salassa, että saadaan etua muihin nähden. Ja koska aloitukset on nykyään mennyt eri tahtia ja aikaisemmaksi ja aikaisemmaksi niin jotkut yritykset( kuten telia, verkkokauppa, playstation kauppa, amazon) yllätetään tällä tavalla.

Tämä taas vaatii hiukan enemmän malttia myös ostajilta, ostako heti tuotteen ja luottaa siihen , ettei toinen kauppa tuo myöhemmin parempaa tarjousta, joten tämä huonopuoli toisaalta. Se on sitten jokaisen päätettävissä kumpi on parempi, kaikki samaan aikaan ja hintavertailu helpompaa, tai rauhallisempi mahdollisuus seurata tarjouksia ja ehkä hiukan enemmän miettimis aikaa( itse tykkään tästä, jää ehkä myös turhat ja hätäiset ostokset pois). Ja nyt ei ole ainakaan vielä tullut mitään hyvää tarjousta itselle. Tietenkin tuon playstation plus tilauksen PE tilaan  kun tulee ( ainakin ei voimassa oleville tilauksille ) heillä alkamaan tarjoukset ja saa 30 % halvemmalla.

Miksi IHMEESSÄ en löydä telialta mitään black Friday - tarjouksia jo nyt??!

Minun kärsivällisyyteni asiakkaana loppui samantien, kun juuri katselin monilta muilta kauppiailta jo julkaistuja Black Week - tarjouksia. Telialta samoja etsittäessä saan vaan eteeni tiedon, että blck Friday on 24.11 ja jotain voi Ehkä tulla aiemminkin.

Ei näin, Ei NÄIN. 

Mutta, samapa se, mitä asiakas toivoo, eihän telialla ole ikinä ollut tapana näitä toiveita kuunnella ja varsinkaan TOTEUTTAA

Sinun kärsivällisyys on loppunut jo hyvin monta kertaa. Aiot vaihtaa muualle mutta et ilmeisesti löytänyt parempaa kuin Telia, koska vielä täällä olet. Kivaa tätä viikkoa Sinulle. 🌺

Eihän täällä edes osata koko Black Fridayta alkuunkaan. Se on vain perjantaina oleva kivijalkakauppojen alennusmyynti, eikä mikään viikon kestävä. Sitä seuraavana maanantaina on sitten nettikauppojen vuoro Cyber Mondayna. Tämä nykyinen pelleily on yhtä typerää kuin se, että joulukrääsää aletaan myymään jo lokakuussa. 

Koska täällä sekoillaan päivä viikoiksi ja kuukausiksi niin saamme myös sen ansiosta nauttia paljon huonommista alennuksista. Joulun jälkeen on sitten ihan oikean alennusmyyntisesongin aika eikä minkään jenkeistä päin honkia kopioidun typeryyden. 

Kyllä juurikin näin. Tälläinen joillain firmoilla käytössä oleva 2 viikkoa aikaisemminkin aloitettu kamppanja on ihan täyttä humpuukia. Vaikka olisi koko viikkokin, niin sekin on vasta ensiviikko.

Jenkeissä muutaman Black Fridayn ja Cyper Mondayn olleena, niin se oli oikeasti tuo pitkä viikonloppu (jos Perjantailta jotain jäi) kun kaupat myivät vanhaa varastoaan ja oikeasti halvalla. (Ostin esim $800 TV:n 199 taalalla.)

Täällä tämä mainoskamppanja on nykyään lähinnä verrattavissa huonekaluliikkeiden alennuskäytäntöön. 

Miksi IHMEESSÄ en löydä telialta mitään black Friday - tarjouksia jo nyt??!

Minun kärsivällisyyteni asiakkaana loppui samantien, kun juuri katselin monilta muilta kauppiailta jo julkaistuja Black Week - tarjouksia. Telialta samoja etsittäessä saan vaan eteeni tiedon, että blck Friday on 24.11 ja jotain voi Ehkä tulla aiemminkin.

Ei näin, Ei NÄIN. 

Mutta, samapa se, mitä asiakas toivoo, eihän telialla ole ikinä ollut tapana näitä toiveita kuunnella ja varsinkaan TOTEUTTAA

Entä jos lupaan että kauaa ei tarvitse enää odotella. Ja jos et malta odotella sitäkään vähää niin voit käydä kurkkaamassa jo nämä tarjoukset odottaessasi.

