Olen vaihtamassa pois Telialta, jossa minúlla on 3 5G liittymää ja 2 laitenettiä - siis yhteensä 5 liittymää. Olen tullut Telialle vastaavasta tilanteesta vuosia sitten - siis että edellinen operaattori ei arvostanut olemassa olevaa asiakassuhdettamme. Silloin annoin operaattorille mahdollisuuden ja kerroin tilanteen. Silloinen operaattori sanoi, ettei mitään ole tehtävissä ja hintaan ei voi vaikuttaa, ennen kuin vaihdan operaattoria. Kerroin etten palaa takaisin, jos vaihdan ja kerroin että olen todella pettynyt, jos olemassa olevan asiakassuhteen aikana ei voi asialle tehdä mitään.
Kuvittelin että Telia olisi ollut erilainen, mutta ei - uusasiakashankinnasta luvataan noin puolet halvempia liittymiä ja lahjakortteja joiden arvo on useiden kuukausien puhelinmaksu / liittymä. Soittelin Telian myyntiin ja kerroin tilanteen ja historian - vastaus oli tietenkin se sama, eli mitään ei ole tehtävissä, ennen kuin olen vaihtanut. …
Olen nyt käynyt kaikki kolme “oikeaa” operattoria läpi ja alan olla ongelmissa. Olen sanonut että kun lähden, niin en palaa. Nyt ei ole enää todellisia vaihtoehtoja jäljellä. Joudun aloittamaan uuden kierroksen, mutta ns. “virtuaalioperaattoreiden” kanssa. Niitäkään ei ole montaa, joten olen kohta pisteessä, että minun tulee ilmeisesti vaihtaa maata.
Koska olen itse toiminut yrityksen johtotehtävissä ja nimenomaan asiakashankinnassa ja kaupankäynnissä, en voi ymmärtää tätä Suomalaisten operaattoreiden tyhmyyttä. Asiakkaat kiertää rinkiä ja kaikki toimivat täsmälleen samoin. Kuinka kauan tulee tätä pelleilyä jatkaa, ennen kuin joku ymmärtää että olemassa olevista asiakassuhteista voisi pitää kiinni ja jopa palkita pitkistä vaivattomista asiakassuhteista, ilman uusasiakashankinnan ylimääräisiä kuluja ja riesaa.
Ja jos joku Telian henkilö lukee tätä ja haluaa tehdä vielä asialle jotain, niin nyt on sen aika. Tällä viikolla etsin jostain uudet sopimukset ja tarina on sitten siinä.
Vanhan asiakassuhteen kunnioitus / uusasiakashankinta
Rekisteröidy
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.
