Telia Yhteisö on Vain luku -moodissa, kunnes sulkeutuu kokonaan lokakuussa
Laite- ja tarvike-esittelyitä, arvosteluita ja uutisia.
Viimeksi kommentoitu
Jos läppärisi oikuttelee, kannattaa aluksi arvioida, onko aika vaihtaa uuteen vai viedä kone huoltoon. Mikäli tietokoneelle ei ole tiedossa uutta elämää, niin kierrätäthän vanhan koneesi – läppärin materiaalit voidaan kierrättää suurilta osin ja loput materiaalit voidaan hyödyntää. Voit tuoda läppärisi meille kierrätettäväksi joko tyhjennettynä tai sellaisenaan. Yllättävään vikaan kannattaa varautua tekemällä varmuuskopiot tärkeistä tiedostoista. tietokone huoltoon vai kierrätykseen Tietokoneilla on tavallisesti vuoden tai kahden takuu. Jos tietokoneesi alkaa reistailemaan takuuajan ulkopuolella kannattaa ensimmäisenä arvioida onko sen korjaaminen kannattavaa ennen uuden hankkimista.Jos ongelma on tietokoneen ohjelmistossa, selviät korjauksesta useimmiten suhteellisen pienin kustannuksin. Netti on myös pullollaan ohjeita, jos haluaa itse lähteä vikaa ratkomaan. Ongelmaan ohjelmistossa viittaa esimerkiksi verkkoyhteysongelmat tai koneen hidastelu, jonka voi
Apple julkaisi uuden päivityksen 19. syyskuuta iPadille ja iPhonelle, mikä loogisesti kulkee nimellä iOS 11. Muutama poiminta uusista ominaisuuksista iOS 11 toi mukanaan läjän uusia ominaisuuksia, jotka näkyvät laitteen päivittäisessä käytössä. App Storen sekä ohjauskeskuksen muutokset ovat varmasti merkittävimmät, mitkä näkyvät jokaiselle käyttäjälle. Alla näkyvimmät muutokset. App Store Etusivu on muuttunut täysin. Selaaminen aloitetaan tänään -välilehdeltä, josta löydät "päivän noston" , päivän sovelluksen ja päivän pelin. Uuden päivityksen mukana on myös eritelty pelit ja sovellukset omille välilehdille mikä helpottaa kiinnostavien sovellusten/pelien etsimistä! Sovelluksilla ja peleillä on jatkossa myös omat Top-listat, maksulliset sovellukset ja ilmaiset sovellukset.OhjauskeskusMuutos ohjauskeskuksessa on merkittävä, varsinkin ulkoasu on muuttunut paljon aikaisempaan versioon verrattaessa ja nyt pystyt myös muokkaamaan ohjauskeskusta! A
Olen sanonut tämän ennenkin, elämme mielenkiintoisia aikoja ja nyt on hyvä aika elää. Digitalisaatio on usein pelkkää hypetystä mutta kyllä asiat myös menevät eteenpäin, tekniikka kehittyy huimaa vauhtia. Yksi asia jota itse odottelen kieli pitkällä on se, että "kaikista" tasoista tulee näyttöruutuja joista saadaan informaatiota ja joita kosketella tai joista ohjataan muita laitteita. Seinät, ikkunat jne, nämä kaikki toimisivat tarpeen vaatiessa näyttöinä joissa pyörisi vaikka uutisia, pimeänä aikana näytössä pyörisi kuvaa aurinkoisesta maisemasta ja niin edelleen. Tässä pari esimerkkiä Sonylta ja Microsoftilta. Sonyn konseptissa on pieni, ehkä Apple TV:n kokoinen "mötikkä" joka heijastaa kuvan esimerkiksi seinälle tai vaikka pöydälle. Kuva toimii samalla kosketustasona jolloin voit vaikka piirtää tai selata nettiä, pelata pelejä yms yms. Xperia Projectorilla voit käyttää puhelimen toimintoja heijastaen kuvan seinälle ja soittaa vaikka videopuh
