Telia Yhteisö on Vain luku -moodissa, kunnes sulkeutuu kokonaan lokakuussa
Keskustelua Telian nettiliittymistä.
Viimeksi kommentoitu
Pienoinen ongelma, miksi Microsoft luulee että olen Ruotsissa?Eli Microsoft forcettaa lokalisaation naapuurimaahan, sama todettu myös toisen Soneran liittymän osalta.Aiheuttaa tarpeetonta tuskaa Office 365:n asennuksessa.
Hei,Firmware on vuodelta 2014 huhtikuu joten llisko uudempaa tiedossa kun wlan pätkii vähänväliä.Vaihdettiin jo boxikin mutta eipä sen vaihto auttanut rahat kyllä kelpas.T. Ärsyyntynyt
Hei! Eli jos tilaan Kodin netti plus 50Mbit/s 24kk niin onko se sidottu yhteen osoitteeseen vai onnistuuko liittymän siirtäminen esim muuton yhteydessä toiseen osoitteeseen? Ja jos kyseistä liittymää ei ole saatavilla osoitteeseen johon muutan niin onko minulla oikeus purkaa sopimus? Kun on todella epätodennäköistä että tulisin asumaan samassa osoitteessa 24kk tästä eteenpäin. Vai onko tässä tilanteessa pakko sopia toistaiseksi voimassa oleva sopimus?
Tilasin Kodin Netti Plussan alkuviikosta. Modeemi saapui jo perille ja lähti tulille mutta nettiin yhdistäessä tulee vaan joku Soneran myyntisivu eikä muualle pääse. Tarkoittaakohan toi ettei nettiyhteyttä ole vielä kytketty?
Sonera ilmoitti 17.11.2014 lehdistötiedoitteessaan kuituliittymien lähetysnopeuksien nostamisesta symmetrisiksi latausnopeuden kanssa.Vuodenvaihteesta on nyt neljä kuukautta. Millä aikataululla nopeuden nostoa voi odottaa?
Sonera valokuitu / VDSL2 liittymä pitäisi saada siltaavaksi. Modeemina: Zyxel P-870HN-51bRouting tilassa toimii ok: https://www.dropbox.com/s/4ii9oyg8moqkrqk/Routing.JPGNetwork -> WAN kun muuttaa molemmat: Bridge: https://www.dropbox.com/s/9dtspe6fsavhkd9/2.JPG DSL valo kyllä syttyy mutta internet valo ei ja eihän se netti toimi,Status: https://www.dropbox.com/s/6278fflb7jklv1k/Bridging.JPGJotain yrittää lähettää mutta mitään ei tule alaspäin: https://www.dropbox.com/s/f8zonx9bd3mdqzt/3.JPGModeemi on resetoitu monta kertaa, ei vaikutusta. Mitä tätä asiaa myös googletteli, en ole yksin saman ongelman kanssa. Onko kukaan saanut tätä toimimaan?
Toasin asuntoihin tuli Soneran kodin netti ja sinne pitäisi kitjautua verkkopankkitunnuksilla. Säästöpankin tunnuksilla ei kuitenkaan pystynyt tunnistautumaan enkä muita tunnuksia omista. Mitäs nyt?
Nyt kun vauhdilla vedetään tien poskeen kuitua eripuolilla Suomea niin operaattorit kuin erillaiset kylä porukat talkoilla !Nyt tuleekin eteen kuituun liittymisen hinta joka monelle on aivan liian korkea kerralla maksettavaksi,jossain päin Suomee juuri näihin talkoolla vedettyhin liittymiin saa maksu aikaa esim 12 kk !Kysymys kuuluu miksi nämä operaattorit eivät tarjoa sellaista mahdollisuutta esim Sonera ?mielestäni sellainen osamaksu ois kaikkein kätevin operaattorikin sais nopeimmin kuluja takaisin ja sitä kautta tietenkin asiakkaita !Yhä useimmilla ois mahdollisuus saada siten liittymä joka ois vaikka sitova 24 kk sopimuksella tai piemmälläkin maksu ajalla,tällainen viesti Soneran päättäjille minä ois valmis heti tekemään sopimuksen olen muutenkin Soneran lankaliitymän asiakas ollut jo n.15v !
jaa tähän ois voinu kirjotella enemmän.Tarkoitan kun googlesta hakee kohteen ja pyrkii avaamaan sen niin siihen päälle lasahtaa YAHOO ja peittää alleen kaiken.Sitä yahoota en saa pois millään opilla.Tämä ongelma tuli sen jälkeen kun päivitettiin uusi laajakaista(sopimus) Soneralla.
Laitoin juuri tilauksen Kaapeli netistä 100mb eli tuleeko postissa minnulle myös tuo Cisco EPC3928D taitaa olla uudempi malli kuin 3825 toivotaan jos olemassa uusi paremmin toimiva versio se postitetaan? Tämä sama texti tuolla tabletit, tietokoneet osiossa.....joku oli saannut postissa kyseisen mallin?
