Kiinnitä turvavyö kiinni kun surffailet netissä

En yleensä mieti turvallisuutta, kun surffaillen netissä tai teen jotain muuta tietokoneella. Tietoturva ei ole kiinnostava uutisaihe, eikä se ole päivittäisellä työlistallani. Tietoturva on kuin auton turvavyö. Kunnes rysähtää. Sitten siitä tuleekin elämän ja kuoleman kysymys, onko muistanut napsauttaa turvavyön kiinni.

Tietokoneen kaatuminen on todennäköisempää kuin auto-onnettomuus. Itse asiassa onkin vain ajan kysymys, milloin tietokone kaatuu – arvailun varaan jää lähinnä se, kuinka pahasti siinä rytäkässä käy. Tietokoneen kaatuminen ei yleensä riko luita, ellei se nyt satu putoamaan varpaille, mutta voi se silti olla tunneherkkä hetki. Miksi juuri minun koneeni? Miksi juuri nyt? Sitten saa vielä selvitellä, mitä oikeastaan tapahtui ja jännittää tuhojen laajuutta, kun tietokone käynnistyy uudelleen.

Oma tietokoneeni kaatui taas eilen kesken pitkän videon lataamisen. Sen verran minulla oli onnea matkassa, että olin juuri käynnistänyt koneen uudelleen haittaohjelman vuoksi, ja nyt se piti käynnistää vielä kerran. Menetin loppujen lopuksi vain vähän omaa aikaani ja tiedoston, joka onneksi oli vielä tallessa videokameran muistikortilla. Kaikilla ei ole ollut yhtä paljon onnea. Tiedustelin kaveripiiriltäni, oliko heillä vastaavia kokemuksia, ja sain kuulla sellaisia tarinoita, että toivoin jo, etten olisi kysynyt.

Erään kaverini isä oli kerännyt reseptejä tietokoneelleen usean vuoden ajan. Sitten perheen lapset tulivat murrosikään ja imuroivat netistä pelejä, videoita, musiikkia ja ilmaisohjelmia verkkoyhteisösivuilta.

Kaikki tietoturvasta jotain ymmärtävät tietävät, että ilmaisohjelmien mukana voi tulla viruksia, troijalaisia tai muita ikäviä yllätyksiä. Valitettavasti isä ei huomannut teinien nettisurffailun seuraamuksia. Yksi perheen 14-vuotiaan pojan lataamista tiedostoista oli liikaa ja tietokone lakkasi toimimasta. Isä yritti paniikissa asentaa käyttöjärjestelmää uudelleen ja menetti siinä sivussa kaikki tiedostonsa.

Kuulin myös useita tarinoita ”nesteet ja tietokoneet” -osastolta. Visiot kuuman juoman tai vauvan ”puklauksen” näppäimistöön siivilöitymisestä olivat mieleenpainuvia. Muut menetykset olivat enemmänkin mystisiä kuin dramaattisia: arvokkaita valokuvia ja tärkeitä tiedostoja oli kadonnut, eikä niitä koskaan onnistuttu saamaan takaisin. Menetettyään puolet väitöskirjatutkimuksestaan viruksen saastuttamalle koneelle, opiskelijaystäväni sai palautettua työnsä, koska oli kopioinut sen moneen eri paikkaan, kuten DVD:lle ja muistitikuille. Silti usean kopion päivitys aiheutti melkoisesti päänsärkyä.

Toimimasta lakanneen tai ”kadotetun” tiedoston voi joskus saada takaisin palautuspalvelua tarjoavissa asiantuntijaliikkeissä. Elokuvia kuvaava ystäväni oli tallentanut noin 100 tuntia filmiä ulkoiselle kovalevylle, jonka hän pudotti vahingossa pöydältä kivikovalle lattialle. Hän joutui pulittamaan satoja euroja tiedostojen takaisin saamiseksi, ja uuden, pehmeän maton hankkiminenkin maksoi jonkin verran.

Näistä painajaismaisia tarinoista viisastuneena johtopäätökseni on, että olisi ehkä hyvä ajatella tietoturvaa ainakin kerran vuodessa. Siihen kuluu vain muutama minuutti, eikä hyvä tietoturvaohjelma maksa kovin paljon. Myös kovalevyn varmuuskopiointi on nykyään helppoa ja halpaa.

Elämässä on jo muutenkin ihan riittävästi yllätyksiä, joten en halua, että tietokoneen käyttöön liittyy suurta dramatiikkaa. On mukavampaa surffailla netissä, kun turvavyö on kiinni.

Muistuttaa,
Ulla F-Securelta