Telia Yhteisö
peruuta
Näytä tulokset kohteelle 
Hae sen sijaan kohdetta 
Tarkoititko: 
pettynyt_
Uusi jäsen
  • 0 custom-general.kudos
  • 1 custom-general.replies
  • 0 custom-general.solutions

Jouduin muuton takia IRTISANOMAAN LIITYMÄNI!

Ylläpito on lukinnut tämän ketjun. Uusia kommentteja ei voi kirjoittaa
Ongelmani syntyi kun muutimme asuinalueelle minne on Elisa järjestänyt oman kartellin tai monopolin tai jotain. Eli en saanut siirrettyä soneran nettiliittymää uuteen osoitteeseni, vaikka näin olisin halunnut.
Eihän siinä elisalla on edullisemmat ja kuuleman mukaan varmemmin toimivat nettiyhteydet.
Mutta Ongelmaan olen työasioissa käyttänyt aktiivisesti omaa inetin sähköposti osoitetta koska olen pitänyt sitä luotettavana ja varmana, kun on ison ja mahtavan soneran palvelu. Mutta nyt kun vähän pakon sanelemana jouduin irtisanomaan liittymän sulkeutuu sähköposti tilinikin, kahden viikon irtisanomis ajalla.
Tämä aiheuttaa melkoisen katkoksen yhteyden pitoihini ja mahdollisesti osa tärkeistä yhteyden otoista jää kokonaan saamatta.

Onko Soneran palvelut jotenkin jäänyt kivikaudelle tai sinne jonnekin 90-luvun alkuun kun on ensimäisen kerran sähköposti saatu toimimaan niin siihen ei voida tehdä parannuksia?
Eli kun olen asiaani koittanut ratkaista monta kertaa asiakaspalvelun kautta eivät nämä "intialaiset" tai mistäpäin lie ostetut palvelun tarjoajat osanneet sanoa muutakuin että voi voi.
Sähköpostipalveluun pitäisi nykypäivänä kuulua osoitteen siirto tai jokin muutto ilmotus tyyppinen palvelu kuten on tässä posti/itella palvelussakin.
Mutta Soneralla ei tälläistä kuulemma ole eikä ole tulossa.
Joten sähköposteja ei saa uudelleen ohjattua päivääkään sopimuksen lopun jälkeen.
Sähköposti tilin voisi siirtää toisen inet tilin alaisuuteen mutta tämä operaatio on kuulemma niin vaativa ja aikaa vievä että kuukausi on lyhyt aika. Siinäkin tapauksessa viestit häviää palvelimelta ja tämän katkoksen aikana tulleet viestit eivät säily.
Voiko tämä pitää paikkansa? Näin suuri yhtiö mutta palveluiden laastu näissä asioissa on tätä tasoa?

**Kommentoikaa jotka oikeasti hallinoi sähköpostipalvelimia onko tämmöiset uudelleen ohjaukset tai kytkennät todellakin niin vaativia?
Itse olen joskus ohimennen linux pohjaisia postipalvelimia räplännyt ja minusta tämä ei voi olla niin vaikeaa ( asian tuntija en ole..)??

Sähköpostia ei pelasta vaikka olisi 10 kännykkä liittymää tai mikään mobiili laajakaista ( jonka kyllä olisi tännekin "Elisan autonomiaan" saanut )

Tämmöisen yhtiön tarjoaman sähköposti tilin pitäsisi olla hiukan varmemmin turvattu. ymärtäisin jos näin kävisi jollekin ilmais sähköposti tilille että se vaan häviäisi eikä olisi mitään tehtävissä.
Jos sähköpostin "suoja ja turva" on tätä tasoa ei sitä uskalla mitään sitovaa tai pysyvää asointia sähköpotilla hoitaa kun ei voi olla varma että säilyykö osoite. ( ja sähköpostin tietoturva sitten vielä oma lukunsa)


Voin sanoa että KYLLÄ HÄVETTÄÄ koska omistan TÄMÄN HIUKAN MÄDÄN YHTIÖN PÖRSSI OSAKKEITA eli vähän niin kuin oma yhtiö kusee kintuille.
Tästä tuli nyt todella pettyneet tulevan entisen asiakkaan ja osakkaan osin ehdkä sekavakin tilitys, mutta toivon että tämän lukee joku joka vielä kuvittelee että isolla yhtiöllä on palvelut varmassa hallinnassa ja asiakkaasta huolehditaan.
2 vastausta
Sonera-asiantuntija_
Vanhan Palstan telialainen
  • 1 custom-general.kudos
  • 5687 custom-general.replies
  • 0 custom-general.solutions

Ylläpito on lukinnut tämän ketjun. Uusia kommentteja ei voi kirjoittaa
Laajakaistaliittymien sähköpostiosoitteet ovat liittymän lisäpalveluita. Jos liittymän irtisanotaan, katkeaa osoitteiden toiminta samalla kertaa yhteyden kanssa. Pelkkää sähköpostiosoitetta ilman laajakaistaliittymää ei valittevasti saa.

Irtisanotun liittymän sähköpostiosoite on siirrettävissä toisen laajakaistaliittymän lisäpostilaatikoksi, mutta vasta kun liittymän sopimus on loppunut eikä liittymä enää varaa osoitetta. Sähköpostin lisääminen olemassa olevan laajakaistaliittymän lisäpostilaatikoksi vaatii liittymän omistajan luvan. Tällainen lisäpostilatikon tilaaminen on mahdollista vain Asiakaspalvelun kautta, sillä Omat sivut ei anna tilata hiljattain käytöstä poistunutta sähköpostiosoitetta lisäpostilaatikoksi toiseen liittymään.

T. Tapio
Sonera Asiakaspalvelu
Asiakaspalvelu palvelee sinua osoitteessa http://www.sonera.fi/asiakastuki/. Osoitteesta löydät Useimmin kysytyt kysymykset, Keskustele ja kysy –palstan sekä Ohjeet ja vinkit. Löydät meidän myös Facebookista http://www.facebook.com/sonera
VMJ
Vakiokalustoa ☆☆
  • 33 custom-general.kudos
  • 390 custom-general.replies
  • 2 custom-general.solutions

Ylläpito on lukinnut tämän ketjun. Uusia kommentteja ei voi kirjoittaa
Muuttuviin palveluntarjoajiin on ratkaisu www.iki.fi

Täältä olen osoitetta käyttänyt jo 15 vuotta ja alla on ollut useampi eri operaattori jonka laatikoihin kulloinkin olen sähköpostini ohjannut.
Tämän osion uusimmat keskustelut