Yhteisö

Lueskele, kysy neuvoa, keskustele, opi uutta ja liity mukaan!
Jäseniä 61119
Kirjoituksia 167553

Käytettynä hankittu laite osoittautunut petoksella alunperin hankituksi



Highlighted
Moderaattori
Rekisteröitynyt: ‎15-08-2018
Kirjoituksia: 213
21/29

Vs: Käytettynä hankittu laite osoittautunut petoksella alunperin hankituksi

@akuusita, meiltä Telialta lähtee omia viranomaiskanaviamme pitkin aina kaikki pyydetyt materiaalit poliisille, kuten esimerkiksi mainitsemasi kaltaisia turvakameratallenteita, tilaus- ja ostotietoja jne. Yksityisyydensuojan vuoksi emme säilytä turvakameratallenteita loputtomiin, joten on myös poliisin aktiivisuudesta kiinni ovatko tallenteet saatavilla rikostutkinnan avuksi. Tallennamme myös kaikki puhelut nimenomaan turvallisuuden takaamiseksi. Laitemyynnissä noudatamme tarkkaa finanssi- ja pankkialalla käytettyä asiakkaan tunnistamista ennen luottosopimuksen ja kaupan tekoa. Teemme tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa, sillä se on meidän kaikkien yhteinen etu.

 

Poliisin esitutkinnan yhteydessä tehdään usein takavarikko- ja palautuspäätöksiä. Tällöin poliisi tai mahdollisesti käräjäoikeus päättää kenelle rikollisin keinoin saatu laite luovutetaan. Poliisi palauttaa säännöllisesti Telialle näitä laitteita, ja pidämme niitä lähtökohtaisesti omaisuutenamme, koska poliisi on tutkinnassaan siihen tulokseen tullut. Emme pysty ottamaan kantaa poliisien päätökseen palauttaa laite Telialle tai jollekin muulle osapuolelle. Jos mielestäsi poliisi on tehnyt väärän päätöksen palauttaa laite Telialle, niin olisi hyvä että olisit yhteydessä poliisiin, sillä takavarikointi- ja palautuspäätös on kuten sanottu tullut sieltä.

 

Kun poliisi saa selville epäillyn rikoksen tekijän, on sinulla uhrina oikeus tehdä käräjäoikeuteen korvausvaatimus vahingoistasi. Meille voit jättää halutessasi vielä reklamaatiota tällä yhteydenottolomakkeella. Siihen kannattaa selvennykseksi laittaa vielä linkki tähän ketjuun, ja jos sinulla on muuta dokumenttia aiemmista yhteydenotoista, myöskin niistä mainintoja.

 

Toivon, että saamme yhdessä asiaa eteenpäin ja lopulta päätökseensä.

Highlighted
Uusi keskustelija
Rekisteröitynyt: ‎20-11-2019
Kirjoituksia: 14
22/29

Vs: Käytettynä hankittu laite osoittautunut petoksella alunperin hankituksi


@AaTanja  kirjoitti:

@akuusita, meiltä Telialta lähtee omia viranomaiskanaviamme pitkin aina kaikki pyydetyt materiaalit poliisille, kuten esimerkiksi mainitsemasi kaltaisia turvakameratallenteita, tilaus- ja ostotietoja jne. Yksityisyydensuojan vuoksi emme säilytä turvakameratallenteita loputtomiin, joten on myös poliisin aktiivisuudesta kiinni ovatko tallenteet saatavilla rikostutkinnan avuksi. Tallennamme myös kaikki puhelut nimenomaan turvallisuuden takaamiseksi. Laitemyynnissä noudatamme tarkkaa finanssi- ja pankkialalla käytettyä asiakkaan tunnistamista ennen luottosopimuksen ja kaupan tekoa. Teemme tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa, sillä se on meidän kaikkien yhteinen etu.


Poliisin mukaan tapahtumaaikana (kevät 2018) operaattorit ovat yleisesti myyneet laitteita osamaksulla puhelimitse pelkkää hlötunnusta käyttäen. Tapana oli ainakin tuolloin myös merkata liikkeessä hlöllisyys tarkistetuksi esim. passista, vaikka todellisuudessa mitään passia ei ostajalla ollutkaan. Tämä ei vaikuta minusta kovin huolelliselta toiminnalta. 

Omasta tapauksestani poliisi informoi minua niin, ettei Telia ole pystynyt osoittamaan, miten puhelimen myynti on tapahtunut. 

 


Poliisin esitutkinnan yhteydessä tehdään usein takavarikko- ja palautuspäätöksiä. Tällöin poliisi tai mahdollisesti käräjäoikeus päättää kenelle rikollisin keinoin saatu laite luovutetaan. Poliisi palauttaa säännöllisesti Telialle näitä laitteita, ja pidämme niitä lähtökohtaisesti omaisuutenamme, koska poliisi on tutkinnassaan siihen tulokseen tullut.


