Telia Yhteisö
peruuta
Näytä tulokset kohteelle 
Hae sen sijaan kohdetta 
Tarkoititko: 

HBO MAX telia Yhteisö.jpg


*PÄIVITETTY 26.10.2021*

HBO on kertonut tuovansa markkinoille uuden suoratoistopalvelun, jonka lanseeraus on 26.10. Tämä uusi HBO Max saadaan myös Telia TV -palveluun, mutta ajankohtaa ei ole vielä vahvistettu, vaan jatkamme vielä toistaiseksi HBO Nordic -palvelulla

 

Jotain uutta tapahtuu myös nykyisessä HBO Nordic -palvelussa, kun sinne lisätään huippusisältöjä HBO Maxin lanseerauspäivänä sekä myöhemmin kuluvan syksyn aikana. Kaikkiaan HBO Nordiciin tulee lisää noin 1500 nimikettä, joten laadukasta katsottavaa riittää myös jatkossa.


Mitä eroa on HBO Nordicilla ja HBO MAXilla? 

 

HBO:n brändätyt ensi-illat näkyvät HBO Nordic -palvelussa jatkossakin eikä sisältöjä tulla vähentämää, päinvastoin sisältöä lisätään syksy mittaan. Uutena ominaisuutena saadaan elokuvateattereiden uutuusleffoja (mm. Warner Bros), joita päästään katsomaan jo 45 päivää ensi-illan jälkeen. Sen sijaan uudet HBO Max originals -brändätyt ensi-illat ja vanhemmat kirjastosisällöt näkyvät vain HBO Max:ssa. 

 

Palvelussa jo olevat suosikkisarjat säilyvät ja myös niiden uudet tuotantokaudet lisätään. Lastenohjelmien kattava Toonix-kirjasto säilyy ennallaan. Sisällöistä ja hinnoista kerromme vielä myöhemmin tarkempia tietoja kun niitä saamme. 

Tällä hetkellä HBO Nordic -palvelun saat Telia TV:lle sekä digibokseille että sovelluksen kautta katsottavaksi seuraavissa kanavapaketeissa:

Telia TV:n HBO Nordic palvelun hinta säilyy toistaiseksi ennallaan.


Päivitämme tätä tiedotetta syksyn mittaan aina kun uutta tietoa ja uutisia asian tiimoilta saamme! 🙂

 

Lue myös:



 

 
Katjane
Moderaattori
Moderaattori

Jaa artikkeli

https://yhteiso.telia.fi/t5/Uutta-katsottavaa-leffat-ja/HBO-Max-saapuu-Suomeen-26-10-2021/ba-p/228822
Linkki kopioitu
119 kommenttia 👇