Skip to main content
Kysymys

Taloyhtiön laajakaistan käyttöönotto ja vanhat yhteydet

  • August 27, 2025
  • 10 kommenttia
  • 276 katselukertaa

Hei!

Minulla on Telialta kiinteä laajakaista kaapelin kautta, sopimus on määräaikainen vuoden 2026 loppuun asti. Muutama viikko sitten sain Telialta mainospostia, jossa kerrottiin taloyhtiöön tulevan valokuidun kautta taloyhtiölaajakaista, jonka käyttöönoton piti olla noin viikko sitten. Tiedotteessa kerrottiin hinnat sekä siinä oli mukana ohjeet, miten valokuitureititin tulee oikeaoppisesti kytkeä. Tiedotteessa ei sanallakaan mainittu, että olemassaolevat laajakaistayhteydet katkaistaan käyttöönoton yhteydessä.

Toissapäivänä näin kuitenkin kävi ja kaapelinettini on nyt muisto vain. Yhteyden katkaisusta ei tiedotettu minulle mitenkään ja asiakaspalveluchatin kautta asia selvisi vasta toisella yrittämällä. Minua pyydettiin olemaan seuraavana päivänä uudestaan chattiin yhteydessä, jotta liittymäni voidaan vaihtaa kaapelista valokuituun.

Seuraavana päivänä asiakaspalvelijat olivat kuitenkin sitä mieltä, että valokuitu ei ole vielä käytössä ja että kaapelinetin pitäisi edelleen toimia. Kaapelinetistä tehtiin häiriöilmoitus, johon sain erittäin nopeasti vastauksena tekstiviestin: vikaa ei ole, koska kaapeli ei ole enää käytössä vaan taloyhtiössä on nyt vain valokuitu. Tämän jälkeen minulle tehtiin sopimustiivistelmä taloyhtiönetistä, jonka hyväksyin. Samana päivänä sain Telialta uuden tiedotteen, jossa todettiin taloyhtiönetin käyttöönoton viivästyvän ja uuden käyttöönottopäivän olevan mahdollisesti 12.9.

Tilanne on nyt siis se, että toimiva kaapelinettini on katkaistu, tilalle tuleva valokuitu otetaan ehkä käyttöön viikkojen päästä ja bonuksena aiemmin tehty sopimusmuutos kaapelista valokuituun ei enää ole työn alla, vaan omien sivujen mukaan minulla on edelleen sopimus vain kaapelinetistä, jonka määräaikaisuutta makselen vuoden 2026 loppuun (ja mielelläni maksaisinkin, jos se toimisi...), sopimus valokuituyhteydestä siis katosi kuin pieru Saharaan.

Onko minulla nyt käynyt vain aivan käsittämättömän huono tuuri vai onko tällainen toiminta Telialta ihan normaalia? Olisi kiva, jos minulla olisi toimiva netti, mutta sellaista tämä firma ei näy kykenevän myydä - puhelinliittymiä sen sijaan tuputetaan jokaisen asiakaspalvelijan toimesta asiakkaan hermoromahdukseen asti... :)

10 kommenttia

jokeri59
Irkkaaja
Forum|alt.badge.img+5

Näin operaattorit toimii, kun ne haluaa sitoa taloyhtiön itseensä. Hirveällä kiireellä…

Kaapeliyhteys katkaistaan, ettei sinne pääse kukaan muu. Esim. Telia tarjoaa taloyhtiölle sopimusta, jossa taloyhtiö saa ilmaiseksi kaapelin ainoastaan TV käyttöön, vaikkapa kolmeksi vuodeksi. Silloin sinne ei pääse DNA häröilemään. Tämä on tuttua kauraa...

Koska kaikki toiminnot on eriytetty, eivät niiden asennukset pelaa yhteen. Kaapeliyhteys pistetään poikki sinä päivänä kun taloyhtiön kanssa tehdyssä sopimuksessa on sovittu, vaikka kuituyhteys ei ole vielä siihen valmis.