Haluaako joku ihan oikeasti myös elektroniikkaan yms tuon huonekaluliikkeiden jatkuvan feikkialen? Ettei mitään myydä ikinä oikeasti halvalla tarjoushinnalla, vaan kaikki myydään keinotekoisesti pumpatusta “ohjevähittäishinnasta” pienellä alennuksella eli oikeasti normaalihinnalla. Asiakkaat vaan kuvittelevat saavansa jotain halvemmalla kun tuijottavat hinnan sijaan alennusprosenttia. 

Jos saisin valita meille asiakkaille parhaan vaihtoehdon, se todellakin olisi lyhyet päivän tai viikonlopun kestävät oikeat alennusmyynnit. Näin aktiivisuudesta ja nopeudesta palkittaisiin ja ilman jääneet odottaisivat sitten seuraavaa oikeaa alea. Pitkät huonot alennukset palvelevat vain myyjää, kun useampi hölmö saadaan ostamaan kovemmalla hinnalla.

Vastahan oli isänpäivän tarjoukset, ja sitten Single's Dayn tarjoukset. Black Fridayn mm. Gigantti aloitti jo ja Verkkokauppa.com huomenna. Ei kai sitä "black friday" -mainontaa tarvitse kahta viikkoa olla...

Kannattaa ainakin tehdä ihan oikeata hintavertailua jos jotain tarvitsee, eikä mennä mainoslauseiden tai prosenttien perässä. Eihän sillä ole merkitystä minkä termin alla minkäkin tuotteen laskenut hinta on.
Jos esimerkkinä vertaa vaikka Gigantin "black friday" -tarjousta halvimmasta Samsung Galaxy A8 tabletista, niin se löytyy täsmälleen samanhintaisena ihan jokaiselta laitetta myyvällä liikkeeltä, myös Telialta. Tämä siis vain yksi esimerkki harhauttavasta mainonnasta. 

Mainostetaan siis joko normaalihintaista tuotetta alennustuotteena, tuotetta jonka hintaa on tarkoituksella pidetty vähintään sen 30pv korkeammalla, tai sitten kyseessä on täysin normaalia hinnanlaskua jo muutenkin vähitellen valikoimista poistuvalle tuotteelle.

Mieluummin tosiaan jos edes yhtenä päivänä, tai viikonloppuna, olisi ihan oikeita tarjouksia keinotekoisten “ale-hintojen” sijaan.

Itse tosiaan tykkään hiukan pidemmästä kuin yksi päivä, tämä melkein kaksi viikkoa on jo kyllä hiukan liikaa. Black week oli sentään jotenkuten toimivampi kun oli samaa viikkoa.

Mutta tämä on eri keskustelu onko tarjoukset hyviä tai ei. Itse seurailen pitkän ajan hintoja joten ei ole ongelma huomata onko tarjous hyvä tai ei ( tähän valitettavasti moni menee ja tätä käytetään hyväksi, mutta nyt sentään joutuvat ilmoittamaan tuon 30 pv alin hinta joten vähän ehkä parannusta) Ja siinä olen samaa mieltä, että varsinkin huonekaluliikkeet tekee tätä jatkuvaa alennusta, vain tarjous kampanjan nimi muuttuu välillä, siihen en usko kenenkään haluavan.

Tietenkin olisi kiva saada todella kovat tarjoukset mutta ei tämä malli välttämättä sitä estä kuitenkaan( tulee tässäkin mallissa vielä lisää loppua kohden joillekin vain tietylle päivälle jokin yksittäinen kova tarjous, tai näin ainakin vähän vihjaillaan). Ja tarjouksia ei ole pelkästään elektroniikasta vaikka täällä siitä puhutaan enemmän, hyviä tarjouksia voi löytyä mistä tahansa kategoriasta.

Tietenkin itse verkkokauppa on tuonut tähän jo ison muutoksen alkuperäisestä ideasta( kuten täällä hyvin todettiin). Kehitys mennyt tähän suuntaan varmaan juuri tämän takia. Mutta onneksi ei sentään ole tai joudu kokemaan noita vaarallisiakin ostos tapahtumia mitä videoilta katsonut muiden maiden blackfriday videoista.

Mutta taitaa sentään cyber monday olla edelleen normaali yksi päivä, jos sentään tämän pitäisi normaalina. Ei se vanha malli blacfridayssa mikään ongelma olisi jos siihen palattaisiin, vaikkakin aika monesti jäin nuolemaan näppejä kun meni tuote nopeasti( ehkä tämä tuonut muutosta myös tämän mallin tykkäämiseen) 😅.

