Skip to main content

Soittelin 19.2.2024 Telian asiakaspalveluun ja jouduin kolme kertaa jonottamaan. Vain sen takia että kaksi ensimmäistä asiakaspalvelijaa olivat täysin epäkelpoja tekemäänsä työhön. Huonointa asiakaspalvelua mitä olen koskaan saanut yhdeltäkään operaattorilta koko elämäni aikana! Kyselen että missä viipyy tilaamani liittymä jonka luvattiin tulevan LAUANTAINA (hieman ihmettelin tätä) tai seuraavana maanantaina kun tein tilausta perjantaina. No asiakaspalvelija puhuu jatkuvasti päälle, eikä kuuntele mitä sanon ja kun asiasta huomautan… Tulee luuri korvaan! Siis täysin varoituksetta. Toinen yritys ja kun kerron minkälaista asiakaspalvelua olen saanut… Minua kehoitetaan rauhoittumaan tai puhelu katkeaa, kun sanon että minähän olen rauhallinen ja tehän ette anna minun puhua tulee jälleen luuria korvaan. Onneksi sentään kolmas asiakaspalvelija kykeni tekemään työnsä ja sain asian hoidettua. Mutta ei se kiva ole että Telian taitamattoman asiakaspalvelun takia joudun tuhlaamaan aikaani näin paljon. On hyvin lähellä ettei vaihdu kaikki liittymät toiselle operaattorille. Osaisikohan täällä joku kertoa mihin voisin asiasta jättää palautetta, niin että siihen jotenkin reagoitaisiinkin?? ASPA kun ei osannut kertoa minne voi palautetta jättää… Onko tämä tarkoituksellista? Että on tehty palautteen jättäminen niin hankalaksi??

--

Muokkaus SonjaMelina: täsmennetty otsikkoa ja poistettu allekirjoitus. Saat luotua itsellesi allekirjoituksen omista profiiliasetuksistasi.

Hei @Kersomuari ja tervetuloa Yhteisön jäseneksi! Hienoa, että löysit tiesi foorumiimme - vaikkakin tällaisissa merkeissä. Uskon, että on varmasti ollut turhauttavaa saada asia hoidettua vasta kolmannella soittokerralla, ja näinhän ei missään nimessä saisi olla.

En pysty ottamaan tarkemmin kantaa tapahtuneeseen, mutta puhelut tosiaan tallennetaan aina, kun asioit kanssamme puhelimitse, ja niihin pystytään kyllä tarvittaessa palaamaan. Voit tehdä reklamaation minkä tahansa linkin takana olevan asiakaspalvelukanavan kautta. Asiakaspalautteet ovat meille erittäin tervetulleita, ja niiden avulla pyrimme kehittämään toimintaamme.

Kiitos vielä, että jaoit kokemuksesi kanssamme, ja tulethan ihmeessä kertomaan, miten reklamaatioasia edistyy! 🤗

Olipahan urakka. Asia saatiin lopulta maaliin kun sain kyseisten törkeästi toimineiden “asiakaspalvelijoiden” esimiehen kiinni, joka pahoitteli tapahtunutta ja esitti sen verran vakuuttavan anteeksipyynnön että jäin vielä Telian asiakkaaksi. Kyllä tähän kuitenkin tuhlaantui aikaa paljon. Toivotaan että “asiakaspalvelijoiden” asenne on jatkossa parempi.

Minkä takia muokkaat otsikkoa ja tekstejäni vaikkei niissä ollut mitään sen erikoisempaa? Ihmiset kuitenkin lukevat nämä ketjut otsikoiden perusteella ja eiköhän tässä ollut kyse hieman muustakin, kuin että miten voin tehdä reklamaation? 

Tälläinenhän on selvää SANANVAPAUDEN RAJOITTAMISTA! Ei tee kovin hyvää teidän maineellenne, jos moista jatkatte ja teette. Ymmärrän jos kyseessä on epäasiaton teksti, mutta nyt ei ollut kyse siitä.

Niin ja nyt siis tässä kerroin kuinka reklamaatioasia edistyi. 😊

@Kersomuari mitä otsikon muokkaamiseen tulee, niin välillä muokkaamme niitä kuvaavammiksi huomioiden sen, miten hyvin muut lukijat löytävät esim. Google-haulla etsimäänsä. Lyhyt ja ytimekäs otsikko, joka voi olla helposti vaikka ihan Google-haku, kuten tuo nyt muokattu otsikko aikalailla on, takaa sen, että useampi lukija ja tiedonhakija voi löytää juuri tämän keskustelun. Samoin täällä Yhteisössä on oma hakutoimintonsa, joten sitäkin ajatellen mitä napakampi ja kuvaavampi otsikko, niin sitä paremmin juttu tulee löydetyksi😊

Allekirjoituksen puolestaan saat luotua itsellesi  omista profiiliasetuksistasi.Tällöin se tulee automaattisesti jokaiseen kirjoittamaasi kommenttiin. 

Sisällöllisesti emme kuitenkaan kajoa teksteihin, ellei niissä ole selkeästi jotain sellaista, mikä sääntöjemme tai ihan lainkin puitteissa olisi kiellettyä. 

Jätämme puumerkit muokkauksen alle, jotta sekä kirjoittaja itse että muut lukijat tietävät tekstin olevan muokatun.