Jos yhteyttä ei ole ei mitään tarvitse maksaa, koskee sekä kaapeli että kuituyhteyttä.

Forum|alt.badge.img+8
  • Moderaattori
  • August 27, 2025

Hei!

Minulla on Telialta kiinteä laajakaista kaapelin kautta, sopimus on määräaikainen vuoden 2026 loppuun asti. Muutama viikko sitten sain Telialta mainospostia, jossa kerrottiin taloyhtiöön tulevan valokuidun kautta taloyhtiölaajakaista, jonka käyttöönoton piti olla noin viikko sitten. Tiedotteessa kerrottiin hinnat sekä siinä oli mukana ohjeet, miten valokuitureititin tulee oikeaoppisesti kytkeä. Tiedotteessa ei sanallakaan mainittu, että olemassaolevat laajakaistayhteydet katkaistaan käyttöönoton yhteydessä.

Hei ​@Disco10 ja tervetuloa keskustelemaan Telia Yhteisöön! Kiitokset yksityiskohtaisesta kertauksesta siitä mitä on tapahtunut. 

Pahoittelen omasta puolestani puutteellista informaatiota ja erityisesti aiheutunutta yhteyskatkosta. Kaapeliverkon liittymien päivittäminen valokuituverkkoon ei aina vaadi vanhojen kaapelimodeemien vaihtamista, mutta joissain tilanteissa se on suositeltua, jos kiinteistössä on ethernet sisäverkko.

Toissapäivänä näin kuitenkin kävi ja kaapelinettini on nyt muisto vain. Yhteyden katkaisusta ei tiedotettu minulle mitenkään ja asiakaspalveluchatin kautta asia selvisi vasta toisella yrittämällä. Minua pyydettiin olemaan seuraavana päivänä uudestaan chattiin yhteydessä, jotta liittymäni voidaan vaihtaa kaapelista valokuituun.

Seuraavana päivänä asiakaspalvelijat olivat kuitenkin sitä mieltä, että valokuitu ei ole vielä käytössä ja että kaapelinetin pitäisi edelleen toimia. Kaapelinetistä tehtiin häiriöilmoitus, johon sain erittäin nopeasti vastauksena tekstiviestin: vikaa ei ole, koska kaapeli ei ole enää käytössä vaan taloyhtiössä on nyt vain valokuitu. Tämän jälkeen minulle tehtiin sopimustiivistelmä taloyhtiönetistä, jonka hyväksyin. Samana päivänä sain Telialta uuden tiedotteen, jossa todettiin taloyhtiönetin käyttöönoton viivästyvän ja uuden käyttöönottopäivän olevan mahdollisesti 12.9.

Onko minulla nyt käynyt vain aivan käsittämättömän huono tuuri vai onko tällainen toiminta Telialta ihan normaalia? Olisi kiva, jos minulla olisi toimiva netti, mutta sellaista tämä firma ei näy kykenevän myydä - puhelinliittymiä sen sijaan tuputetaan jokaisen asiakaspalvelijan toimesta asiakkaan hermoromahdukseen asti... :)

Todella tympeä kuulla, että näinkin yksinkertainen asia on mennyt pieleen ja liittymäsi ei toimi. En osaa sanoa missä kohtaa virhe on tapahtunut, jonka vuoksi et ole saanut oikeaa ohjeistusta. Kummastelen miksi asiakaspalvelija on alunperin pyytänyt ottamaan uudelleen yhteyttä seuraavana päivänä, sillä hän olisi voinut asian laittaa itsekkin selvitykseen. Pahoittelen tätä turhaa vaivaa. 

Kiinteistöliittymien muutosten kohdalla uusi runkoliittymä rakennetaan kiinteistöön ennen vanhan purkamista, näin vältytään tilanteita joissa kumpikaan yhteys ei ole käytettävissä. Tämä on se ainoa oikea tapa, jota myös meillä noudatetaan.  Kuulostaa erikoistelta, että tässä tilanteessa kiinteistön kaapelivahvistin/kaapeliverkko olisi purettu ennen valokuituliittymän käyttöönottoa. Toki voi olla, että itse kiinteistöliittymä on jo toimitettu ja toiminnassa, mutta tilaamasi taloyhtiönetin toimitus viivästyy, sillä asentajan tulee käydä taloyhtiön teknisessä tilassa tekemässä talojakamon ja huoneistosi välinen kytkentä. Toimivatko kaapeli TV lähetykset tällä hetkellä normaalisti?