Poliisilla ei kuitenkaan ole valtaa päättää laitteen palauttamisesta Telialle, kun sekä Telia että me olemme molemmat vaatineet laitetta haltuumme. Laite olisi tullut pitää takavarikossa, kunnes kiista omistajuudesta on ratkaistu oikeusistuimessa. 

 


Emme pysty ottamaan kantaa poliisien päätökseen palauttaa laite Telialle tai jollekin muulle osapuolelle. Jos mielestäsi poliisi on tehnyt väärän päätöksen palauttaa laite Telialle, niin olisi hyvä että olisit yhteydessä poliisiin, sillä takavarikointi- ja palautuspäätös on kuten sanottu tullut sieltä.

Poliisi irtisanoutuu kaikesta vastuustaan asiassa. Virheellistä poliisin tekemää päätöstä ei käsittääkseni voi kumota edes kantelulla tai poliisirikosilmoituksella.

 

Täten ainoaksi vaihtoehdokseni jää Telian haastaminen oikeuteen, ellette suostu sovittelemaan asiaa mitenkään.

 


Kun poliisi saa selville epäillyn rikoksen tekijän, on sinulla uhrina oikeus tehdä käräjäoikeuteen korvausvaatimus vahingoistasi.

Poliisilla ei ole epäiltyä eikä innokkuutta selvittää tekijää. Juttua ei ole tutkittu käytännössä lainkaan. Minun näkökulmastani Telia saisi vaatia korvausta epäillyltä (jota ei ole) tai selvittää maksamattomat osamaksut sen hlön kanssa, jonka nimissä puhelimet ostettiin.

 


Meille voit jättää halutessasi vielä reklamaatiota tällä yhteydenottolomakkeella. Siihen kannattaa selvennykseksi laittaa vielä linkki tähän ketjuun, ja jos sinulla on muuta dokumenttia aiemmista yhteydenotoista, myöskin niistä mainintoja.

Aiemmin minulle sanottiin Telialta, ettei reklamaation tekeminen ole mahdollista. Tuskin asia tästä on sen kummemmaksi muuttunut?

 


Toivon, että saamme yhdessä asiaa eteenpäin ja lopulta päätökseensä.

Samoin.

 

Edit SannaMKoo: Korjattu lainaukset kohdilleen

0 tykkäystä
Highlighted
Moderaattori
Rekisteröitynyt: ‎26-07-2018
Kirjoituksia: 523
23/29

Vs: Käytettynä hankittu laite osoittautunut petoksella alunperin hankituksi


@akuusita  kirjoitti:


Poliisin mukaan tapahtumaaikana (kevät 2018) operaattorit ovat yleisesti myyneet laitteita osamaksulla puhelimitse pelkkää hlötunnusta käyttäen. Tapana oli ainakin tuolloin myös merkata liikkeessä hlöllisyys tarkistetuksi esim. passista, vaikka todellisuudessa mitään passia ei ostajalla ollutkaan. Tämä ei vaikuta minusta kovin huolelliselta toiminnalta. 

****


Aiemmin minulle sanottiin Telialta, ettei reklamaation tekeminen ole mahdollista. Tuskin asia tästä on sen kummemmaksi muuttunut?

 



Meillä on ollut pidempään (puhutaan siis useamman vuoden ajan) käytäntönä asiakaspalvelussa puhelimitse tehdyissä laitemyynneissä varmistua ostajan henkilöllisyydestä henkilötunnuksen lisäksi myös muiden turvakysymyksien avulla. Jos turvakysymyksiin ei osata vastata tai vastauksissa on jotakin epäselvää, emme ole myyneet laitetta vaan ohjanneet asioimaan Telia Kauppaan henkilöllisyystodistuksen kanssa. Vaihtoehtoisesti toki olemme myös tarjonneet mahdollisuutta ostaa itse verkkokaupasta, jolloin tunnistautuminen tapahtuu verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella ennen ostoa. Näin siis menetellään aina nimenomaan luottosopimuksella tehdyissä kaupoissa. 

 

Telia Kaupoissa ollaan myös huolellisia henkilöllisyyden todentamisessa henkilöllisyystodistuksella ja jokainen myyjä on ohjeistettu tarkistamaan henkilöllisyys ennen laitteen myyntiä rahoitussopimuksella. 

