Telia Yhteisö on Vain luku -moodissa, kunnes sulkeutuu kokonaan lokakuussa
Wanhat arkistoidut keskustelut.
Viimeksi kommentoitu
Hei,Kuinka tarkistan jäljellä olevan saldomäärän Sonera Prepaid-liittymässä, joka on käytössä mökkini lämmitystä etäohjaavassa gsm-releessä (ei puhelimessani). Pitääkö kortti siirtää joka kerta puhelimeen vai löytyykö joku muu helpompi keino? Entä kuinka saan helpoiten lisättyä saldoa ko. liittymään?
Mikähän mahtaa olla ongelma, kun muutatin liittymäni nettinopeuden 4G:ksi Soneran peittokartta alueen tietojen pohjalta eikä 4G kuuluvuus toimi juurikaan alueella? Edellytyksenä tilauksen tekemiselle ehdottomasti oli, että koti-osoitteessani 4G kuuluu hyvin. Peittokartta ilmoittikin lähes koko Harjuniityn alueella Nokialla 4G:n odotetun kuuluvuuden erinomaiseksi.Näin ei kuitenkaan ole ja 4G:llä ei ole juuri ollenkaan kuuluvuutta alueella. Kotonani toimii vain 3G ja testattuani yhteyden myös ulkona kotikadullani Kämppätiellä ja lähikaduilla tilanne on yhtä huono. Ainoastaan pienellä alueella mäen päällä Sipiläntien ja Koppelonkadun välisellä kävelytiellä 4G-yhteys muodostui ja sielläkin oli vain heikko kenttä (1-2 tolppaa).Laitteeni on Nokia Lumia 930. Puhelimen 4G-yhteys toimi kyllä Nokian keskustassa, kun kävin sitä siellä kokeilemassa.
Hei,Mihin kanavapakettiin kuuluu National Geographicin ohjelmakirjasto? Viasat kulta pakettiin se ei kuulu, mutta kuuluuko johonkin muuhun, vai voiko tuon tilata erikseen?
Minulla on Outlook 2010 sähköposti, johon tulee inet.fi postit. Muutamaan päivään en ole voinut vastaanottaa sähköposteja, enkä lähettää niitä, kun tulee ilmoitus: IMAP-palvelin katkaisi yhteyden ja virheilmoitus: disconnecting Protokolla: IMAP Palvelin: mail.inet.fi Portti: 143 Virhekoodi: 0x800CCCDDEmme ole muuttaneet mitään koneessamme, miten palvelin lakkaa sitten yht' äkkiö toimimasta?
Kyseinen herja verkkotallennuksessa. VIP 1963. Palvelureititin uusittu hiljattain. Ja laite on verkossa ja toimii ihan ongelmitta.
Hei. olisin vain tiedustellut onko soneralta mahdollisuus tilata tallentava digiboxi kahdella virittimellä antennitalouteen ja maksaa se erissä? mikäli voi, niin paljokohan semmoinen maksaa?
Hei! Missä mahtaa olla vika kun itse voin soittaa mutta minulle soitettaessa tulee vain "puhelua ei saada yhdistettyä" tms herjaa. Tekstaritkaan eivät tule perille. Yritin soittaa asiakastukeen, sieltä neuvottiin boottaamaan iPhone5 (minkä luonnollisesti olin tehnyt jo) ja lupasivat testata soittaa takaisin, mutta eihän se puhelu tietenkään yhdistynyt, ja nyt asiakaspalvelu on 16.30 lähtien suljettu maanantaiaamuun asti. Päivystävässä vikanumerossa ottavat vain laajakaista ja -lankapuhelinilmoituksia vastaan.Tarkoittaa että saan puhelimen aikaisintaan maanantai-iltana uudestaan käyttöön, aika pitkä aika odotella apua...
Asunnossani on datarasia, jossa on paikkaa kahdelle ethernet-kaapelille. Saan kuitenkin toimimaan vain yhden portin kerrallaan, kun vaihdan kaapelin paikkaa huoneistojakamon kaapissa.Ihmettelenkin, miksi molemmat datarasian portit eivät toimi yhtäaikaa?http://i.cubeupload.com/D6QqBk.jpghttp://i.cubeupload.com/zi4Ma3.jpgKuvassa näkyvällä asetuksella (1-->3) toimii datarasiassa vasemmanpuoleinen portti. Kun vaihtaa johdon paikan kaapissa 4 porttiin (1-->4), niin datarasiassa toimii oikeanpuoleinen portti.http://i.cubeupload.com/ie92Z7.jpghttp://i.cubeupload.com/omedlJ.jpghttp://i.cubeupload.com/Iw99Fe.jpghttp://i.cubeupload.com/7X0sCk.jpg
Tilasin tuossa keskiviikkona soneralta 100/5 laajakaistan opiskelijakämppääni, jossa oli entuudestaan vuokraan kuuluva internet yhteys joka tulee Ainacomin kautta (muistaakseni sonera osti ainacomin - tai ainakin käyttävät soneran verkkoa täällä Hämeenlinnassa).Tänään sain tilauksesta tekstiviestin jossa sanotaan "Valitsemasi liittymätyyppi ei mahdollista vaihtotilausta, joten muistathan irtisanoa käytössäsi olevan toisen palveluntarjoajan laajakaistaliittymäsi".Mietin tässä, että onko tuo pakko irtisanoa (kun siitä ei kuitenkaan mitään maksa), vai haittaako tuon liittymän olemassaolo jotenkin soneran laajakaistan käyttöönottoa.Lisätietona sanottakoon että kyseessä on kaapeliyhteys.
Hei! Olen ostanut teiltä alle kuukausi sitten laajakaistaliittymän määräaikaisella sopimuksella. Huomasin ettei minulla ole varaa ylläpitää tätä sittenkään sairaanhoitomenojen takia. Mitä voin tehdä asialle? Tilini tulee olemaan miinuksella seuraavat 6 kuukautta, enkä haluaisi saada maksumerkintöjä..
Boxi Topfield 5100 PVRc 5100 HDMI.- Firmis päivitetty- Tehdasasetukset palautettu + kanavat haettu- Palveluluettelo tyhjennettyEPG ei täyty, suurimmassa osassa kanavia (Surf) on vain kellonaika.EPG uuddelleenhaku ja tietojen lukumäärä vain pomppii (esim. 3-50-140-290-140-290, jne), sama toistuu kaikilla EPG-puutteellisilla kanavilla.Maanantaina (2.8) muuttui operaattori Elisa -> Sonera ja samalla ongelma alkoi!-Jan
Tiedoksi kaikille jotka harkitsevat tilaavansa Expendabelles 3.0 elokuvan videovuokraamosta, Kyseessä ei ole Expendables 3 - elokuva kuten helposti pikalukijana saattaisi kuvitella.Elokuva on kategoriassa "katsotuimmat" elokuvat ja helposti voisi kuvitella vuokraavansa supertähtiä vilisevän super-action-pläjäyksen. Taitaa aika moni menneen samaan halpaan kuin allekirjoittanut.Itse maksoin siitä sen 4 - 5 € mutta vaimoni kanssa emme voineet jatkaa elokuvaa 20 minuuttia pidemmälle, täysin laadutonta katsottavaa.Kyseessä siis varsinainen rip-off ja harmi että jopa Sonera syyllistyy perinteisesti DVD myyjille perinteiseen asiakkaiden vedätykseen.
Jos nyt oikein ymmärsin, niin tilalle ei ole tulossa mitään, mutta kuukausihinta pysyy samana?MTV Total -paketista poistuu kolme kanavaaMTV on päättänyt poistaa MTV Total -paketista MTV Sarja-, MTV Komedia ja MTV Fakta XL -kanavat. Kanavat poistuvat kaikilta operaattoreilta vähäisen katselun vuoksi 31.3.2014.MTV perustelee kanavien poistumista näin:”Näiden kanavien katselu on jäänyt muita MTV Total -paketin kanavia vähäisemmäksi, ja MTV aikookin jatkossa panostaa eniten katseltujen kanavien sisältöihin sekä uusien katselutapojen kehittämiseen”Kanavien poistumisella ei ole vaikutustu kanavapakettien hintoihin.Vaikutus Soneran tarjoamiin kanavapaketteihinMTV Sarja-, MTV Komedia ja MTV Fakta XL -kanavat poistuvat MTV Total -paketista 31.3.2014. Lisäksi kanavat poistuvat Soneran tarjoamista Surf- ja MIX M -kanavapaketeista.Myös MIX S -pakettiin kuuluva MTV Komedia, poistuu pakettiin valittavien kanavien joukosta maaliskuun lopussa.MIX S- ja MIX M -kanavapakettiin valittavien kanavien määrä
Uudehko Samsung Smart-TV ei näytä ohjelmatietoja ennen kuin on käynyt jokaisen kanavanipun jollakin kanavalla.
Myöntäkää nyt vihdoin, että teidän laitteissanne on häikkää, eikä asiakkailla. Esim. 2. kanavanippu löytyi taajuudella 241,953 MHz, eikä suinkaan 242 MHz kuten sivuillanne väitätte. Monissa laitteissa automaattinen haku hyppii tiettyjen steppien välein taajuuksia (esim. 250 KHz). Tällöin vääriä taajuuksia ei löydy. Eikä manuaalista hakua voi suorittaa, jollei ilmoittamillanne taajuuksilla ole mitään!Meillä on löytynyt vasta pari kanavanippua kahden laitteen automaattisten hakujen kombolla, mutta edelleen useita nippuja puuttuu. Vikapalvelunne kielsi ongelman kokonaan, eikä suostunut tekemään edes vikaraporttia, vaikka kerroin, etten edes manuaalisesti löydä, koska niput ovat väärillä taajuuksilla. Netissä olevista ohjeistanne ei ole apua, koska taajuudet eivät täsmää. Olen nyt siis kahdella laitteella suorittanut tehdasasetusten palautuksen, automaattisen täyden haun ja manuaalisen virityksen. Ei silti toimi.Olen äärimmäisen pettynyt toimintaanne tilanteessa. Herätkää ja pistäkää laitt
Viestintäviraston IPv6-seminaarissa (IPv6-seminaari 15.10.2008) Jyrki Soini on puhunut TeliaSoneran IPv6-tilanteesta. Suosittelen lukemaan TeliaSoneran kalvot kyseisestä tapahtumasta.En valitettavasti päässyt seuraamaan paikan päälle, mutta kalvoissa selvästi sanotaan että asiakas ei pyydä => ei tarvetta. Missä on oikea paikka ilmoittaa tarpeesta IPv6-yhteyksille?Minä tarvitsen IPv6-yhteydet omalle verkolleni. Tällä hetkellä saan ne tunnelin kautta, mutta tunneli on epäluotettava (toisen operaattorin verkosta). TeliaSoneralla käsittääkseni on maailman suurimpiin kuuluvia IPv6-osoitevarauksia, mutta missä ne ovat käytössä?Tahdon IPv6-yhteydet Sonera Laajakaista Extra -liittymääni. Tahdon löytää oikean kanavan vaikuttaa. Kaveripiirissäni suurimmalla osalla on kotona IPv6-tunneli. Jos jollain tavalla pääsen osallistumaan käyttöönottotestaukseen ennen virallista ja laajaa käyttöönottoa, olen valmis. Olisin myös valmis maksamaan jonkin verran lisää oikeasta IPv6-yhteydestä, vaikka se kuu
Hei Minulla on Zyxel P-870HN-51b ja haluaisin langattoman verkon käyttöön mutta ei ole onnistunut laitten mukana tulleiden ohjeiden perusteella.Kun ohjeiden mukaan valitsen Network>WAN>Internet Connection niin ei tule näkyviin mitään ruutua mihin kirjoittaa internet yhteyden tiedot. missä vika ja mitä tehdä?
Toimiiko Sonera viihde jos Thomson TG789vn siltaa yhden portin ja siihen kytkee Telewell EA-510 v3 b, tarkoituksena käyttää Telewell reitittimenä tietokoneille. Digiboksi Motorola VIP 1003 IPTV kytketään toiseen Thomsonin porttiin. Jarska.
Käytössä Sonera Sopiva Jätti, kaksi puhelinta ( Lumia 925 ja iPhone 5s ), 5 päivää Lontoossa.Nettisurffailua( sosiaalinen media, metrokartat, paikannustiedot ym. ei kuitenkaan leffojen katselua), ostettu 50 megaa lisää, nyt siis 100 Mt per känny. Riittäneeköhän?
Eilisaamun jälkeen en ole saanut koti-tv:tä toimimaan, herjaa jostain multicasti jutusta johon ei saada yhteyttä. Kaikki mahdolliset jutut bootattu.
Nyt on vähän fiilis itsellä että kun mikään ei riitä mutta vähän täytyy kuitenkin valittaa ja kysellä että onko muutosta tulossa? Eli ensinnä kiitokset että Sonera tarjoaa Viasat paketissa NHL Xtra kanavat samaan hintaan eli tämä ihan loisto juttu, kiitos! Mutta sitten kysymys että onko tiedossa että koska nämä kanavat saadaan HD muotoon koska kuvanlaatu on Xtra kanavilla todella heikko jos vertaa esim. Viasat Hockey HD kanavaan? Minulla on ollut vuosia käytössä NHL Gamecenter jota käyttänyt Apple TV:n kautta ja kuvanlaatu on ihan priimaa mutta tänä vuonna en GC pakettia en enää ottanut koska saan samat kanavat Soneralta Viasat paketissa mutta kuvanlaadussa tuli kyllä takapakkia niin paljon että täytyy uudelleen harkita että mistä kanavat ottaa... Olisikos NHL Xtra kavaviin tulossa korjaavia toimenpiteitä piakkoin niinkuin ilmeisesti on Viasat Hockey Finland kanavan kohdalla?
Mihin sähköpostiosoitteeseen voin lähettää sähköpostiin saamani Sonera Online chat keskusteluhistorian? Vaadin parannusta palveluun ja vastauksia chatissä esittämiini kysymyksiin, joihin asiakaspalvelija ei suostunut vastaamaan.Historia sisältää tietoja, joita en tänne sivulle voi laittaa.
HeiKierrättääkö Sonera sähköpostiosoitteita asiakkaalta toiselle?Ja jos, niin miten pitkä on aikaväli.Tarkoitan tällä sitä, että jos Matti Mainio on Soneran asiakas, ja saa sähköpostiosoitteen matti.mainio@pp.inet.fiKun Matti irtisanoo sopimuksensa Soneran kanssa vaikka 1.1.2015, niin million Matti Mainio numero 2 (siis eri henkilö, mutta saman niminen) voi saad tuon saman sähköpostiosoitteen?VAI saako saman niminen henkilö, mutta eri henkilö aina uuden matti.mainio@pp1.inet.fi tms. osoitteen?
Pari viikkoa sitten modeeni jumi. Sammutin virrat pois virtanapista ja laitoin takasin päälle.Sen jälkeen modeenissa palaa enää vain virtamerkkivalo ja i-merkkivalo vihreänä, kun se on "käynistynyt".Netti toimii ihan normaalisti. Onko toi normaalia vai onko modeemissa jokin vika?Toinen asia sitten.Mitä toi 4.portin siltaus tarkoittaa? Nopeuttaako se sen portin nopeutta, tarviiko sitä enää tehdä nykymodeemeissa ja pitääkö modeemi olla kaapelilla konsoliin? Riittääkö langaton yhteys verkkopelaamiseen konsolilla?
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Eikö sinulla ole vielä tiliä? Luo tili
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.