  • Aloittaja
  • Savumerkittäjä
  • August 27, 2025

Toimivatko kaapeli TV lähetykset tällä hetkellä normaalisti?

Kyllä, tv-lähetykset kaapelin kautta ovat toimineet koko ajan normaalisti.

Kokemukseni perusteella asiakaspalvelijanne ovat tässä asiassa aika kuutamolla ja vaikuttaisi siltä, että vain teidän tekninen puoli tietää, että kaapelinetti on katkaistu kun taas teidän myynnissä ja muualla asiakaspalvelussa käsitys on, että kaapeli toimii edelleen ja että valokuitu ei ole käytössä. Näyttää aika vahvasti siltä, että teillä on asiaan liittyen jonkinlainen sisäinen tietokatkos.

Teiltä aiemmin hankkimani kaapelireititin ei myöskään luonnollisesti ole yhteensopiva tuon valokuidun kanssa eikä minulle ole selvää, toimitatteko minulle uuden laitteen (chatissa sanottiin, että kyllä, mutta siinä sopimustiivistelmässä ei asiaa mainittu) ja mitä se maksaa (yhden asiakaspalvelijan mukaan joudun maksamaan siitä, toisen mukaan saan laitteen ilmaiseksi). Asian hoitaminen on siis ollut todella vaikeaa ja nyt tosiaan näyttäisi siltä, että ollaan takaisin lähtötilanteessa (valokuitua ei ole edes tilattu) huolimatta siitä, että sekä minä että kourallinen teidän työntekijöitänne on käyttänyt tämän asian selvittämiseen aikaa useita tunteja.

Forum|alt.badge.img+8
  • Moderaattori
  • August 27, 2025

Kyllä, tv-lähetykset kaapelin kautta ovat toimineet koko ajan normaalisti.

Hyvä! Tällöin tiedämme, että yhteydet kiinteistöön toimivat uuden valokuitu yhteyden kautta. Jos valokuitu kiinteistöliittymän toimitus olisi viivästynyt ja vanha kaapeliverkon kiinteistöliittymä olisi purettu, ei tällöin kaapeli TV toimisi ollenkaan. Ongelma vaikuttaa nyt liittyvän tämän yksittäisen taloyhtiölaajakaistan toimitukseen.

Kokemukseni perusteella asiakaspalvelijanne ovat tässä asiassa aika kuutamolla ja vaikuttaisi siltä, että vain teidän tekninen puoli tietää, että kaapelinetti on katkaistu kun taas teidän myynnissä ja muualla asiakaspalvelussa käsitys on, että kaapeli toimii edelleen ja että valokuitu ei ole käytössä. Näyttää aika vahvasti siltä, että teillä on asiaan liittyen jonkinlainen sisäinen tietokatkos.

Asiakaspalvelulla on kyllä olemassa tieto kiinteistön liittymien saatavuudesta ja niiden tekniikasta, kunhan asiakaspalvelija vain sen tarkistaa. Toki jokainen muutos on aina mahdollisuus virheille ja sen vuoksi en voi vannoa, että asiakaspalvelulla on ollut oikeaa tietoa käytettävissään. Toki sekaannusta voi myös aiheuttaa se, että uuden valokuitu kiinteistöliittymän kautta saatavuus kaapeli TV:lle säilyy ennallaan ja tämä voi hämätä kokematonta asiakaspalvelijaa. 