Koulujen alku lähenee ja sen myötä monella on edessä uuden läppärin hankinta. Acerin Swift 1 14" ja Swift 3 14" -kannettavat ovat oivallinen valinta sinulle, jos haet kohtuullisella hinnalla varustettua näppärää konetta jokapäiväiseen työskentelyyn. Esittelyssä Acer Swift 1 14” Swift 1 on hyvä ratkaisu niille, jotka tarvitsevat yleiseen käyttöön kevyttä läppäriä, jolla luonnistuu niin videoiden katseleminen kuin tekstinkäsittely. Swift 1 sopii myös lukiolaiselle: laite on testattu valmistajan toimesta yhteensopivaksi sähköisen ylioppilastutkinnon käyttöjärjestelmän (Abitti/DigabiOS) kanssa. Acer Swift 1 kulkee näppärästi mukana menossa kevyen ja kompaktin kokonsa ansiosta. Laite on varustettu 14 tuuman Full HD IPS -näytöllä, ja se painaa vain vaivattomat 1,3 kg! Läppärin ohut muotoilu ja upea näyttö tekevät valmistajan mukaan laitteen käytöstä erittäin miellyttävää. Swift 1:ssä on valmistajan mukaan tarkka kosketuslevy, joka mahdollistaa näytön teho
Syksy ja koulunaloitus on jo mielessä. Etenkin niissä perheissä jo tehdään hankintoja, joissa lähdetään ensi kertaa koulutaipaleelle. Reppu, penaali, kyniä, kumeja, vihkoja, kansio, puhelin. Mitä vielä tarvitaan? Jotta lapsen puhelimen ja netin käyttö on mahdollisimman turvattua, kannattaa huolehtia tietoturvasta. F-Securen kansainvälisestikin palkitulla Turvapaketilla suojaat laitteet viruksilta, mutta mikä tärkeintä voit myös asettaa lapselle turvalliset konkreettiset rajat netin käytölle. Puhelimen kadotessa pystyt paikantamaan, tyhjentämään sekä lukitsemaan sen etänä. Huomioi myös blogin lopussa Lue myös -osio, löydät sieltä laajemmin tärkeää lisätietoa aiheeseen liittyen. Suojalasi tai -kuori on myös hyvä hankinta puhelimen oston yhteydessä. Siitä huolimatta, että moni puhelin lupaa kestävyyttä, roiskeen- ja kolhunsietoa, tuovat kuoret varmasti lisää käyttöikää puhelimelle. Ja ovathan ne kivannäköisiäkin! Olen koostanut alle muutamia pikkukoul
Hintatasoltaan edullinen Honor 9A haastaa aiemmin julkaistun Honor 9X Liten tarjoamalla virtaa elämääsi sekä laatua että tehokkuutta pienellä budjetilla. Honor 9A on laitevalmistajan ensimmäinen pelkällä AppGallerylla varustettu puhelin, johon on panostettu rakenteeseen, suureen näyttöpaneeliin, kestävään akkuun sekä kameroiden määrään. Kerron tässä artikkelissa tästä esimerkiksi lapsen käyttöön hyvin soveltuvasta puhelimesta. Pitkä akunkesto 5000 mAh akku tarjoaa puhelimelle pitkän käyttöajan. Honor on itse luvannut puhelimen akun kestävän jopa useamman päivän, jolloin akunkestoa ei tarvitse suuremmin huolehtia. Laitevalmistajan mukaan akusta löytyy puhtia jopa 65 tunnin mittaiseen puheluun tai 32 tunnin jatkuvaan videoiden katseluun.Koska puhelimessa on micro-USB-liitin, niin laite ei tue pikalatausta. Puhelimen suuren 5000 mAh akun lataamiseen kuluu useampi tunti, joten puhelin kannattaa laittaa latautumaan yöksi. 9A sisältää käänteisen latauk
