Skip to main content

Telia Play Vuokraamon kesäkuu oli pitkälti listalla aiemminkin nähtyjen elokuvien juhlaa. Suurelokuva Dyyni: Osa kaksi oli kavunnut tällä kertaa kirkkaimmalle kärkisijalle asti. Oppenheimer on yhä näin monen kuukauden jälkeen korkealla listalla. Uusina tulokkaina mukaan nousi Suomen Lappiin sijoittuva tositarinaan pohjautuva draamakomedia, legendaarisen kauhuelokuvan esiosa sekä Aaron Eckhartin tähdittämä toimintajännäri. Tutustutaanpa siis lisää viime kuun Telia Play Vuokraamon vuokratuimpiin elokuviin. Mitkä päätyvät sinun listallesi?

 

Jos sinulla ei vielä ole Telia Play -palvelua, tilaa maksuttomat tunnukset ja täydennä tilauksesi haluamillasi kanavapaketeilla ja palveluilla. 

Uutena asiakkaana saat ensimmäisen leffavuokrauksen veloituksetta (koskee alle 8,80 € hintaisia vuokraelokuvia). 

 

Kesäkuun TOP 10 leffat Telia Play Vuokraamossa:

  1. Dyyni: Osa kaksi
  2. The Equalizer 3
  3. Ohjus
  4. Oppenheimer
  5. The First Omen
  6. Sisu
  7. Indiana Jones and the Dial of Destiny
  8. Chief of Station
  9. Vonkka
  10. Kolme muskettisoturia: Milady

Linkeistä klikkaamalla pääset elokuviin, joista olemme jo kirjoittaneet tänne Yhteisöön! Loput olen esitellyt alempana tässä artikkelissa.

 

Ohjus

 

IMDb: 7.2
Genre: Komedia
Ikäraja: 12
Kesto: 1 t 50 min

 

Ohjus on Jussi-voittaja Miia Tervon ohjaama ja käsikirjoittama suomalainen tositapahtumiin perustuva draamakomedia. Elokuva tuli ensi-iltaan tämän vuoden helmikuussa, eli kyseessä on vielä hyvinkin tuore kotimainen teos. Elokuvan päärooleissa nähdään muun muassa Oona Airola, Hannu-Pekka Björkman, Tommi Korpela, Jarkko Niemi, Pyry Kähkönen, Emma Kilpimaa, Tommi Eronen, Ona Kamu ja Sakari Kuosmanen. Ohjus perustuu 1980-luvun ohjusselkkaukseen Suomen Lapissa, kun neuvostoliittolainen maaliohjus eksyi sotaharjoituksissa 28.joulukuuta 1984 Barentsinmereltä Suomen puolelle ja syöksyi Inarijärveen.

Niina (Airola) on kahden lapsen yksinhuoltaja, joka saa uuden alun elämälleen paikallisessa sanomalehdessä, kun päätoimittaja Esko (Björkman) joutuu hänet erään sattumuksen seurauksena palkkaamaan. Pikkukylässä ei kummoisia tapahdu, ja uutiset ovatkin sen luokkaisia. Eräänä päivänä toimittajaksi palkattu Niina saa kuitenkin eteensä oikean jymyuutisen, ja hän uppoutuu sen seurauksena syvälle kansainväliseen ohjuskriisiin. Pieni kirkonkylä, kuten koko Lappikin menevät sekaisin sinne lentäneestä ohjuksesta, ja toimittajia tulee pieneen kylään oikein ulkomaita myöten. Kymmenmetrinen ohjus syöksyi jään läpi Inarijärveen, ja se löydettiin lopulta vasta useampi viikko myöhemmin tammikuussa 1985. Sen ylös nostamista seurasi koko kansainvälinen media ja maailma. Niinan elämä menee myös yksityiselämän puolella hieman sekaisin, kun hän kohtaa hävittäjälentäjä Kain (Kähkönen), ja samaan aikaan myös väkivaltainen ex-mies Tapio (Eronen) vapautuu vankilasta ja yrittää jälleen päästä takaisin Niinan suosioon.

Ohjus on mielenkiintoinen ja hauska kurkistus 80-luvun lähihistoriaan, ja suureen ohjuskriisiin. Se on kuitenkin myös erityisesti Niinan kasvutarina omien rajojen ja vahvuuksiensa löytämiseksi.

