Telia Yhteisö on Vain luku -moodissa, kunnes sulkeutuu kokonaan lokakuussa
Mitä mieleen tänään juolahti?
Viimeksi kommentoitu
En tiedä minne muuallekaan tämä aihe sopisi, joten kirjoitetaan tänne...Tilasin joulukuussa Tuplanetti 4G:n ja sen kylkiäisenä tuli yllätyksekseni Marshallin Stanmore -kaiutin. Kieltämättä melkoinen lahja, kun yleensä yrityksiltä voi odottaa saavansa lähinnä kuulakärkikynän tai korkeintaan t-paidan.Viime viikolla ehdin sitten viimein ottaa laitteen ihan käyttöönkin ja hyvältähän se myös kuulosti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Toista ei sitten koskaan tullutkaan, sillä napsauttaessani seuraavalla kerralla virtakytkintä, oli laite jo täysin hengetön. Kokeilin herätellä myös wake-painikkeesta, napsauttaa takapaneelin standby-kytkimen toiseen asentoon, eri inputtia, eri kaapelia, toista pistorasiaa, eri äänilähdettä ja sitä rataa. Mutta uskottava se on. Kuollut mikä kuollut.Niinhän se on tapana sanoa, että lahjahevosen suuhun ei katsota. Bonustahan tämäkin oli, vaikka iloa kestikin vain muutaman tunnin. Mutta kun tuo kuuntelunautinto noinkin lyhyeksi jäi, niin pakko on tiedustella, että o
Olen jo lopen uupunut hakemaan DayZ Standalone peliseuraa, Suomalaiset tuntuu olevan todella laiskoja pelaajia, enkä jaksa yksinäisenä sutena pelailla, kaksin on aina kivempaa. Haaveena mulla ois ekaks YouTube:en laittaa pelivideoita, ja tulevaisuudes jos saan toisen näytön niin streamata peliä netissä hyvään tarkoitukseen. Pari DayZ Standalone kuvakaappausta: http://imgur.com/a/9UQOn Uppaan tohon samaan kansioon lisää hienoja kuvia, videokin on tulossa pian YouTube kanavalle.
Jos minulle soitetaan ulkomailta sen maan lmatkapuhelin liittymästä ( esim. Saksa, romania, serbia, kroatia, bosnia) paljnko minä maksan puhelusta kun vastaan siihen?
Koska itse olen viimeisen päälle kiekkomiehiä, niin laitetaas tällainen otteluiden spekulointi / seuranta-ketju pystyyn. Meinaatteko muut Klaanilaiset katsella alkavia kisoja?http://www.worldjunior2015.com/ Suomen ottelut alkaa tänään kivikovaa USA:ta vastaan. Erittäin mielenkiintoiset kisat näistä varmasti saadaan aikaiseksi. Miten veikkaatte Suomen onnistuvan? Viime vuonnahan Suomi nappasi tyylikkäästi kultaa!
Jokos on pukki käynyt, ja lahjat avattu? Mitäs pukki toi tänä vuonna? Meillä ei ole vielä pukki käynyt mutta ostin itselleni lahjaksi iPad Air 2:n. On se vaan hieno laite :) Ja sain pari muuta lahjaa jo etukäteen, aitoa nahkaa oleva lompakko sekä partavettä.
Koska joulu on jo kohta oven takana, niin halusin käynnistää tällaisen ketjun. Onko sulla kylän komein joulukuusi tai hieno piparkakkutalo? Nostatetaan yhdessä joulutunnelmaa ja jaetaan jouluisia kuvia muiden Klaanilaisten nähtäville!Itseltä puuttuu vielä täysin kaikki jouluvalmistelut, kun olen näissä asioissa perinteisesti hidas hämäläinen. Haluan kuitenkin tässä heti avauspostauksessa jakaa kuvan meidän työpaikalla olevasta joulukuusesta :)
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Eikö sinulla ole vielä tiliä? Luo tili
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.