HMD Globalin henkiin herättämä Nokia-brändi on loistanut erityisesti halpojen ja keskihintaisten puhelimien sarjassa, eikä uusi Nokia 3.2 tee tähän poikkeusta. Alle 150e hintaisena se sisältää vaikuttavan määrän kehittyneitä ominaisuuksia ja tarjoaa kovan haasteen isojen pelureiden, kuten Samsungin ja Huawein, edullisen hintaluokan laitteille. Nokia 3.2:n design on pelkistetyn tyylikäs ja laadukkaan oloinen, vaikkakin muovinen kehys erottaa sen hieman kalliimmista kilpakumppaneistaan. Laatuvaikutelmaa korostaa puhelimen edestä ja takaa löytyvä pyöristetty 2.5D-lasi. Isosta 6,26 tuuman HD+ -näytöstään huolimatta puhelin on varsin kevyt ja vain 8.6 mm paksu, joten voisin kuvitella sen mahtuvan hyvin pienempäänkin käteen.Näytön kuvasuhde on 19:9 ja resoluutio 720 x 1520 pikseliä, joten sen perusteella myös teräväpiirtoleffojen ja -sarjojen katselu onnistuu sillä mainiosti. Näytön kirkkaus myös mukautuu automaattisesti ympäristön olosuhteisiin, niin sisällä kuin ulkonakin. A
Läppäri on nykypäivän opiskelijan yksi tärkeimmistä ja tarpeellisimmista välineistä. Opiskelumateriaalien siirtyessä kokonaan sähköiseen muotoon on läppäri välttämätön hankinta. Listasin tähän alle Asuksen valmistamia hyvällä hinta-laatusuhteella varustettuja läppäreitä, jotka täyttävät jokaisen opiskelijan ja liikkuvaa työtä tekevän tarpeet. Asus VivoBook 15 15,6” - loistava valinta opiskelukäyttöön ja tien päälle Uusi Asuksen Vivobook 15,6 on kohtuullisella hinnalla ja kattavilla ominaisuuksilla varustettu tyylikkäästi muotoiltu multimediakannettava. Siron, kevyen ja ohuen rakenteensa ansiosta laite on hyvä valinta esimerkiksi liikkuvaan työhön tai opiskelukäyttöön. Läppäriä on helppo kuljettaa mukana, koska se painaa vain 1,7 kg. VivoBook 15 jaksaa painaa pitkääkin päivää, kiitos 7 tunnin akunkeston. Asus SonicMaster-äänentoistojärjestelmän ansiosta äänimaailma on puhdas ja terävä. Laitteen terävän 15,6" Full HD -mattanäyttön ansiosta ruutua on miellyttävä katsoa. NanoEdge -nä
Suunnolta on tullut keväällä 2019 uusi GPS-kello, joka sisältää kaiken, josta hyötyy niin arkiliikkuja kuin aktiivinen harrastaja. Se motivoi ja kannustaa käyttäjäänsä parempiin urheilusuorituksiin. Tämä harjoittelukumppani on varustettu kestävällä akulla ja kattavalla valikoimalla erilaisia urheiluominaisuuksia, joiden avulla pystyt seuraamaan omaa edistymistäsi ja tavoitteitasi. Suunto 5 sisältää jopa yli 80 erilaista urheilutilaa. Lajiprofiileja pystyy myös räätälöimään itse. Suunto 5 seuraa ympäri vuorokauden aktiivisuuttasi, rasitustasi ja untasi. Näin voit varmistaa, että olet palautunut ja valmis seuraavaan harjoittelukertaan. Voit yhdistää kellon Suunto-sovellukseen, jolloin saat yhteenvedon aktiivisuus-ja palautumistiedoista. Tämän avulla pystyt rytmittämään treenikertasi ja ylläpitämään tasapainon riittävän levon ja harjoittelun välillä. Kello analysoi harjoituksiasi erittäin ammattitaitoisesti ja antaa palautetta, joka ohjaa sinua tulostesi parantamisessa. Suunto 5 o