 

Kuten aiemmin keskustelussa todettiin, niin pystymme täällä Yhteisössä tilannetta käymään läpi vain näin yleisellä tasolla. Halutessasi voit siis tosiaan lähestyä meitä vielä tuolla ylempänä linkatulla yhteydenottolomakkeella. En pysty lupaamaan että tilanne tai päätös aiemmasta muuttuisi, mutta vain siten näemme mitä asian eteen on aiemmin tehty, miten tilannetta selvitetty jne. Mukaan voit juuri linkata esimerkiksi tämän täällä käydyn keskustelun jotta asiakaspalvelija pääsee heti hommaan kiinni.

Highlighted
Uusi keskustelija
Rekisteröitynyt: ‎20-11-2019
Kirjoituksia: 14
24/29

Vs: Käytettynä hankittu laite osoittautunut petoksella alunperin hankituksi

Laitoin nyt vielä kerran selvityspyynnön nettilomakkeenne kautta.

 

Minua kiinnostaa se, että jos tarkistatte henkilöllisyydet noin tarkkaan, miksi petoksia kuitenkin onnistutaan Teliaa kohtaan tekemään kymmeniä vuosittain (poliisin mukaan)? Mitä keinoja käyttämällä useimmat petoksen tekijät onnistuvat teossaan? Miten suuri osuus niistä selvitetään?

 

Tässä minun keississäni tekijä onnistui viemään teiltä myös toisen melko arvokkaan puhelimen, joten luulisi, että Teliakin haluaa asian selvitettyä. Valitettavasti poliisi on suhtautunut koko juttuun nihkeästi, ja on vaikuttanut siltä ettei jutun selvitys kiinnosta poliisia eikä Teliaa, mikä on omituista.

 

Jos tämä juttu tosiaan jää tähän enkä saa poliisia tekemään asian selvityksen eteen mitään, voin vain sanoa ettei osamaksusopimuksella ostettua puhelinta tule ikinä ostaa yksityiseltä myyjältä, koska riski petoksella ostetun laitteen ostamiseen on liian suuri, eikä laitteen laillisuudesta voi olla ikinä varma. (Vaikka olisimme tehneet kaupat Telian liikkeessä, tekijä ei olisi jäänyt kiinni, sillä puhelinta ei ollut suljettu vielä tuolloin.) 

 

 

0 tykkäystä
Moderaattori
Rekisteröitynyt: ‎26-07-2018
Kirjoituksia: 523
25/29

Vs: Käytettynä hankittu laite osoittautunut petoksella alunperin hankituksi


@akuusita  kirjoitti:

 

Minua kiinnostaa se, että jos tarkistatte henkilöllisyydet noin tarkkaan, miksi petoksia kuitenkin onnistutaan Teliaa kohtaan tekemään kymmeniä vuosittain (poliisin mukaan)? Mitä keinoja käyttämällä useimmat petoksen tekijät onnistuvat teossaan? Miten suuri osuus niistä selvitetään?

 


Hyvä kysymys, tässä pätee varmasti se mikä pätee monessakin muussa jutussa, että vaikka olisi kuinka huolellinen vain niin vahinkoja voi tapahtua. Mitään onnistuneiden petosten elementtejä ei varmasti ole hyvä lähteä enempää näin netissä avaamaan, mutta nykypäivänä rikolliset saattavat olla harmittavan hyviä tekemisissään.

 

On kuitenkin tässäkin tapauksessa hyvä muistaa, että onnistuneiden petosten lukumäärä koko rahoitussopimuksella myytyihin puhelimiin on hyvin hyvin pieni. Niin asiakaspalvelussa, kuin myös Telia Kaupassa on onnistuneesti estetty monet petosten yritykset ja jatkamme huolellista tekemistä jatkossakin jotta näitä tapahtuisi mahdollisimman vähän. Ymmärrän kuitenkin erittäin hyvin harmituksen kun näin on tapahtunut omalle kohdallesi.

Highlighted
Uusi keskustelija
Rekisteröitynyt: ‎20-11-2019
Kirjoituksia: 14
26/29

Vs: Käytettynä hankittu laite osoittautunut petoksella alunperin hankituksi

Sain nyt vastauksen asiakaspalvelustanne. Kuten arvelinkin, en saanut edelleenkään minkäänlaisia laillisia tai muitakaan perusteluja päätöksellenne. Ilmeisesti näemme sitten oikeudessa asian tiimoilta, koska ette suostu asiasta mitenkään keskustelemaan.