Teiltä aiemmin hankkimani kaapelireititin ei myöskään luonnollisesti ole yhteensopiva tuon valokuidun kanssa eikä minulle ole selvää, toimitatteko minulle uuden laitteen (chatissa sanottiin, että kyllä, mutta siinä sopimustiivistelmässä ei asiaa mainittu) ja mitä se maksaa (yhden asiakaspalvelijan mukaan joudun maksamaan siitä, toisen mukaan saan laitteen ilmaiseksi). Asian hoitaminen on siis ollut todella vaikeaa ja nyt tosiaan näyttäisi siltä, että ollaan takaisin lähtötilanteessa (valokuitua ei ole edes tilattu) huolimatta siitä, että sekä minä että kourallinen teidän työntekijöitänne on käyttänyt tämän asian selvittämiseen aikaa useita tunteja.

Onko asunnoissa perinteisten antennirasioiden lisäksi datarasioita eli RJ-45 pistokkeita, joihin saa verkkokaapelin kytkettyä? Tyypillisesti liittymätekniikan päivityksen yhteydessä sovimme taloyhtiön kanssa, että nykyiset liittymäasiakkaat saavat meiltä veloituksetta uuden reitittimen muutostilauksen yhteydessä. Nämä ethernet-reitittimet ovat meille käytännössä ilmaisia laitteita, jos niitä verrattaan kaapelimodeemien tukkuhintoihin. Olisi poikkeuksellista, jos nykyinen liittymäasiakas ei saisi veloituksetta uutta reititintä vastaavassa tilanteessa. 

Jos olet saanut tilausvahvistuksen tästä uudesta laajakaistasta, niin tilaus on tällöin tehty. Varmistaisin vielä, että kuuluuhan tilaukseen reititin ja milloin se toimitetaan lähipostiin noudettavaksi. Voit reitittimen perään kysellä vaikka palvelupyynnöllä. Samalla palvelupyynnöllä pyytäisin kytkentäpäivän aikaistamista, sillä olet tällä hetkellä meidän virheen vuoksi ilman toimivaa palvelua. On myös meidän etu saada tämä uusi liittymä toimimaan mahdollisimman pikaisesti. 

Kyllä, asunnossa on nimenomaan niitä puhelinpistokkeen näköisiä datarasioita, minkä kautta sen valokuidun pitäisi sitten aikanaan toimia.

Olin tänään puhelimitse yhteydessä asiakaspalveluunne, ensin häiriötiedotteisiin, josta vahvistettiin, että mitään häiriötä ei ole vaan kaapelinetti on kuopattu ikuisiksi ajoiksi. Sieltä minut käännettiin myyntiin, josta todettiin, että eilen tehty tilaus (josta sain aiemmin sen sopimustiivistelmän) on kadonnut taivaan tuuliin ja minulle tehtiin uusi ennakkotilaus tuohon valokuituun (reititin luvattiin taas ilmaiseksi). Mitään vahvistusta en tästä ole saanut ja omilla sivuilla näkyy vain se toimimaton kaapelinetti. Avausajankohdaksi luvattiin se 12.9., jolloin tiedotteen mukaan yhteyden pitäisi olla taloyhtiössä käytettävissä.

Lisäksi tiedustelin, että miten pääsen eroon siitä kaapelinetistä (kun siinä on se määräaikaisuus) niin asiakaspalvelija kovin ihmetteli, että miksi se pitää irtisanoa. Tähän sitten hölmistyneenä vastasin, että sen takia, kun te olette sen katkaisseet (häiriötiedotteiden asiakaspalvelija käsittääkseni vielä tämän kertoi tälle myynnin asiakaspalvelijalle ennen kuin puheluni siirrettiin hänelle). Tämä vanhan yhteyden irtisanominen jäi nyt myös täysin auki asiakaspalvelijan sivutessa koko asian. Valmistaudun jo henkisesti siihen, että seuraavaksi saan laskun tästä kaapelinetistä, jonka olette itse katkaisseet :) 