Hyvä kirjoitella järjestävän seuran edustajana tässä mutta kerronpa silti, että itseä vähän huvittaa se, että tuntuu nämä kampanja-ajat tosiaan vain jatkuvan. Ensin on ollut esimerkiksi Black Friday, sitten se on jo viikko. Kohta meillä on Black Month ja sitten tyyliin Black Year 😀

Hyvää keskustelua. Jatkakaa, mä hyppään takas taustalle 😀

Black Decade, Black Century ja Black Millennium aleja odotellessa. Tietävät sitten vuonna 3022, että millä hinnalla tätä äärimmäisen harvinaista säilynyttä museotavaraa on myyty 999v sitten 😂

Haluaako joku ihan oikeasti myös elektroniikkaan yms tuon huonekaluliikkeiden jatkuvan feikkialen? Ettei mitään myydä ikinä oikeasti halvalla tarjoushinnalla, vaan kaikki myydään keinotekoisesti pumpatusta “ohjevähittäishinnasta” pienellä alennuksella eli oikeasti normaalihinnalla. Asiakkaat vaan kuvittelevat saavansa jotain halvemmalla kun tuijottavat hinnan sijaan alennusprosenttia. 

Jos saisin valita meille asiakkaille parhaan vaihtoehdon, se todellakin olisi lyhyet päivän tai viikonlopun kestävät oikeat alennusmyynnit. Näin aktiivisuudesta ja nopeudesta palkittaisiin ja ilman jääneet odottaisivat sitten seuraavaa oikeaa alea. Pitkät huonot alennukset palvelevat vain myyjää, kun useampi hölmö saadaan ostamaan kovemmalla hinnalla.

Huonekaluliikkeiden (osan niistä) jatkuvat alet ovat kyllä pahinta kuonaa, mitä kaupat voivat tarjota. Ihan piruuttani en en ostanut erään suuren konsernin liikkeestä uutta sänkyä vaan asioin pienemmässä kauppiasvetoisessa liikkeessä. Ei kiitos samaa hulluutta elektroniikkamarkkinoille. Kyllä tuota ostojuhlaa on ihan tarpeeksi. Moni tarjous ei edes ole mikään kunnon tarjous.

Miksi IHMEESSÄ en löydä telialta mitään black Friday - tarjouksia jo nyt??!

Minun kärsivällisyyteni asiakkaana loppui samantien, kun juuri katselin monilta muilta kauppiailta jo julkaistuja Black Week - tarjouksia. Telialta samoja etsittäessä saan vaan eteeni tiedon, että blck Friday on 24.11 ja jotain voi Ehkä tulla aiemminkin.

Ei näin, Ei NÄIN. 

Mutta, samapa se, mitä asiakas toivoo, eihän telialla ole ikinä ollut tapana näitä toiveita kuunnella ja varsinkaan TOTEUTTAA

Sinun kärsivällisyys on loppunut jo hyvin monta kertaa. Aiot vaihtaa muualle mutta et ilmeisesti löytänyt parempaa kuin Telia, koska vielä täällä olet. Kivaa tätä viikkoa Sinulle. 🌺

Kysehän ei ole millään lailla siitä, etten olisi löytänyt parempaa. Ja todellakin, se kärsivällisyys on todellakin loppunut jo aikaa sitten. Kunhan tämä 17,99€/kk:ta seurannut 22,99€ / kk tarjous loppuu, lähden telialta nopeammin kuin kuppa Töölöstä. Mikään, siis MIKÄÄN täällä esiin nostamistani asioista ei ole muuttunut. Ei recycled mallisto, telia kaupan tuotteet yleisemminkään, kuuluvuus, asiakaspalvelun "anna puhelinnumero ja sähköpostiosoitteesi" - jorinat yms. 

No nyt ne Telialla kuunteli sinua ja aloittivat Black Fridayn (Ei olisi tarvinut): 

https://www.telia.fi/kauppa/black-friday 

Mikäs kilpaileva operaattori sitten toteuttaa heti kaikki yksittäisen asiakkaan toiveet? Varsinkin jos muut asiakkaat saattavat toivoa päinvastaista niin kannattaa pitää vähän realismia mukana. 