0 tykkäystä
Highlighted
Vakiokalustoa ☆☆
Rekisteröitynyt: ‎24-07-2015
Kirjoituksia: 446
27/29

Vs: Käytettynä hankittu laite osoittautunut petoksella alunperin hankituksi

Tämäkin tarina todistaa taas stä, että käytetyn puhelimen ostaminen yksityishenkilöltä on aina arveluttavaa. Laite saattaa olla velaksi ostettu ja maksamatta, ja sopimuksesta riippuen laite voi siten olla yhä alkuperäisen myyjäliikkeen omistuksessa. Käytetyn ostaja ei kuitenkaan voi tietää tätä mistään ja sitten kun vyyhtiä aletaan selvitellä poliisien kanssa, voi edessä olla juurikin tämän kaltaisia ongelmia. Vielä hankalammaksi menee jos on jotain tässä kuvatun kaltaisia elementtejäkin vielä mukana että on ollut petosta, käytetty toisen henkikön henkkareita yms.

 

EI tästä ole kauaa kun bongasin FB:n myyntipalstalla puhelimen, joka oli ilmoituisessa olleen kuitin kuvan perusteella samana päivänä tuntia aimemin ostettu - ja velaksi tietenkin! Tällaiselle myynti-ilmoitukselle on vaikea keksiä mitään muutakaan perustetta kuin käteisen hankkiminen tilanteessa, jossa sitä ei ole laillisin keinoin saatavilla. Kun myyjän elämäntapana on hommata rahaa keinoista piittaamatta, on aivan kaikki mahdollista.

 

Sitten kun yksityshenkiö myy oikeasti käytettyä puhelintaan, on niissä lähes aina "näytössä pieni särö, joka ei haittaa käyttöä" - mutta on kuitenkin se pääsyy, minkä takia laite on ylipäinsä laitettu myyntiin. Joillakin myyjillä on myös hyvin vääristynyt käsitys siitä millainen on "siisti" tai "uutta vastaava" tai "mikä haittaa käyttöä".

 

Itse olen ostanut käytettyjä puhelimia ehkä pari kappaletta ja yli 20 vuotta sitten, kun matkapuhelin oli vielä sen verran kallis, että sellaisen omistamisessa oli jopa statusta. Nämäkin ostin liikkeestä ja laitteet olivat uuden veroiseksi kunnostettuja eli mm. kuoret oli vaihdettu. Ensimmäinen (NMT) matkapuhelin on mulla vieläpä yhä tallessa, koska itse olen aika laiska myymään mitään omia tavaroita käytettynä mihinkään, juuri siksi että ei jaksa selvitellä jos uudella omistajalla tuleekin sitten heti alussa joku ongelma laitteen kanssa tai se menee vaikka vanhuuttan rikki tms.

Highlighted
Uusi jäsen
Rekisteröitynyt: ‎13-12-2019
Kirjoituksia: 1
28/29

Vs: Käytettynä hankittu laite osoittautunut petoksella alunperin hankituksi

Asiahan on aika yksinkertainen. Kyse on saantosuojasta joka suojaa vilpittömän ostajan ja antaa tälle oikeuden esineeseen. Alkuperäisellä omistajalla on kuitenkin olemassa lunastusoikeus. 

 

Todennäköisesti osapuolet on taputellut asian pois päiväjärjestyksestä. 

 

Kuitenkin jos kyse olisi ollut varkaudesta, näpistyksestä, ryöstöstä tai kiristyksestä niin silloin suojaa ei saa vaan alkuperäinen omistaja saa esineen maksutta takaisin. Silloin toki harhautettu ostaja voi esittää vaateen rikoksen tekijälle. 

Highlighted
Uusi keskustelija
Rekisteröitynyt: ‎20-11-2019
Kirjoituksia: 14
29/29

Vs: Käytettynä hankittu laite osoittautunut petoksella alunperin hankituksi


@Sale86  kirjoitti:

Asiahan on aika yksinkertainen. Kyse on saantosuojasta joka suojaa vilpittömän ostajan ja antaa tälle oikeuden esineeseen. Alkuperäisellä omistajalla on kuitenkin olemassa lunastusoikeus. 

 

Todennäköisesti osapuolet on taputellut asian pois päiväjärjestyksestä. 

 

Kuitenkin jos kyse olisi ollut varkaudesta, näpistyksestä, ryöstöstä tai kiristyksestä niin silloin suojaa ei saa vaan alkuperäinen omistaja saa esineen maksutta takaisin. Silloin toki harhautettu ostaja voi esittää vaateen rikoksen tekijälle. 


Asiaa ei ole taputeltu mihinkään, koska Telia kieltäytyy luovuttamasta puhelinta minulle. Puhelinhan olisi toki pitänyt palauttaakin minulle, jolta se poliisin toinesta takavarikoitiin, mutta poliisi toimi väärin ja palautti sen Telialle ja kieltäytyy korjaamasta virhettään, Telia ei antanut minulle minkäänlaisia perusteluja sille, miksi puhelin onkin nyt heidän omaisuuttaan. Että kivat vaan Telialle!

0 tykkäystä