Ostinpa joku aika sitten itselleni Samsungin kaarevan 4K-telkkarin. Sattumoisen mulla oli testissä aimo läjä Samsungin laitteita: - Galaxy S7 edge -puhelin (4K-kamera) - Gear VR -virtuaalilasit - Gear S2 -älykello Joten ajattelin että teenpä tällä kertaa yleisen blogipostauksen jossa esittelen hivenen Samsungin ekosysteemiä, miten laitteet toimivat yhteen ja millaisia aparaatteja nämä oikein ovat yleisellä tasolla. Joten tässä tulee pläjäys Samsungia olkaas hyvät :) Miltä 4K-kuva oikein tarkoittaa ja miltä se näyttää? Jotta saat kuvasta kaiken irti niin katso tämä filkka 4K-näytöllä. Tavallisellakin näytöllä eron huomaa mutta parhaiten eron huomaa jos tämän katsoo 4K-ruudusta. Kuvasin siis 4K-telkkarin kuvaa S7 edge -puhelimella, siinä on todella hyvä kamera jolla saa hienoa jälkeä sekä still- että videokuvan suhteen. Ja puhelimen videokuvakin on siis 4K-tasoa :) Seuraavana esittelyyn pääsee samainen telkkari ja näytän miten se pel
Ensisilmäyksellä voidaan havaita fyysisen kotipainikkeen poistuneen laitteen etupuolelta ja sormenjäljenlukijan siirtyneen taakse kameran viereen. USB-portti kerrotaan olevan USB-C -tyyppiä, ja mukana on myös 3,5mm kuulokeliitin. Laitteen reunat ovat kaarevat S7 Edgen tapaan. Laite näyttää mielestäni melko tutulta Samsungilta ja jatkaa jo S6-malliston tuomaa muotolinjaa metallin ja lasin yhdistelmänä. On myös mielenkiintoista, että ns. litteää mallia ei kerrota olevan tulossa, vaan laitetta on kaarevana, kahdessa eri koossa. Vuodettujen tietojen mukaan olisi luvassa: Kaksi näyttökokoa, 5.8" ja 6,2" QHD Super AMOLED -teknologialla, 83% peitto puhelimen etupuolesta. Kuvasuhde 18:5:9 . Kumpikin on kaareva, litteää mallia ei ole. Järjestelmäpiiri markkina-alueesta riippuen joko Snapdragon 835 tai Exynos-perheen vastaava, valmistusprosessi 10nm , laskentateho 11% ja grafiikkasuorituskyky 23% S7 korkeampi, mutta energiatehokkuus 20% parempi. Akku näyttökoon mukaan joko
Sain testattavaksi Confientan valmistaman koirapaikanninpannan, mallinimeltään Pluto. Meillä kyllä perheessä on koira mutta se ei sovellu tällaisen tuotteen testaamiseen ja videon kuvaamiseen koska sen kun päästää irti niin se on tunnin päästä jo toisen kunnan alueella :D Joten annoin paikanninpannan kollegani Tina-Marinan käyttöön, hän on koiraharrastaja ja hänen kanssaan kuvasimme alinna olevan esittelyvideon. Kyseessä on kätevä ja helppokäyttöinen kapistus, käyttäjän ei tarvitse huolehtia muusta kuin että pannassa on virtaa ja että se on koiran kaulassa silloin, kun on mahdollisuus että koira voi esim. karata. Jos näin käy niin kirjaudut joko puhelimellasi tai tabletillasi Confientan web-palveluun ja näet että missä se koirasi oikein viilettää. Tsekkaa Confientan tekemä tuotevideo. Tina-Marina harrastaa koiransa Habaneran kanssa erikoisjälkeä ja hän keksikin, että Confientan pannasta voisi olla hyötyä myös tämän harrastuksen