Onneksi ei tarvitse ruokkia tätä mustan perjantain tai mustan viikon ostohysteriaa. Itse kun ostan asioita tarpeeseen, eli silloin kun tarvitsen jotain tai jokin vanha menee rikki. Nyt eri liikkeet kirkuvat kilpaa ostakaa, ostakaa ja rahoitusta kehiin jos tili on tyhjä. Vastuutonta. 
Kun ostaa tarpeeseen voi ostaa sellaisen tuotteen tai palvelun joka täyttää omat tarpeet eikä tule tehtyä ostakaa huutojen sokaisemana virheellisiä hankintoja, joita sitten joutuu palauttelemaan.

Parasta olisi jos ihmiset jättäisivät huomioimatta nämä nimellisesti edullisen krääsän kulutusjuhlat. Ja jos jollain polttelee ylimääräistä rahaa taskussa, niin kannattaa vaikka Tukholman pörssistä ostaa arvoyhtiöiden osakkeita. Niin minäkin tein, laitoin parin kolmen huippu Iphonen verran rahaa haisemaan pörssiin. Siinä oli minun mustan viikon ostokset.

Onneksi ei tarvitse ruokkia tätä mustan perjantain tai mustan viikon ostohysteriaa. Itse kun ostan asioita tarpeeseen, eli silloin kun tarvitsen jotain tai jokin vanha menee rikki.

Näin myös itse teen. Niinkin yksinkertainen asia esimerkkinä kuin syksyllä jonkin talvivaatteen ostaminen, kun edellinen on jo kulutettu puhki.

Kun ostaa tarpeeseen voi ostaa sellaisen tuotteen tai palvelun joka täyttää omat tarpeet eikä tule tehtyä ostakaa huutojen sokaisemana virheellisiä hankintoja, joita sitten joutuu palauttelemaan.

Parasta olisi jos ihmiset jättäisivät huomioimatta nämä nimellisesti edullisen krääsän kulutusjuhlat.

Saman vaatteen jonka jouduin ihan oikeaan tarpeeseen ostamaan alle kuukausi sitten, olisi nyt 25% edullisempi. Eli vaikka olen tuosta "kulutusjuhlasta" osittain täysin samaa mieltä, niin ei se aina kuitenkaan ole ihan niin yleistettävän yksiselitteistä. 😉 Myös BF-tarjouksesta voi ostaa jotain ihan oikeaan tarpeeseen edullisemmin. 
Toki, todennäköisesti tässä(kään) tapauksessa tuo tarjous ei välttämättä ollut vuoden ainoa, mutta kun joutuu oikeasti ostamaan jotain todelliseen tarpeeseen, niin voi mahdollisesti joutua hankkimaan sen kalliimmalla hinnalla, kuin jos voisi siirtää sitä hankintaa tarjouksesta ostettavaksi. Just my two cents tähän. 😊

Talvivaatteita kannataa ostaa keväällä kun kauppias suurinpiirtein maksaa siitä että kannat ne pois tilaa viemästä että saa kesävaatteita tilalle varastoon. Jos ostat kaikkea vasta kun tarve on suurin niin maksat myös hyvin todennäköisesti kovimman hinnan. Jos ostat kaikkea mitä tiedät, että kuitenkin tarvitset kuten vessapaperia, kahvia, vaatteita jne oikeasti halvoista alennusmyynneistä valmiiksi odottamaan säästät selvää rahaa ja hermoja vielä kaupanpäälle. Sama koskee elektroniikkaa yms,. itse yleensä katselen vaikkapa telkkarin valmiiksi että tuo malli olisi aika täydelinen kunhan hinta laskisi X. Sitten kun seuraavana vuonna joulualessa hinta tipahtaa X niin eikun ostoksille. Samalla on valmis hätäsuunnitelma minkä ostaa, jos vanha telkkari päättää hajota kesken odottelun. Mutta yleensä olen saanut 1-3 vuodessa jonkun vanhan huippumallin loistavasta poistoalennuksesta tuolla tavalla ja paljon onnellisempi kun saa hyvälaatuista eikä samanhintaista leikkialennuksesta kun nyt on 365pv ajan New Year Year alennusmyynti kun kukaan ei jaksanut googlata mitä se uusi vuosi oikein tarkoittaakaan. 

2 In 1 tietokone / tabletteja telialla valikoimissa tasan nolla (0) kpl. Elisalla ja dna:lla löytyy sekä gigantissa että powerilla. Acerin valikoimissa esimerkiksi kyseisiä koneita  alle 500e hintaluokassa ainakin 10. Hienoa toimintaa taas kerran. 

