Skip to main content

Tekoälyn avulla kuka tahansa voi tuottaa rajattomasti tekstiä, kuvaa ja videota. Myös täällä Yhteisössä on näkynyt ajoittain tekoälyn avulla tuotettua sisältöä.

Yleensä ne ovat olleet erilaisia huijauksia tai spammia. Olemme törmänneet viime aikoina myös ihan asialliseen kommenttiin, jossa annettiin ihan oikeat ohjeet ja viesti oli kaikin puolin hyvä. Se ei rikkonut Yhteisön tai mitään muitakaan sääntöjä. Ainoastaan kieliasu oli kankeahko ja virallinen, jotka ovat muun muassa tekoälyllä tuotetun tekstin tunnusmerkeistä.

On tärkeää, että lukija tietää onko teksti (tai muu sisältö) tekoälyn vai ihmisen tuottamaa.

Joten kysynkin teiltä yhteisöläiset, että mitäs jos alamme merkkaamaan kirjoituksiin, jotka tulkitsemme tekoälyllä tuotetuksi, että “tämä kirjoitus on todennäköisesti tekoälyn tuottama” -tyyppisellä tekstillä?

Jos Yhteisöön julkaistaan sääntöjen vastaista materiaalia, vaikka spämmiä, niin muokkaamme tai tarvittaessa poistamme tällaiset kommentit jatkossakin. Ainoa muutos nykyiseen olisi siis se, että jos asiallinen kommentti on kirjoitettu tekoäly käyttäen niin lisäisimme siihen jälkikäteen tuollaisen maininnan, että kommentissa on saatettu käyttää tekoälyä. Parhaassa tapauksessa käyttäjä itse kertoisi asiasta 🙂

Kyllä, ehdottomasti! Näin voitaisiin tunnistaa botit sekä huijaukset kun tänä päivänä rikolliset käyttää tekoäly huijaamosessa. Tämä parantaisi myös turvallisuutta. Tämmöinen vastaavanlainen on käytössä monessa paikassa.


Tarkennan vielä, että spämmit ja muut, tartumme niihin nyt ja aina. Poistamme kommenteista huijauslinkit tai tarpeen tullen poistamme vaikka koko kommentin ja bannaamme botin. Teemme parhaamme, että saamme nämä piiloon mahdollisimman pian. Yhteisöalustakin piilottaa niitä automaattisesti. Jos kuitenkin törmäätte tällaiseen niin pyydän, että käyttäkää jokaisen kommentin kohdalla olevaa “Raportoi sisällöstä ylläpidolle” -toimintoa, niin tarkastamme ja hoidamme asian.

Tekoälyä voi kuitenkin käyttää myös hyvään ja olisi tärkeää tunnistaa myös ne tilanteet, joissa tekoälyä on käytetty tosiaan tuottamaan vaikka ohjeet probleemaan x. Tai tekoäly on kääntänyt tekstin englannista suomeksi ja näin on voitu esittää täällä kysymys ja pyytää apua.


Tarkennan vielä, että spämmit ja muut, tartumme niihin nyt ja aina. Poistamme kommenteista huijauslinkit tai tarpeen tullen poistamme vaikka koko kommentin ja bannaamme botin. Teemme parhaamme, että saamme nämä piiloon mahdollisimman pian.

Tekoälyä voi kuitenkin käyttää myös hyvään ja olisi tärkeää tunnistaa myös ne tilanteet, joissa tekoälyä on käytetty tosiaan tuottamaan vaikka ohjeet probleemaan x. Tai tekoäly on kääntänyt tekstin englannista suomeksi ja näin on voitu esittää täällä kysymys ja pyytää apua.

Minusta tämä on hyvä tarkennus alkuperäiseen kysymykseen. Spämmi on spämmiä, tuotettiinpa se millä tavoin tahansa. Jos tekoälyä on taas käytetty oikeasti jonkin ongelman ratkaisemiseen, se on työkalu siinä missä muutkin, kuten hakukoneella haettu ratkaisu.