Microsoft Surface on Microsoftin tietokonesarja, johon kuuluu kaksi mallia: Surface ja Surface Pro. Surface Pro on paranneltu versio alkuperäisestä Surface-laitteesta. Sen muotoilu ja toiminnallisuus on ihastuttanut monia käyttäjiä jo vuosien ajan. Verkkokaupastamme löytyy sekä Surface, että Surface Pro -sarjan kannettavia. Tässä artikkelissa käydään tarkemmin läpi, millainen on Surface Pro 7. Monipuolinen 2-in-1 kannettava kosketusnäytöllä ja kattavilla ominaisuuksilla Microsoft Surface Pro 7 on monipuolisilla ominaisuuksilla varustettu 2-in-1-kannettava, joka taipuu hetkessä tabletista kannettavaksi tietokoneeksi. Läppäri muuttuu kätevästi tabletiksi sen sisäänrakennetun jalustan ja irrotettavan Surface Signature Type Coverin -näppäimistösuojan ansiosta. Laitteen takana olevan jalustan avulla saat Surface Pro 7:n pysymään pystyssä tai tarvittaessa makaamaan pöydällä studiotilassa. Studiotila soveltuu hyvin esimerkiksi Surface Pen -kynän käyttöön, jo
Skagen Falster 2 -älykello näyttää ulkoisesti aivan tavalliselta rannekellolta. Klassinen ulkokuori kätkee sisäänsä kuitenkin monia älykellon ominaisuuksia, kuten sykkeen mittauksen, aktiivisuuden seurannan, ilmoitusten vastaanottamisen puhelimestasi, Google Assistantin, GPS:n, maksuominaisuuden, sekä paljon muuta! Tyylikäs design ja tehokas kokonaisuus Tanskalainen Skagen on tehnyt kellosta veden ja pölyn kestävän. IP67-suojauksen ansioista kello kestää vettä vahingoittumatta jopa 30 minuuttia upotettuna metrin syvyyteen. Kestävät mineraalikiteet suojelevat kelloa naarmuilta ja kolhuilta. Kello on varustettu 24h akun kestolla, sekä tehokkaalla Snapdragon Wear 2100 -prosessorilla ja 512 MB keskusmuistilla, joten se on teknologialtaan viimeistä huutoa ja toimii siten näppärästi ilman turhia viiveitä. Kellon lataus toimii näppärästi magneettisella laturilla. Kello toimii kosketusnäytöllä. Google Play -kaupasta voit ladata haluamiasi sovelluksia.Tämä er
Facebook julkaisi muutama viikko sitten uuden toiminnon, useampaa kameraa hyödyntävät kolmiulotteiset kuvat. Uuden tekniikan myötä kuvat ovat elävän tuntuisia ja ikään kuin ponnahtavat esiin ruudulta. Kuvissa on syvyyttä jonka näet puhelinta liikuttelemalla tai tietokoneella, kuvan päällä hiirtä liikuttamalla. Myös Oculuksen VR-lasit tukevat 3D-kuvia. Tällä hetkellä 3D-kuvien luonti onnistuu iPhone7+, 8+, X tai XS -malleilla. Kuvaa ottaessasi käytä kameran muotokuvaominaisuutta. Kolmiulotteiseksi kuva muuttuu Facebookissa kun luot uuden julkaisun ja lisäät mukaan ”3D-kuva” -ominaisuuden. Tällöin ruudulle avautuu Muotokuva-albumi, josta voit valita haluamasi kuvan. Facebook tekee valitsemastasi muotokuvasta automaattisesti kolmiulotteisen. Ominaisuus päivittyy eri laitteiden Facebook-sovelluksiin vaiheittain, joten kannattaa tarkistaa että omassa puhelimessa päivitykset ovat ajan tasalla. Facebook on luvannut, että ominaisuus otetaan käyttöön myös muissa puhelimiss
Samsung esitteli Galaxy S21 5G, Galaxy S21+ 5G ja Galaxy S21 Ultra 5G uutuuspuhelimet 14.1.2021, joka oli hieman totuttua aikasemmin edellisvuosiin verrattuna. Tässä artikkelissa tutustutaan tarkemmin Samsungin uuteen S-sarjaan ja artikkelin lopusta löydät kolmikon tekniset tiedot vertailussa, josta näet selkeämmin laitteiden eroavaisuudet.Etupuolelta niin Galaxy S21 5G, Galaxy S21+ 5G kuin Galaxy S21 Ultra 5G muistuttavat viime vuoden malleja. Selkeitä ulkoisia muutoksia viime vuoden S20-sarjaan nähden näemmekin S21-sarjalaisten takapuolella. Kamerat ovat sijoiteltuna uudella tavalla laitteen yläkulmaan peräkkäin ylhäältä alas ja ne erottuvat mielestäni edukseen älypuhelin markkinoilla. Samsung Galaxy S21+:ssa ja S21 Ultrassa laitteen takapinta on viimeisintä Gorilla Glass Victus -lasia. Galaxy S21:ssa takapinta on toteutettu kestävällä muovilla. Ulkopuolelta laitteet näyttävät mielestäni hyvältä niin värien kuin muotoilunkin osalta. One UI 3.1 ja Exynos 2100 S21 -sarjan käyttöjärjest
