Skip to main content

ASIAKASPALVELU oli sen verran ala-arvoista että tulin katumapäälle kun ma 26.3.2018 olin hyvillä mielin vielä tulossa Telian uudeksi asiakkaaksi.

 

Paikanpäällä oli pitkä nuorehko mieshenkilö, jolla oli ruskea pitkä tukka ja parta. Käytös ja olemus oli hyvin ylimielistä. Lisäksi kun saavuimme liikkeeseen niin hän keskittyi aluksi vain takahuoneeseen päin jutteluun. Jouduimme itse tervehtimään ja hakeutumaan hänen viereensä, että saimme hänet palvelemaan meitä. Katsekontaktin hän otti kyllä jo ovelta saakka, eli ei johtunut siitä ettei hän huomannut meitä.

 

Maanantaina 26.3. olin saanut niin hyvää asiakaspalvelua toiselta myyjältä, että päätin yli 15 vuoden yhteistyön Saunalahden kanssa vaikka he yrittivätkin seuraavana päivänä tarjota samaa pakettia hintaan 12,90€/kk. Pysyin tiukkana ja kehuin Telian myymälän palvelua niin paljon, että olin valmis maksamaan pari euroa enemmän asiakkaan kohtelun vuoksi (toivottavasti positiivinen palaute menee myyjälle asti!).

 

Tänään olikin sitten aivan eri tilanne. Vein sukulaiseni samaan paikkaan Lielahteen ja tarkoituksena oli että vaihdamme hänenkin liittymänsä Elisalta Telialle. Kehuin palvelua ja hintaa (14,95€/kk) joten päätös oli helppo. Vastaanotto oli karmea! Eli myyjä sanoi että en ole sellaista liittymää saanut, vaikka minulla on sopimuspaperit kotona missä on oma ja vaimonkin liittymät. Enkä kuulemma ollut asiakas, ei löytynyt koneelta. Eli toivon että omaa asiakkuuttani ei nyt ole peruttu. Lisäksi myyjä sanoi ettei hänen kantansa muutu vaikka mitä sanomme. Hinnat on ja pysyy, eikä olla kuulemma autokaupassa missä tinkiminen auttaisi. Kysyin että meinaako hän että minä haluaisin valehdella, sen vuoksiko raahasin uusia asiakkaita Telialle? Lopuksi hän rupesi hermostumaan ja kertoi minulle etten ole koko liikkeessä edes asioinut, joka on siis helposti ymmärrettävissä että hän kutsui minua valehtelijaksi. Toivottavasti löydätte todisteet asiakkuudestani, aikaisemman myyjän tai edes valvontakameranauhaa.

 

Olimme täysin tyrmistyneenä tästä "asiakaspalvelusta" että emme osanneet muuta tehdä kuin poistua liikkeestä lyttyyn haukuttuneena. Mutta nyt kun asiaa on hetki mietitty niin vaadimme jotain toimenpiteitä! Toivon teiltä välitöntä yhteydenottoa ja valmiiksi mietittyä hyvitystä. Lisäksi työntekijältä haluamme lausunnon, johon hänen esimiehensä on ottanut kantaa.

 

-Mikko-

Moikka @MiQ4Ever ja tervetuloa Yhteisöön! 

Tässä ei nyt ilmeisesti ole hommat menneet ihan niinkuin piti, pahoittelut tästä omasta puolestani! 
Pukkasin tämän viestisi kokonaisuudessaan tuonne Lielahden putiikkiin ja vastaavalle henkilölle tiedoksi. Pyysin käymään tämän tilanteen työntekijöiden kanssa läpi. 

Täällä Yhteisössä emme kuitenkaan voi asiakastietoihin perehtyä, emmekä siten pääse tätä tutkimaan tarkemmin. Löydät lisätietoa Yhteisöstä täältä.



Pyydänkin siis, että esimerkiksi kopioit tuon ylle laittamasi viestin, ja laitat sen tulemaan meille yhteydenottopyynnön kautta. 
Tällöin pääsemme varmistamaan liittymäasioiden tilanteen kanssasi yhdessä! 
Toivon, että kaikki on liittymän osalta kunnossa ja tämä asia kääntyy vielä positiiviseen suuntaan. :) 



@MiQ4Everkirjoitti:

ASIAKASPALVELU oli sen verran ala-arvoista että tulin katumapäälle kun ma 26.3.2018 olin hyvillä mielin vielä tulossa Telian uudeksi asiakkaaksi.

 

Paikanpäällä oli pitkä nuorehko mieshenkilö, jolla oli ruskea pitkä tukka ja parta. Käytös ja olemus oli hyvin ylimielistä. Lisäksi kun saavuimme liikkeeseen niin hän keskittyi aluksi vain takahuoneeseen päin jutteluun. Jouduimme itse tervehtimään ja hakeutumaan hänen viereensä, että saimme hänet palvelemaan meitä. Katsekontaktin hän otti kyllä jo ovelta saakka, eli ei johtunut siitä ettei hän huomannut meitä.

 

Maanantaina 26.3. olin saanut niin hyvää asiakaspalvelua toiselta myyjältä, että päätin yli 15 vuoden yhteistyön Saunalahden kanssa vaikka he yrittivätkin seuraavana päivänä tarjota samaa pakettia hintaan 12,90€/kk. Pysyin tiukkana ja kehuin Telian myymälän palvelua niin paljon, että olin valmis maksamaan pari euroa enemmän asiakkaan kohtelun vuoksi (toivottavasti positiivinen palaute menee myyjälle asti!).

 

Tänään olikin sitten aivan eri tilanne. Vein sukulaiseni samaan paikkaan Lielahteen ja tarkoituksena oli että vaihdamme hänenkin liittymänsä Elisalta Telialle. Kehuin palvelua ja hintaa (14,95€/kk) joten päätös oli helppo. Vastaanotto oli karmea! Eli myyjä sanoi että en ole sellaista liittymää saanut, vaikka minulla on sopimuspaperit kotona missä on oma ja vaimonkin liittymät. Enkä kuulemma ollut asiakas, ei löytynyt koneelta. Eli toivon että omaa asiakkuuttani ei nyt ole peruttu. Lisäksi myyjä sanoi ettei hänen kantansa muutu vaikka mitä sanomme. Hinnat on ja pysyy, eikä olla kuulemma autokaupassa missä tinkiminen auttaisi. Kysyin että meinaako hän että minä haluaisin valehdella, sen vuoksiko raahasin uusia asiakkaita Telialle? Lopuksi hän rupesi hermostumaan ja kertoi minulle etten ole koko liikkeessä edes asioinut, joka on siis helposti ymmärrettävissä että hän kutsui minua valehtelijaksi. Toivottavasti löydätte todisteet asiakkuudestani, aikaisemman myyjän tai edes valvontakameranauhaa.

 

Olimme täysin tyrmistyneenä tästä "asiakaspalvelusta" että emme osanneet muuta tehdä kuin poistua liikkeestä lyttyyn haukuttuneena. Mutta nyt kun asiaa on hetki mietitty niin vaadimme jotain toimenpiteitä! Toivon teiltä välitöntä yhteydenottoa ja valmiiksi mietittyä hyvitystä. Lisäksi työntekijältä haluamme lausunnon, johon hänen esimiehensä on ottanut kantaa.

 

-Mikko-


Mielenkiinnosta haluaisin tietää  miten tässä kävi

 kun on ratkastuksi laitettu. 


Vastaa