SalliJf
Ex-telialainen
Forum|alt.badge.img+1
  • Ex-telialainen

Hyvä juttu, että asunnostasi löytyy asianmukaiset pistokkeet verkkokaapelia varten. Toistan samaa kuin ​@KaPetri, eli suosittelen laittamaan asiakaspalveluun palvelupyynnön, jossa kysyt tilausvahvistusta, tarkempaa tietoa reitittimestä ja sen toimituksesta sekä pyydät irtisanomaan tuon vanhan kaapeliliittymän. Jos käy niin, että kaapeliliittymä ei olekaan irtisanoutunut ja saat laskun meiltä siitä, niin se tietenkin hyvitetään sinulle. Ensisijassa se kuitenkin pitäisi nyt saada irtisanotuksi, ja siksi painotan, että laita asiakaspalveluun palvelupyyntö tästä.

  • Aloittaja
  • Savumerkittäjä
  • August 28, 2025

Palvelupyyntö on nyt tehty, laitoin siihen vielä linkin tähän ketjuun, jos se auttaisi selventämään asiaa. Valitettavasti usko siihen, että asia hoituisi palvelupyynnöllä yhtään muita asiakaspalvelukanavia paremmin (eiköhän niitä käsittele ne ihan samat ihmiset, kuin muissakin teidän asiakaspalvelukanavissanne) on lähellä nollaa… :) 

jokeri59
Irkkaaja
Forum|alt.badge.img+5
  • August 28, 2025

Valitettavasti usko siihen, että asia hoituisi palvelupyynnöllä yhtään muita asiakaspalvelukanavia paremmin (eiköhän niitä käsittele ne ihan samat ihmiset, kuin muissakin teidän asiakaspalvelukanavissanne) on lähellä nollaa… :) 

Taitaa olla kuitenkin niin, ettei asiakaspalvelulla ole eväitä hoitaa näitä asennuskukkasia…

Ihmettelen, mikä kiire Telialla on katkaista kaapelinetti, jos se on jo Telian hallussa.

Meillä kaapelia hallitsi DNA, ja se pistettiin heti kun oli mahdollista poikki. Siinä moni talon asukkaista paskoi housuihinsa raivosta, kun netti meni laakista jumiin. Tähän oli syynä taloyhtiön hallitus, joska uskoi myyntimiehen puheita.
Kun saivat ilmaiset pullakahvit.

Myyntimiehet lupailevat ummet ja lammet, kun se on heidän työ. Kun terävä myyntimies huomaa että vastassa on lauma lampaita, niin johan kauppa käy.

Jos taloyhtiön hallituksen jäseneksi pääsyvaatimus olisi lukutaito, myyntimiehet olisivat hätää kärsimässä. Joku voisi esittää kysymyksiä… Nyt kun pistää hölmöille pullaa suuhun riittävästi, niin ostava yleisö on onnellisena hiljaa.

Tähän asti kaikki on ollut liibalaabaa, mutta lopussa tulee se tärkein…

Siis mitä? Palvelu on toimitettavissa eri aikaan. Kun tämän lukee pitäisi kysyä: Onko niin, että Telia saa toimittaa palvelun eri aikaan ilman sanktiota kun/jos esim. asennukset menee per#eelle? Tai katkaista kaapelinetin silloin kun Teliaa huvittaa…

Itse Telian systeemiin olen tyytyväinen. Mutta jos heti vihkivaiheessa aletaan kettuilemaan, niin eihän se aloituksena ole ihanteellisin. Tästä on kohta kolme vuotta, ja vieläkin jaksan purnata...😀

SakuMik
Moderaattori
Forum|alt.badge.img+5
  • Moderaattori
  • August 29, 2025

Normaali tapa muuttaa teknologiaa on se, että vanhaa palvelua ylläpidetään siihen asti kunnes uusi teknologia on käytettävissä. Ensisijaisesti uskoisin, että ​@Disco10 tapauksessa asentaja tarvitaan paikalle, jotta yhteys voidaan aktivoida huoneistokohtaisesti. Se miksi tuossa kestää noin kauan, niin en osaa sanoa. 😬