Digitalisoituminen on tullut vahvaksi osaksi myös urheilua. Urheilukellojen ja sykemittarien lisäksi omaa kehittymistä voi tänä päivänä seurata myös älypohjallisten avulla. Jalkapalloilijoille suunnattu Xampion on teknisten ja fyysisten suoritusten seurantajärjestelmä, joka on tehty tukemaan jokaisen pelaajan kehittymistä. Xampion Dual Sensor -älypohjalliset ovat nappiksiin sujautettavat keltamustat sensoreilla varustetut pohjalliset, jotka seuraavat pelaajan teknistä suoritusta jalkapallokentällä. Molemmissa Xampion-pohjallisissa on 9 grammaa painavat sensorit, jotka alkavat automaattisesti tallentamaan dataa pelaajan liikkeestä. Sensoreiden keräämä data siirtyy langattomasti suoraan Xampion App –sovellukseen, joka on ladattavissa maksutta Google Playsta ja App Storesta. Älypohjalliset mittaavat pelaajan juoksunopeutta, kuljettua matkaa, tempoa, intensiteettitasoja, pallokosketuksia, osumakohtaa, kontaktin voimakkuutta sekä kontaktin tyyppiä. Kun käytät Xampion-p
Asus ZenBook 14 PURE on kannettava, joka on suunniteltu täysin käyttäjien antaman palautteen perusteella. Kokonaan alumiinista rakennettu kannettava on ohuempi, kevyempi ja kompaktimman kokoisempi kuin aikaisemmat Asuksen mallit. Asuksen mukaan ZenBook 14 on tehty etenkin käyttömukavuutta ja tehokasta työskentelyä ajatellen. Kevyt kannettava pitkäkestoisella akulla Kannettavan nimi Asus PURE tulee siitä, että sen käyttöjärjestelmänä toimivasta Windowsista on karsittu pois ylimääräiset ohjelmat, mikä tekee sen käytöstä vaivattomampaa ja nopeampaa. ZenBook 14 -kannettavan nopeaa käyttöä vauhdittaa WiFi 6, joka on langattoman internetyhteyden uusi standardi. Se takaa luotettavan ja vakaan yhteyden. Läppäri painaa vain 1,16 kg verran ja on ainoastaan 13,9 mm ohut, joten se sopii oikein hyvin esimerkiksi liikkuvaa työtä tekevälle. Jopa 22 tuntia kestävä akku mahdollistaa sen, että kannettavassa riittää virtaa pidemmäksikin aikaa. Akun loppuessa siihen saa ladatt
Huawei Y5 2019 on kauniilla keinonahkaisella pinnoitteellaan mielestäni yksi tämän hetken markkinoiden kauneimpia puhelimia. Väreinä on saatavilla "Amber brown" ja "Modern Black". Puhelin on näppärä esimerkiksi lapsilla, puhelin ei ole niin liukas kuin tavallisesti puhelimet ovat. Materiaali hylkii likaa ja sormenjälkiä sekä kolhuja. Elämä tämän mallin kanssa on huoletonta. Let it shine! - Huawei Y5 2019:lla valoisammat kuvat 5,71":n näyttö on hyödynnetty lähes kokonaan käyttöösi. Vain yläreunasta on jätetty pisaranmuotoinen lovi etukameralle ja alaraunassa lukee Huawei. 13 megapikselin takakameralla saat valoisampia kuvia kun käytössä on f/1.8. kameran aukko. Suurempi aukko päästää Huawein mukaan 50% enemmän valoa kuviin aiempaan verrattuna. Etukamerassa on 5 megapikseliä ja käytössäsi on valo, jonka ansiosta valmistajan mukaan saat parempia kuvia. Vaikka kamera räpsyisi käytössäsi päivittäin ei puhelimen muisti hevillä täyty. Huawei Y5 2019 mallissa on 16