Niin ja nyt siis tässä kerroin kuinka reklamaatioasia edistyi. 😊

Ja tähän vielä erikseen ennenkuin unohtuu, jotta kiitos kun kävit kertomassa tänne meille miten tilanne eteni. Valitettavaa, että koko ruljanssiin kului aikaa, jonka olisi voinut mukavamminkin viettää. Erillinen kiitos myös siitä, että olet yhä asiakkaamme😊

Selvä homma! Pääasia että virheet tuli korjattua ja asia selvitettyä sitten loppujen lopuksi ihan hyvin.  👍

Olipahan urakka. Asia saatiin lopulta maaliin kun sain kyseisten törkeästi toimineiden “asiakaspalvelijoiden” esimiehen kiinni, joka pahoitteli tapahtunutta ja esitti sen verran vakuuttavan anteeksipyynnön että jäin vielä Telian asiakkaaksi. Kyllä tähän kuitenkin tuhlaantui aikaa paljon. Toivotaan että “asiakaspalvelijoiden” asenne on jatkossa parempi.

Minkä takia muokkaat otsikkoa ja tekstejäni vaikkei niissä ollut mitään sen erikoisempaa? Ihmiset kuitenkin lukevat nämä ketjut otsikoiden perusteella ja eiköhän tässä ollut kyse hieman muustakin, kuin että miten voin tehdä reklamaation? 

Tälläinenhän on selvää SANANVAPAUDEN RAJOITTAMISTA! Ei tee kovin hyvää teidän maineellenne, jos moista jatkatte ja teette. Ymmärrän jos kyseessä on epäasiaton teksti, mutta nyt ei ollut kyse siitä.

Kun täällä on aikaisemminkin ihmiset ottaneet huomioon otsikkojen muokkauksessa tuon sananvapauden tai sensuurin ( muissa ketjujen avauksissa ) niin olisiko tähän mahdollista tehdä kompromissi. Se, että otsikot on helposti löydettävissä ja selkeitä hauissa on hyvä pointti ja joskus niistä tulee selkeämpiä kyllä, mutta oma teksti on aina oma teksti kuitenkin.

Joten nyt kun laitatte sinne alas puumerkin, että se on muokattu niin voisiko siihen laittaa samalla sen alkuperäisen mistä se on muokattu. Näkisi lukijat aina myös sen alkuperäisen ( tietenkin jos on asiallinen otsikko) ja pystyisi itse päättelemään miksi on muokattu ja voisi sitä kautta myös oppia  eroja mihin muotoon niitä muokataan. Tällöin haku vaihtoehdoissa on sitten se mitä te haluatte tänne ja helpottaa hakuja( mihin te tämän kaiken säännön perustatte) mutta samalla siellä olisi myös se alkuperäinen jäljellä jolloin ei olisi mitään sensuuria tai sananvapauden rajoitusta. Tällöin kaikki voittaisivat.

Emme tosiaan kiusallaan otsikoita muokkaile, tai rajoittaaksemme sananvapautta, vaan kuten todettua niin haluamme varmistaa, että mahdollisesti saman asian kanssa painiva löytää tiedon. Ja että se ko. keskustelu saa ansaitsemansa näkyvyyttä.

Tässä pari random esimerkkiä, ei parhaimpia mahdollisia mutta kuitenkin:

Wanhan palstan aikana emme kiinnittäneet otsikoihin huomiota ja siellä saattoi olla esimerkiksi tällaisia otsikoita. Kuten esikatselusta näkyy niin apua voi pyytää monenlaista.

Avun kyllä varmasti saa, tai ainakin pääsee etenemään asiassa. Mutta muut yhteisöläiset tai vierailijat eivät kyllä noista avauksista itselleen apua saa muutoin kuin kahlaamalla kaikki läpi. Eli käytännössä muut, kuin kysyjä, ei noista apua itselleen saa.

Tuolla tuo alimmainen on jo hyvä otsikko, siitä näkee heti kannattaako sitä avata.

(Kukaan ei tee tuollaisia hakuja kuten minä. Tein nuo haut löytääkseni vain esimerkkejä otsikoista.)

Tämä on hyvä idea ja sovimme juuri modejen kanssa, että otamme tämän toimintatavan käyttöön per heti.

Kiitos paljon tästä ideasta 😊

Avaan tuota otsikkoasiaa myös vielä meidän sääntöihin. Siellä on nyt tällä hetkellä vielä näin:

“Otsikoi kysymyksesi ytimekkäästi eli ongelmaasi kuvaavalla tavalla.”

Lisään sinne mm. maininnan siitä miksi me muokkaamme myös otsikoita tarvittaessa.

Oli kyllä aivan erinomainen ehdotus @peekotu lta. 👍 Monet, erityisesti ehkä satunnaisemmin Yhteisöön kirjoittavat haluavat luonnollisesti pikaisen ratkaisun omaan asiaansa. Varmasti aktiivisemmatkin, ei sillä... Siinä ei aina välttämättä aina tule mietittyä otsikoita sen tarkemmin, miten kuvaavia ne ovat, tai voisivat olla laajemmin ajateltuna. Kuitenkin, kun vastaavia ongelmia voi tulla eteen monilla muillakin, niin sillä on merkitystä miten ne kysymykset ja aiheet löytyvät sekä hakukoneissa, että Yhteisön omassa haussa.

Moderaattorit tekevät tässä erinomaisen hyvää työtä, mutta usein huomaa ihmettelyitä otsikoiden muokkauksista. Se, että puumerkki muokkauksesta on tähän asti aina tehty, niin tuo muokkauksen syyn kertominen, ja mahdollisesti vielä alkuperäisen otsikon kera, on erinomainen lisä. Kun kerrotaan perusteet muokkaukselle, niin ei tule turhia väärinkäsityksiäkään.

Vastaa