Toisaalta itselläni on ollut tapana linkata lähde, jos lainaan suoraan jotain uutista tai ratkaisuehdotusta, ja näin tekevät tietysti monet muutkin, lähtien Yhteisön modeista. Tekoälyn yksi ongelma kun taas on, että tekstin suoraan kopioiminen saattaa käyttäjän tietämättä tai huomaamatta olla suora lainaus jostakin olemassa olevasta ja mahdollisesti vielä tekijänoikeudellisesta tekstistä.


Lisäsin aloitukseen vielä tarkennuksen spämmistä. Hoidamme ne tilanteet tosiaan kuten tähänkin asti.

 

Toisaalta itselläni on ollut tapana linkata lähde, jos lainaan suoraan jotain uutista tai ratkaisuehdotusta,

Tämä on muuten tosi hyvä tapa 👌


Oliko tässä Telian testi tekoälystä? Olisi hyvä kyllä mainita tilin olevan robottitili tms.


Oliko tässä Telian testi tekoälystä? Olisi hyvä kyllä mainita tilin olevan robottitili tms.

Öö, missä siis? 😀

Meillä ei ole robottitilejä eikä me postailla tekoälyn tuottamaa tekstiä. Käytämme toki tekoälyä mutta se toimii inspiraationa tekstin pohjalla, josta sitten muokkaamme lopullisen tekstin.


on tullut jo törmättyä kummallisiin botti keskustelijoihin anglo-saxonisessa maailmassa, ja ilmeisesti on tullut suomenkieliseenkin maailmaan.

keskustelijat yrittävät leimautua normaaleiksi keskustelijoiksi, mutta myöhemmin kommentteihin tulee jotain roskaa, huijausta tai linkkejä mukaan. en tosin ole roska-linkkejä nähnyt. on pakko mainita että on erinomainen työkalu huijareille kun kielioppi on lähes täydellistä.

botti leima voisi olla hyvä. mutta kun ei voi olla varma onko joku botti tai ihminen, niin kehottaisin varovaisuuteen ja olettamaan ihmiseksi, jos epäselvä. jonkun oikean ihmisen leimaaminen botiksi voi olla paha virhe.

epäilen seuraavaa botiksi https://yhteiso.telia.fi/puhelinliittymaet-7/sammuneen-puhelimen-paikannus-25977?postid=238286#post238286 .

jostain syystä englannin kielisessä maailmassa botit vielä tekee kummalisia virheitä niin ovat tunnistettavissa.

 


Korostan vielä, että se, että jos kommentti tai kirjoitus on tekoälyn tuottamaa, ei tee siitä huonoa. Mutta olisi kieltämättä hyvä merkitä ne kirjoitukset tosiaan tekoälyn tuottamiksi / tekoälyn avulla tuotetuiksi.

Spämmit ja muut roskapostit ovat sitä huonoa sisältöä mitä ei haluta minnekään. Tekoälyn tuottama sisältö ei ole kuitenkaan synonyymi spämmille tai roskapostille.

Ja on myös hyvä huomioida, että botti voi tuottaa tekoälyn avulla sisältöä mutta ja ihminen myös 🙂


Olemme päättäneet alkaa lisäämään kirjoituksiin, jotka vaikuttavat tekoälyn kirjoittamilta, tai ne on kirjoitettu tekoälyä käyttäen, tällaisen maininnan:

 

Oheinen kirjoitus vaikuttaa tekoälyn luomalta.

 

Päivitin tiedon tästä toimenpiteestä myös Yhteisön sääntöihin.

Jos kyseessä on spämmi tai huijaus niin toimimme kuten ennenkin ja poistamme kirjoituksen sekä bannaamme käyttäjän.


Siirsimme tästä keskustelusta kommentteja paremmin aiheeseen sopivaan yleiseen keskusteluun eli tänne:
 

 

Jatketaan tässä keskustelua tekoälyn kirjoittamista tai tekoälyä apuna käyttäen kirjoitetuista kirjoituksista Yhteisössä 😊


Vastaa