Garmin Fenix 5S Plus on kello kaikille kuntoilun ystäville ja sopii kaikenlaiseen harjoitteluun lajista riippumatta! Tämä tehopakkaus auttaa sinua nostamaan treenisi kokonaan uudelle tasolle kattavilla lajivalikoimillaan ja muilla monipuolisilla suoritusominaisuuksilla. Tähän multisport-kelloon on paketoitu yhteen älykellon ja urheilukellon ominaisuudet: siihen sisältyvät niin aktiivisuuden mittaus, unen seuranta, GPS, lähimaksuominaisuus, sekä mahdollisuus yhdistää se haluamiisi älylaitteisiin. Lisäksi voit muokata Fenix 5S Plus -älykellosta omanlaisesi lataamalla ilmaiseksi erilaisia kellotauluja, sovelluksia ja widgetejä Connect IQ -kaupasta. Laadukkaat materiaalit, kompakti koko ja vankka suorituskyky Fenix 5S Plussassa kohtaavat esteettinen muotoilu, laadukkaat materiaalit, kompakti koko sekä tyylikäs ulkonäkö. Kellossa on 1,2 tuuman näyttö ja kello on painoltaan 69 g. Chroma-värinäytössä on taustalla LED-valot, jotka mahdollistavat näytön lukem
Oletko aikeissa vaihtaa puhelinta? Julkaisimme täällä Yhteisössä aikaisemmin artikkelin siitä, miten tietojen siirtäminen iPhonesta Androidiin onnistuu. Tällä kertaa vuorossa on ohjeistus Androidista iOS-laitteeseen siirtyville, joten nappaa tästä ohjeet talteen, jotta tiedonsiirto käyttöjärjestelmien välillä sujuisi ongelmitta!Jos olet vaihtamassa Android-laitteesi uuteen iPhoneen tai iPadiin, niin tietojen siirto onnistuu kahdella tapaa: erillisen Siirry iOS:ään -sovelluksen avulla tai Google-tilin kautta. Google-tilin kautta onnistuu esimerkiksi yhteystietojen siirtäminen Androidista iOS:in. Tässä artikkelissa keskitytään siihen, miten tiedonsiirto tapahtuu sovelluksen avulla. Tietojen siirto sovelluksen avulla Applen kehittämä Siirry iOS:ään -sovellus helpottaa yhteystietojen, kuvien ja videoiden siirtämistä merkittävästi Androidista iOS:iin. Sovelluksen avulla voit siirtää yhteystiedot, viestihistorian, kameran kuvat ja videot, valokuva-albumit, tiedostot ja kansiot, käyttöapuaset
Samsung Galaxy A51 5G on Samsungin A-sarjan ensimmäinen 5G:tä tukeva puhelin. Hintaluokka on pyritty pitämään keskihintaluokassa ja näin suuremman yleisön saataville, tinkimättä kuitenkaan teknologiasta tai laadusta. 5G-verkot tuovat yleisesti käyttöön moninkertaiset tiedonsiirtonopeudet 4G-verkkoihin verrattuna ja mahdollistavat myös pienemmän viiveen. Esittelen tässä artikkelissa A51 5G -version ominaisuuksia.Valmistajan mukaan Samsung Galaxy A-sarjalle tunnusomaista on erinomainen kamera, upea näyttö sekä tehokas akku. A51 5G -malli muistuttaa läheisesti jo aiemmin myyntiin tullutta Galaxy A51 -perusmallia. Galaxy A51 5G:n värivaihtoehdot ovat musta Prism Cube Black, valkoinen Prism Cube White ja vaaleanpunainen Prism Cube Pink. Takakuoren vaakasuuntainen heijastuskuviointi eroaa 4G-mallin viistokuvioinnista. 5G-ominaisuuksien myötä laitteen ulkomitat (159 x 74 x 8,6 mm vs. 158,5 x 73,6 x 7,9 mm) ovat kasvaneet hieman ja paino on kasvanut 15 gra