No mikset osta sitten sieltä, josta niitä saa!

Ihmeellistä valitusta joka ikisestä asiasta. Mikähän tämän kirjoittajan pointti oikein on. Trollata?

Kyllä itsekin katselen sellaisia ei niin tärkeitä ja heti hankittavia tuotteita, jos saisi edullisemmin näistä kamppanjoista. Puhelimet, tabletit ym kuuluu siihen, että jos vanha toimii, niin ei niin kiire hankkia.

Tässä syksyllä Astianpesukone hajosi ja uuden ostin samantein. Parin viikon päästä olisi saanut saman 200€ halvemmalla, kun ei ollut missään tarjouksia juuri silloin kun oli tarve (oikeastaan mistää koneesta). Melkein olisin tuolla hinnalla voinut tiskata käsinkin pari viikkoa :)

2 In 1 tietokone / tabletteja telialla valikoimissa tasan nolla (0) kpl. Elisalla ja dna:lla löytyy sekä gigantissa että powerilla. Acerin valikoimissa esimerkiksi kyseisiä koneita  alle 500e hintaluokassa ainakin 10. Hienoa toimintaa taas kerran. 

No mikset osta sitten sieltä, josta niitä saa!

Ihmeellistä valitusta joka ikisestä asiasta. Mikähän tämän kirjoittajan pointti oikein on. Trollata?

Ööö... Antaa palautetta? Ottaako telian työntekijällä kritiikki noin koville? Jos sun operaattori pettäisi sut joka IKISESSÄ asiassa, tuskin sinäkään heistä kovin ruusuisesti kirjoittaisit. Ja faktaahan tuo on, tuollaisen olisin tarvinnut ja telialta ei tietenkään saa. Eheeeeeeeeeei. 

Ei ollut sähköpotkulautoja yhtään mallia tarjolla, kun elisalla oli jo ties kuinka monta, Ei ollut valikoimaa recycled - puhelimissa, eikä ole vieläkään eikä koskaan tulekaan. Ei ole 2 In 1 läppäreitä. Acerin tai asuksen sivuilta näitä löytyy kohtuuhintaisina varmaan 8 mallia, mutta telian kauppaan ei ole saatu yhden yhtä ainoaa. Suorastaan käsittämätöntä Jaskaa. 

2 In 1 tietokone / tabletteja telialla valikoimissa tasan nolla (0) kpl. Elisalla ja dna:lla löytyy sekä gigantissa että powerilla. Acerin valikoimissa esimerkiksi kyseisiä koneita  alle 500e hintaluokassa ainakin 10. Hienoa toimintaa taas kerran. 

No mikset osta sitten sieltä, josta niitä saa!

Ihmeellistä valitusta joka ikisestä asiasta. Mikähän tämän kirjoittajan pointti oikein on. Trollata?

Telian luottotilille saisi ostettua kun muualta ei ostaminen onnistu. Että "ehkä" siksi sillä telian valikoimalla ois ollu "vähän" merkitystä. Halooo

On se tosiaan harmi, että Telia ei tuo kauppaansa heti kaikkea mitä yksi asiakas päättää juuri sillä hetkellä haluta. Rahalla niitä laitteita saa joka kaupasta ja just sellaisia kuin itse haluaa. Eli voit ostaa vain Telialta luotolla, et esim muilta operaattoreilta, joille olet kovasti siirtymässä? Mitäs se siirtyminen auttaa jos et kerran voi ostaa niistä nytkään?

Ööö... Antaa palautetta? Ottaako telian työntekijällä kritiikki noin koville? Jos sun operaattori pettäisi sut joka IKISESSÄ asiassa, tuskin sinäkään heistä kovin ruusuisesti kirjoittaisit. Ja faktaahan tuo on, tuollaisen olisin tarvinnut ja telialta ei tietenkään saa. Eheeeeeeeeeei. 

On totta ettei kaikkia tuotteita ja laitteita löydy verkkokaupastamme alennuksesta. Tavoitteemme on kuitenkin tarjota mahdollisimman monia kiinnostavia tarjouksia, jotka vastaisivat asiakkaidemme kysyntään.

Telian työntekijän tunnistat profiilikuvan vieressä olevasta Telian logosta. Muut kommentoijat, joilta ei logoa löydy ovat siis Yhteisön jäseniä. Muistutan myös, että pidetäänhän keskustelun ilmapiiri hyväntahtoisena vaikka aihe saattaakin herättää tunteita.
 
Vastaa