Etätallennus - (epä)toimivuus


Etätallennuksen verkkosivut ovat luvattoman usein epäkunnossa.
Osan tai kaikkien kanavien ohjelmien pop-up ikkunat eivät tällöin aukea lainkaan.
Juuri nyt viestin kirjoittamisen aikaan ei aukea alkupään kanavien YLE1-YLE Teema ohjelmaikkunat.

Vaikka sivusto toimisikin, on se nykystandardien mukaan aivan luvattoman hidas, ohjelmaikkunoiden avautumisessa ja tallennuskäskyjen rekisteröinnissä kestäen monasti useita (!) sekunteja.

Kanavalistan liu'utus on myös hyvin epäkäytännöllinen; liukusäätimestä kiinni ottaminen hävittää ohjelmalistaukset ja sen siirtely on hyvin epäjohdonmukaista.

Sivun yleisilme ja toimivuus on muutenkin kaukana hyvän internet-sivun määritelmästä.

Käynnissä olevat ohjelmat olisi myös ehdottomasti oltava näkyvissä, ja niiden tallennuksen aloittaminen kesken ohjelman mahdollista. Jos myöhästyt minuutin suosikkiohjelmasi alkuajasta, on peli on menetetty. Ehdottomasti tarpeellinen ominaisuus.

14 kommenttia

Hei aspsak-1,
tuosta etätallennuksesta olemme jo viestineet vastaavalle taholle, jotta asia saadaan pikaisesti kuntoon.
Kiitos sinulle palautteestasi, joka on aina arvokasta kehityksen tiellä. Olen välittänyt tämän eteenpäin.
aspsak-1 kirjoitti:

Kanavalistan liu'utus on myös hyvin epäkäytännöllinen; liukusäätimestä kiinni ottaminen hävittää ohjelmalistaukset ja sen siirtely on hyvin epäjohdonmukaista.

Olen samaa mieltä ja sama ongelma on tv-opas sivulla:

http://www.sonera.fi/tv+ja+viihde/tv+palvelut/tv-opas/

Pitäisi olla niin, että jotain klikkaamalla pääsee koko sivullisen oikealle tai vasemmalle ettei tarvitse säätää ja liu'uttaa. Eli siinä liukusäätimessä voisi olla nuolet vasemmalle ja oikealle.
Hei Keckman!
Palautteesi on huomioitu ja olen välittänyt sen eteenpäin asiasta vastaavalle taholle.
Ja ainakaan juuri nyt ei sitten toimi tuo kanavalistan liu'utuskaan. Tehdäänkö Soneralla mahdollisesti kehitystyötä olemassaolevilla sivuilla tai julkaistaanko uusia versioita testaamatta? Jotain virheellisiä muutoksia koodiin jossain ollaan tehty.
Tällä hetkellä etätallennussivu jälleen aivan sekaisin. 30.3.-1.4. sivut ovat tyhjiä.
Lauantain 31.3. ohjelmisto löytyy tiistain 3.4. kohdalta. Tiistain 3.4. ohjelmisto löytyy vastaavasti perjantain 6.4. kohdalta.
Hei Tim

Kiitos ilmoituksesta. Välitin tiedon asiasta eteenpäin. Asia pyritään korjaamaan mahdollisimman pian.
Ilmeisesti korjaus menee ensi viikkoon...
nyt on poistettu sitten loputkin tiedot? pistättekö tietoa eteenpäin?
Hei willie!
Tarkentaisitko viestiäsi vielä hieman, mitä tietoja on poistunut?
tänään oli taas sivut palanneet normaali tilaan
Mullakin tuo mobiilipuoli on toiminut ihan miten sattuu. Esim. nyt ei näy yhtään kanavaa, ohjelmaa, ajastusta tms, pelkät valikot. Joskus mitään ei näy, mutta haku löytää ja sitä kautta päässyt tallentamaan. Ongelmat ovat jatkuneet kuukausia, ja toimiessaankin tuo on ehkä hitain käyttämäni web-palvelu.

Uskomatonta että noin karsittu ja yksinkertainen palvelu voi toimia niin hitaasti ja epäluotettavasti.
Voiko etätallennuksen ohjelmaoppaan kanavajärjestystä muokata mitenkään? Epäilen että ei, mutta varmistan kuitenkin. Olisi huomattavasti helpompaa, jos voisin asettaa heti ensimmäiseksi ne kanavat, joita eniten käytän, eikä tarvitsis liu'utella edestakaisin.

Hakuominaisuus kuntoon myös pian, please 😞
Moi Bokota!

Valitettavasti ohjelmaoppaan kanavajärjestystä ei saa muokattua, mutta olen laittanut asiasta palautetta eteenpäin vastaavalle taholle. Kiitos kehitysehdotuksesta!
Hilma kirjoitti:
Valitettavasti ohjelmaoppaan kanavajärjestystä ei saa muokattua, mutta olen laittanut asiasta palautetta eteenpäin vastaavalle taholle. Kiitos kehitysehdotuksesta!

Muistaakseni joku vuosi sitten tätä toivoin ja silloinkin "laitettiin ehdotusta eteenpäin".. turha odotella mitään surinalta. Tiedä sitten mihin "eteenpäin" ne ehdotukset menee.. eteenpäin roskakoriin, eteenpäin jonkun pöydälle pölyttymään, jne.? ;)

Ei kait ole ihme, että surina ei tänne foorumille (tai foorumin ulkopuolelle) tee mitään "kehitysehdotuslistaa" ala Elisa.. saattais olla aika karun näköinen lista kun kaikki olisi punaisella ja suurin piirtein ei mitään toteutettuna.

Vastaa