Asus on julkaissut uudet ZenBook 14 -kannettavansa, joiden runko on valmistettu alumiinista. Nämä koneet ovat ohuempia, kevyempiä ja kompakteja verrattuna aikaisempiin ZenBookeihin. Asus ZenBook 14 -kannettavasta on saatavilla kolmea eri mallia, jotka eroavat toisistaan esimerkiksi muistin koon ja suorittimensa osalta. Kaikissa näissä on kuitenkin 14 tuumainen näyttö. Käyn tässä artikkelissa tarkemmin läpi ZenBook 14 -kannettavien eroja ja yhtäläisyyksiä. Asus ZenBook 14 14” UM431 ZenBook 14 UM431 -kannettavassa on 14 tuumainen Full HD -näyttö NanoEdge -reunuksilla, joka mahdollistaa suuremman näyttöalan pienemmässä fyysisessä koossa. Näyttö/runko-suhde onkin tässä mallissa 86 prosenttia. Kannettavassa näytön reunukset ovat ohuet, vain 6 millimetrin paksuiset. Asus kertoo läppärissä olevan laajan katselukulman tekniikka, joka mahdollistaa kuvien näkymisen selkeänä jopa äärimmäisistä kulmista. Kone toimii erinomaisesti leffojen ja sarjojen toistossa, sillä Full HD
Monelle iPhone käyttäjälle on jäänyt pimentöön lukuisat näppärät toiminnot, joita iPhonelle on tuotu uusien päivityksien myötä. Erityisesti Applen iOS 14 -päivityksen jälkeen iPhone käyttäjille avautui uusia mahdollisuuksia. Esittelen tässä artikkelissa kymmenen eri toimintoa kyseisen päivityksen tehneille. iPhonen kätevät toiminteet iPhonen takakansi ei ole pelkkä kuori. Voit asettaa erilaisia käyttöaputoimintoja iPhonesi takaosan napautuksen taakse. Esimerkiksi kaksi napautusta ottaa näyttökuvan, tai kolme lukitsee näytön. Toiminnon saat päälle menemällä puhelimen Asetuksien takaa kohtaan Käyttöapu ja Kosketus. iPhonen takaosan napautus on sellainen ominaisuus, jonka jokaisen iPhone-käyttäjän kannattaa ottaa käyttöön. Piilotettu hiiri helpottaa kirjoitusvirheiden korjaamista. Varmaan jokainen tietää sen tuskan, kun yrittää korjata lauseen keskeltä kirjoitusvirhettä. Sormella kursorin siirtäminen oikeaan kohtaan tuntuu olevan lähes mahdotont
Fitbit Fitbit on urheilu- ja treenisovellus eritasoisille liikkujille. Sovellus toimii ikään kuin digitaalisena personal trainerina ja oppaana kohti terveellisempää elämää. Sovellus sisältää monipuolisesti erilaisia osioita: on treenivideoita ja -ohjeita, ruokakalenteri ja -opas, naisille suunnattu kuukautis- ja hedelmällisyyskalenteri, mindfulness- ja meditaatio-osio sekä kevään uutuutena Covid-19 -tietopankki. Mielestäni tietopankki on hauska lisäys terveyssovelluksessa – eipähän pääse unohtumaan käytöstavat näinä erityisinä aikoina. Näiden lisäksi Premium-ominaisuutena löytyy Community-osio, jossa käyttäjä voi osallistua muiden kanssa erilaisiin haasteisiin sekä jakaa lenkkireittejä ja -kuvia ja chattailla muiden käyttäjien kanssa. Premium-tilauksella saat muutenkin enemmän irti sovelluksesta – tarjolle tulee personoidumpaa sisältöä ja ilmaisversioita enemmän erilaisia ohjelmia. Ilmaisversio yksinäänkin o
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.