Tuosta toimitusajasta vielä, tuossa viitataan mielestäni siihen, että jos toteutamme taloyhtiöön esimerkiksi laajakaistan sekä TV-palvelun, voimme toimittaa ne eri aikaan (esim toinen teknologia on jo saatavilla/toteutettu tms.) eli tuo ei koske vanhan yhteyden purkamista ennakoidusti. Olet kuitenkin aivan oikeassa, että kertomallasi tavalla aloitettu yhteiselo ei varsinaisesti herätä luottamusta 😅 pahoittelut puolestani siitä.

jokeri59
Irkkaaja
Forum|alt.badge.img+5
  • August 29, 2025

Normaali tapa muuttaa teknologiaa on se, että vanhaa palvelua ylläpidetään siihen asti kunnes uusi teknologia on käytettävissä.

Olet kuitenkin aivan oikeassa, että kertomallasi tavalla aloitettu yhteiselo ei varsinaisesti herätä luottamusta 😅 pahoittelut puolestani siitä.

@SakuMik 
Eihän tämä sinun syysi ole että Telian käytännöt ovat tässä asiassa päin percettä. 😀

Täälläkin on tästä samasta asiasta keskusteltu jo 2022:

Talonyhtiönettiä ei ole kytketty sovitusti 18.3.2022

Tiedän tässä lähellä useamman taloyhtiön, joissa tilanne on ollut vastaava. Jostain syystä kilpailu taloyhtiöistä on niin kiivas, että siinä unohdetaan käyttäjät, asiakkaat. Myyjistä on tullut Pinokkioita. joiden neniä voi kohta käyttää onkivapoina .😀

Meidän tapauksessa puhuttiin suoraa palturia taloyhtiön hallitukselle. Suullisesti väitettiin, että DNA yhteydet eivät katkea, vaikka kaapeli siirretään Telialle. Tarjouksessa oli ihan selvästi, että ainoastaan Telia pääsee kaapeliin kiinni. Se oli hienosti muotoiltu:

On toimitettavissa palvelukohtaisesti eri aikaan…

Mahdolliset muut palvelut päättyvät…

Niinpä…

  • Aloittaja
  • Savumerkittäjä
  • September 3, 2025

Minulle soitettiin viime viikolla pari tuntia sen palvelupyynnön teon jälkeen ja edelleen sain kuulla samaa virttä siitä, että kaapelinettini kyllä toimii edelleen, koska asiakaspalvelunne tietokone niin väittää. Aikamme asiasta väiteltyämme tämä asiakaspalvelija sitten päätyi itse soittamaan teidän tekniselle puolelle ja en tiedä mitä hänelle siellä kerrottiin, mutta lopputuloksena VIHDOIN joku ymmärsi, että tähän taloyhtiöön ei sillä hetkellä saanut minkäänlaista laajakaistaa.

Tuo asiakaspalvelija irtisanoi sen vanhan kaapelinetin (loppulasku tulee ensi kuussa, sitä odotan jännityksellä) ja edellisenä päivänä tehty ennakkotilaus siihen valokuituun kuulemma näkyi heillä järjestelmässä edelleen ja reitittimen luvattiin tulevan postiin noudettavaksi vähintään kolme vuorokautta ennen kuin valokuitu on käytettävissä.

Edelleenkään en ole mitään tilausvahvistusta tai muutakaan dokumenttia saanut tästä valokuidusta, mutta nyt omilla sivuillani (vai mitkä ovatkaan nimeltään) näkyy tämä uusi yhteys. Yllätykseni oli myös suuri, kun Postista tuli ilmoitus, että olen saanut Telialta paketin ja sen sisällä oli se uusi reititin. Laitoin sen seinään kiinni ja tadaa - valokuituyhteys toimii, vaikka edelleen tieto on se, että yhteys otetaan käyttöön aikaisintaan 12.9. 

Aikamoisen monimutkaista oli tämän laajakaistan saaminen, mutta nyt täytyy vain pitää sekä peukut että varpaat pystyssä, että yhteys toimisi hyvin eikä tarvitsisi enää vääntää teidän asiakaspalvelun kanssa jostain uusista ongelmista 😉