 

 

 

The First Omen

 

IMDb: 6.5
Genre: Kauhu
Ikäraja: 16
Kesto: 1 t 54 min

 

The First Omen on esiosa kuuluisalle 1976 vuoden kulttikauhuelokuvalle The Omen - Ennustus. Se oli Oscar-palkittu menestys, jolle tehtiin myös aikoinaan useampi jatko-osa, ja 2000-luvulla myös uudelleenfilmatisointi. The First Omen sijoittuu aikaan ennen alkuperäisen The Omen -elokuvan tapahtumia. Elokuvan on ohjannut Arkasha Stevenson, ja sen päärooleissa nähdään muun muassa Nell Tiger Free, Tawfeek Barhom, Sonia Braga sekä Ralph Ineson.

Nuori amerikkalaisnainen Margaret (Nell Tiger Free) muuttaa Roomaan pyrkiäkseen nunnaksi ja työskennelläkseen katolisessa orpokodissa opettajana. Hän haluaa omistaa elämänsä kirkolle, mutta orpokodissa alkaa pian tapahtumaan kauheuksia. Hän ottaa siipiensä suojaan hieman erikoisen Carlita-nimisen (Nicola Sorace) orpotytön, ja ystävystyy tämän kanssa. Margaretia varoitetaan Carlitasta, sillä tytön ympärillä tapahtuu kauheuksia ja tätä vaivaavat pahat näyt. Margaretille alkaa vähitellen paljastumaan järkyttävä salaliitto, jonka päämääränä on pahan ruumiillistuman, Antikristuksen syntymä maan päälle. Tällä pyritään luomaan pelkoa ihmisissä, ja ajamaan heitä takaisin kirkkoon.

The First Omen on kauhuelokuvien tapaan jakanut mielipiteitä. Elokuvan on monessa arvostelussa kuvailtu onnistuneen tunnelman, ja jännityksen luomisessa sitä mukaa kun alati kehittyvä pahuus voimistuu. Myös roolisuoritukset ovat keränneet suorastaan ylistystä. Juonta ja tarinan kerrontaa on puolestaan hieman parjattu puutteelliseksi, mutta se onkin mielestäni monissa kauhuelokuvissa lähinnä sivuseikka: pääasia on katsojan säikäyttely, ja juurikin oikeanlaisessa tunnelmassa onnistuminen.

 

 

Chief of Station

 

IMDb: 4.7
Genre: Toiminta
Ikäraja: 16
Kesto: 1 t 33 min

 

Chief of Station on tämän vuoden toukokuussa julkaistu yhdysvaltalainen toimintatrilleri, ja sen on ohjannut Jesse V. Johnson ja käsikirjoittanut George Mahaffey. Elokuvan päärooleissa nähdään muun muassa Aaron Eckhart, Olga Kurylenko, Alex Pettyfer, Daniel Bernhardt, Nick Moran sekä James Faulkner. Meitä eurooppalaisia myös varmasti aina ilahduttaa, jos elokuva on lähimaissa kuvattu. Tämä toimintajännäri on kuvattu monellekin suomalaiselle matkakohteena tutuksi tulleessa Budapestissa.

Benjamin Malloy (Eckhart) on CIA:n Baltian maiden asemapäällikkö. Yllättäen hän kohtaa tragedian, kun myös hänen CIA-asemapäällikkönä toimiva vaimonsa kuolee ravintolaräjähdyksen yhteydessä. Jonkin ajan kuluttua hän saa tietää, ettei vaimon kuolema ollut onnettomuus. Benjaminin on palattava takaisin vakoilun maailmaan, ja lyöttäydyttävä yhteen vihollisen kanssa selvittääkseen syyn vaimonsa kuolemalle. Pian hän joutuu huomaamaan, ettei kaikki ollutkaan niin kuin hän kuvitteli.

Chief of Station on taattua toimintaa alusta loppuun. Aaron Eckhart on nykypäivänä valtavan suosittu näyttelijä, ja onnistuu vakuuttamaan katsojansa tässäkin roolissa. Arvosteluissa nimenomaan pääosaa esittäneiden näyttelijänsuoritukset ovat keränneet kehuja, sekä toimintakohtausten toteutus ja tarinan mukaansatempaavuus. Monissa arvosteluissa on kuitenkin pohdittu, miksi tämäkin toimintaelokuva muistuttaa niin paljon muita action-elokuvia. Tästä kuitenkin voimme päätellä, että toimintaleffoista nauttiville Chief of Station on varmasti takuuvarmaa leffaillan viihdytystä, sillä toimintaa, aseita ja räjähdyksiä on luvassa!

 

 

Lue lisää:

 

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa