HD kanavat, linkitys PC


Moi.

Kun avaan tämän aiheen, niin todennäköisesti saan kuraa niskaani, mutta mitäpä siitä.
Eli siis minulla on HTPC, missä on kortinlukija moduulin paikka, siis se alkup vanhan mallinen.
Nythän on niin, että osaan vanhemmista televisioista ja digiboxeista sai vuokrattua tuon
linkitystä tukevan civ1 moduulin. Ja kaikki olivat tyytväisiä. Asiakas sai haluamansa HD kanavat ja
sonera sai asiakkuudesta rahaa.

Näitä moduulejahan ei voinut ostaa mistään, ainoastaan vuokrata. HTPC käyttäjät kuitenkin syrjäytettiin tylysti ja ko moduulia ei heille vuokrattu, ei sitten millään. Kysymys kuuluu miksi ********** näin ?.
Jotkut kiersivät ongelman hankimalla jostain civ1 yhteensopivan telkkarin sarjanumeron ja saivat ko moduulin. Mutta jos yrität olla rehellinen, niin ei onnistu. Kaikkien nykyisten digiboksien ajanhallinta, nauhoitus jne ominaisuudet on kuraa htpc:n ominaisuuksiin nähden. Nyt sitten pitää tyytyä vain SD kanaviin.

Josain vaiheessa todennäköisesti mm lätkä(Maikkari), ehkä formulat siirtyvät kokonaan HD kanaville.
Silloin minun asiakkuus loppuu heti, jos ko linkittävää moduulia ei vuokrata HTPC:n käyttäjille.
Tuokinhan on linkitetty joten mitään ongelmaa myöskään sisällöntuottajien suuntaan ei ole. Tämä on vain puhdasta kiusantekoa, vainoharhaista hapatusta ja pelkoa, että salaamatonta sisältöä menee jonnekkin....????

Tahtoo civ1 moduulin vuokrata, nyt heti mulle toi.......

28 kommenttia

Hei Te3hpurp,

Jos olet kiinnostunut tuosta CIv1 moduulista edelleen niin sen vuokraus kyllä onnistuu. Hinta on 4,99 euroa/kk.

Varmistathan että asiakasnumerosi pitää paikkaansa ja ílmoittelethan tänne jos laitteen haluat.
Asiakasnumero on oikein. Teehän samalla kun sen perusteella sitten saat myös katselukortin numeron, se paritus tuohon civ1 moduliin ja laita postiin.

Br,
Hei Te3hpurp,

CIv1 kortin linkitys näyttää vaativan laitteen sarjanumeron (Yleensä CIv1 yhteensopivan TV:n sarjanumero), jotta linkitys onnistuu. Ilman tuota ei lukijan välttämättä toimi. Jos kyseessä on toisen laitteen sarjanumero kuin se laite jossa lukijaa tullaan käyttämään, niin en osaa sanoa toimiiko lukija tuolloin ollenkaan. Löytyisikö laitteestasi jonkinlaista sarjanumeroa?
Do diih. tätähän juurikin tarkoitin, eli ei onnistu sittenkään. Kun ei HTPC:ssä ole tollaista sarjanumeroa.
Toinen juttu on se, että se kyllä onnistuu kunhan vain teidän päässä on viitseliäisyyttä. Tiedän muutaman kaverin jotka hitonmoisella tinkaamisella ovat saaneet teidän henkilöstönne käyttämään päätteellänne jotain toista ohjelmaa / tapaa jolla tuo on onnistunut. Se vain on niin tuskainen tie että ei oikein jaksaisi sitä vääntöä.

Siis teillä siellä soneralla on keino / tapa linkittää tuo clv1 moduuli(siinä on kyljessä se pairing id)
Siis kun clv1 moduuliahan ei itsessään linkitetä yhtään mihinkään kun sitä ei voi. Sehän liitännältään on vanhan standadrin mukainen moduuli, joten se ei edes tue linkittämistä laitteeseen. Ainoastaan se clv1 MODUULI ja KORTTI LINKITETÄÄN.

Teidän järjestelmissä on tuo laitteen sarjanumeron kysyminen juurikin siksi mihin aloituksessani viittasin.
Sillä ei oikeasti tee mitään. Teillä on jossain keino tuon kiertämiseen, mutta on kai asiakspalvelijan viitseliäisyydestä kiinni saako tuon tehtyä.
Hei Te3hpurp,

Tuota linkitystä voidaan kokeilla ilmankin tuota sarjanumeroa, mutta emme voi taata sen toimivuutta laitteessasi.

Varoitan tästä vain siitä syystä että kyseessä on kuitenkin vuokralaite joka maksaa 4,99 euroa/kk.

Eli jos haluat kokeilla kaikesta huolimatta tätä, niin vastaile tänne niin voimme lähettää laitteen sinulle.
Jep
Laita tulemaan.


Br,
Hei Te3hpurp,

Linkitys on nyt tehty ja kortti lähetetty. Sen pitäisi saapua 2-3 arkipäivän sisällä. Toivotaan että tuo nyt lähtee toimimaan.
Ohhoh. Nyt on asiakaspalvelussa joku sekaisin. Eihän tällainen joustavuus sovi HD Ready ideologiaan ollenkaan.

Pitää itsekin katsella miten HTPC kokoonpanoon saisi parhaiten CI-modulin kiinni..
Sanos muuta 🙂,

Markolle iso femma, heti kun posti tuo civ1 moduulin kotio Hähä.
En olis uskonu tätä päivää näkeväni..
FYI.

Kaikki asennettu ja toimii loistavasti !.

Kiitos Markolle :-)

Br,
Ihan kiva. Linjan löystymiseen löytynee syy Netflixin ja HBO:n paineesta.

Juna meni kyllä jo, nyt pitäisi siis maksaa 250€ laitteistopäivitys jotta saisi sen paritetun Civ1-modulin ainakin kahteen DVB-korttiin kytkettyä. Tämän jälkeen voisi katsella nykyisen tarjonnan lisäksi Nelonen HD ja MTV3 HD kanavia.

Näiden kanavien linkitykseen ei edelleenkään ole mitään perustetta, Sonera voisi lopettaa sen omalla päätöksellään vaikka heti. Maksukortin taakse ne voi tietysti jättää jatkossakin.

Tuon lisäksi voisi maksaa melkoisen potin kuukaudessa jotta saa sen yhden TV-sarjoja HD:nä näyttävän maksukanavan. Tai sitten HBO (10e/kk) tai Netflix (8e/kk) josta ei muuta tulekaan kuin TV-sarjoja teräväpiirtona, juuri silloin kun itselle sopii.
Sisältääkö se 5e/kk muuten maksukortin? Maksukortistahan pitää maksaa yksinään 2,5e/kk.
Luulen että saan tämän kuitenkin toimimaan järkevillä kustannuksilla. Jos on yksi linkitetty ja yksi linkittämätön kortti koneessa niin sillä pärjää jo aika pitkälle, maksukorttimodulit olemassaoleviin DVB-kortteihin kustantaa n. 30€/kpl.

Onko tälle Civ1 paketille 5e/kk vai 5e/kk Civ1 modulista + 2,5e kaapelikortista?
Hei ollittm,

Tuo CIv1 moduulin vuokra on sen 4,99e/kk ja se ei sisällä kortin hintaa.
Soitin tuossa aspaan josta luvattiin lähettää Clv1 moduli paritettuna tietokonetta varten. Tässä asiassa on siis otettu järki käteen, kiitos siitä.

Toinen kortti kun tuli taloon niin se maksoi sen 1,25€. Kanavapaketeista olisi pitänyt maksaa toiseen kertaan mutta tässä tapauksessa halusin saada Nelonen HD ja MTV3 HD kanavat näkymään. Vielä kun surina saa Fox HD:n näkymään niin saa vähän lisää vastinetta kortille.
Mitä viritintä käytätte HTPC:n kanssa? USB mallinen mieluiten. PCI-E kelpaa myös.
Täällä vielä modulia odotellaan.. Onko siinä soneran Clv1 modulissa muuten MTD eli multi-transponder-decoding ominaisuus?

Telkkareissa sitä ei tarvita eli jos tuo on mukana niin lienee lähinnä sattumalta.

..

PC-DVB-kortteja voi katsella vaikka koodinvuoksi tai dvbshop -kaupoista. Kaapelikorttien tarjonta ylipäätään on aivan olematonta, jälkimmäisessä on mystiquen halvahko pci-e kortti omalla modulipaikallaan. Kalliimpi digital devicesin tuplaviritinkortti taas ei juuri hyödytä ellei conax-moduli tue tuota MTD ominaisuutta.

Itsellä on käytössä PCI-kortteja..
Hei Ollittm,

En kyllä nyt osaa sanoa löytyykö tuota ominaisuutta moduulista. Tämä varmaankin selvinnee ainankin kokeilemalla. Voin tuota vielä koittaa jostain selvitellä.
Moduliasia oli jäänyt limboon, asiakaspalvelussa luvattiin laittaa se nyt postitukseen kun kyselin perään..
Noniin. Tänään soitettiin asiakaspalvelusta ja alettiin tiukkaamaan tietokoneen sarjanumeroa jota tarvitaan linkittämiseen. Eihän sitä sarjanumeroa tietenkään tarvita muuhun kuin "käyttöluvan" antamiseen, teknisesti sitä ei tarvita koska paritus on pelkästään kaapelikortin ja modulin välillä. Tuosta ketjun alkuperäinen kirjoittaja oli maininnut.

Annoin nyt kuitenkin koneen sarjanumeron. Sarjanumeroa ei tietenkään löydy siitä teidän tietokannastanne. Tähänkö tämä homma nyt sitten jää kiinni?
Marko- kirjoitti:
Hei Te3hpurp,

Tuota linkitystä voidaan kokeilla ilmankin tuota sarjanumeroa, mutta emme voi taata sen toimivuutta


Saako mulle myös tuota "vapaata" linkitystä? Laitoin vikailmon asiasta jossa on modulin ja kortin numerot.
Hei ollittm,

Ilmeisesti naapurikaverille tuli tämä tapauksesi palvelupyyntönä ja sanoi laittaneensa linkitykset kohdilleen. Kuittailehan vaikka tänne niin tiedetään, että lähtikö toimimaan.
Timo- kirjoitti:
Hei ollittm,

Ilmeisesti naapurikaverille tuli tämä tapauksesi palvelupyyntönä ja sanoi laittaneensa linkitykset kohdilleen. Kuittailehan vaikka tänne niin tiedetään, että lähtikö toimimaan.


Juu nyt toimii. Kiitoksia, saatiin tämäkin kuntoon. Nyt kun saatte vielä Fox HD:n näkymään niin alan olla tyytyväinen asiakas..

Tietokoneen kannalta Clv1 modli näyttää ihan tavalliselta CAM-modulilta kunhan paritus on tehty. Ongelma tässä asiassa on lähinnä saada teidät soneralla tekemään linkitys tietokonetta varten.. Pitääkö se muidenkin hoitaa vikapalvelun kautta? Asiakaspalvelu ei ainakaan tunnu osaavan tehdä sitä operaatiota jos sarjanumero uupuu.

Jos jotakuta kiinnostaa niin mulla on Mystique/KNC One PCI-viritinkortti jossa on CAM lukija. Kyseistä korttia ei kyllä enää ole myynnissä, en tiedä toimiiko mystiquen PCIe kortti yhtä hyvin, ainakin siinä on valmiina CAM paikka, ei tarvitse ostaa lisäroinaa.

Mulla on tuon lisäksi kaksi muuta viritintä ja toinen kaapelikortti, vaati hieman viritystä saada nämä kaikki leikkimään kiltisti keskenään. Yhden maksukortin kanssa tuskin tulee ongelmia.

Softana on Dvbviewer.
ollittm kirjoitti:


Tietokoneen kannalta Clv1 modli näyttää ihan tavalliselta CAM-modulilta kunhan paritus on tehty. Ongelma tässä asiassa on lähinnä saada teidät soneralla tekemään linkitys tietokonetta varten.. Pitääkö se muidenkin hoitaa vikapalvelun kautta? Asiakaspalvelu ei ainakaan tunnu osaavan tehdä sitä operaatiota jos sarjanumero uupuu.


Normaalisti CIv1 tarvitsee linkitykseen TV:n sarjanumeron. Kyseessä on siis hieman erikoisempi linkitys. Hyvä, että linkitys toimii. Jatkossa kannattaa ottaa yhteyttä Vikapalveluumme, jos kyseessä on PC:n ja CIv1 laitteen linkitys.
Moi. Nyt olisi taas tarve saada kanavapaketti näkymään. Olin tuossa parivuotta katkolla
Sattuneista syistä, mutta nyt taas olisi käyttöä CIv1 moduulille, sekä kaapelikortille, että Mtv Total paketille. Tämän voi ottaa tilauksena, mikäli tietoni ovat ajantasalla.

@Marko ainakin viimeksi sai tuon toimimaan ja kamat postiin.

Silloin kiittelin kovasti, vaan miten lienee nyt onnistuukohan.

Ystävällisin Terveisin
Pekka

Vastaa