Moi! Olen nyt koittanut säätää vuokratun palvelimen välille (Ranska) ja ciscon välille VPN-yhteyttä. Haluaisin siis nämä samaan IP-osoiteavaruuteen. Mitä tietoja siis laitan ciscon modeemissa, jotta voisin yhdistää palvelimeen? Ja onko palvelimen puolella jotain erityistä, mitä tehdä normaalin vpn-yhteyden sijaan? Kun tuohan on IPsec-tunneli. Lokissa ilmoittaa tälläistä: PacketEncapsulate failed with error Bad Sequence Number Failed ESP packet OMA IP==>PALVELIMEN IP (spi=00 00 00 00, seq=00 00 00 00)
Uuteen osoitteeseen otettu Soneran ADSL- liittymä 24mbs. Puhelinjohto kytketty DSL- porttiin ja reitittimen valot palavat seuraavasti: Power: VIHREÄEthernet : VIHREÄWireless: VIHREÄBroadband: Ei valoaInternet: Punainen Verkkoyhteys ei luonnollisesti toimi ja asiakastuessa oltiin sitä mieltä, että ongelma on täällä päässä. Osaisiko joku neuvoa, kuinka saisin yhteyden toimimaan? Resetointia ja Soneran sivujen ongelmatilanteenkorjausohjeita kokeiltu.
Liittymän toteutus tekniikka: Kaapeli (Cable)Ongelma: Netti on alkanut pätkimään tänään ja pelkästään teidän foorumille oli vaikea päästä. Liitteenä kuvia yhteyden tilasta Thompsonista. Modeemi on siis: Thompson TCW770 (NAT pois päältä) Yleensä kuin verkko on alhaalla niin tämä on tilanne Thompsonin mukaan: Sitten kaikki kanavat:Startup (Vaikka se on koko ajan ollut päällä): Mikä on ongelman nimi?
Aika hätäisiä Soneran puhelinmyyjät. "Sinulta pian loppuu nettiyhteyden tarjousaika"-todellisuudessa vasta marraskuun lopulla-"saat tuplanetin vain 5 € korkeammalla hinnalla 4 g-nä kera kaapelin" -muuten hyvin mutta mokkula ei sisältynytkään kauppaan-suoraan tosin ei väitettykään niin. Mietin vielä, perunko......
elikkä meillä on sopimus 24megasesta netistä, mutta nyt viimepäivinä olen ihmetellyt kun netti on alkanut hidastumaan, tein nopeustestin joka näyttää 10megaa ja nyt kävin modeemin asetuksissa selaimella kattomassa joka näyttää myös LANUp10M/FullWLANActive150M - DSL Mode:ADSL_2plus - Annex Type:ANNEX A/L/Mmistähän tämä mahtaa johtua?
Terve. Eli kuten aihe kentässäkin lukee, mikäs se nykyään on helpoin tapa muuttaa kiinteän netin omistussuhde? Liittymä on henkilön nimissä joka ei ole tässä taloudessa asustanut moneen vuoteen, mutta jostain syystä ei aikoinaan voinut omistajaa vaihtaa. Matkapuhelin liittymän omistussuhteen muutos sivulla mainittiin ettei muutosta voi tehdä jos liittymä on määräaikainen, vastaavaa sivua en löytänyt nettiyhteyttä koskien. Onko sama homma myös nettiliittymissä? Voiko omistussuhdetta siis muuttaa kun liittymä on määräaikainen vielä syyskuuhun saakka.
Tilasin juuri Soneran laajakaistayhteyden verkosta. En tilannut samalla modeemia mutta voisinko tilata sen vielä näin jälkikäteen? Haluaisin Sonera Smart -modeemin (wlan).
Terve! Minulla on tällä hetkellä käytössä Sonera Viihde -paketti, joka tulee siis ihan puhelinpiuhasta koneeseen kiinni. Huomasin kuitenkin, että 100/5-yhteys olisi 30€ halvempi per kuukausi. Alkuperäisen nettiliittymän kanssa oli kuitenkin monenlaisia ongelmia, joten haluaisin selvitystä pariin kysymykseen: 1. Sonera Viihteellä ei toiminut Wii U:n nettipelit muuten kuin niin, että nelosportti puukotettiin suoraan siltaavaksi ja siihen laitettiin oma ADSL-modeemi kiinni. Voiko saman ADSL-modeemin laittaa kiinni myös valokuitumodeemiin ja onko yhden portin avaaminen omalle WLAN-lähettimelle yhä mahdollista? 2. IPTV:tä ei tietääkseni ole mahdollista saada ollenkaan valokuituliittymään? Jos siis päivitän yhteyteni, menetän pakostakin IPTV:ni? Eipä kai muuta, näihin kaipaisin vastauksia.
Hei.Jos tilaan Soneran laajakaistaliittymän ja Viihdepalvelun, tulevatko palvelut kahdelle eri liittymänumerolle (ts.kahdelle erilliselle laskulle) vaiko yhden liittymänumeron alle?Kiitoksia.
Hei! Meillä on teiltä otettu kaapelinetti mutta ei löydy modeemia.. Joten voiko teiltä ostaa modeemin? Ja onnistuuko se verkosta vai pitääkö käydä liikkeessä tai asioida puhelimitse?
http://klaani.sonera.fi/t5/Palstan-arkisto/Yhteys-ei-toimi/td-p/84354 Sama ongelma täällä kuin linkin keskustelussa, josta ei paljon iloa irtonut. Kiinteä laajakaista siis kyseessä. Yhteys on toiminut normaalisti, mutta perjantaina katkesi. Nyt aina selaimen avattuani tulee rekisteröitymissivu, jonka toimitettuani sivu ilmoittaa, että yhteys toimii. Silti mikään sivu ei aukea, vaan selain palaa aina rekisteröitymissivun alkuun. Soneran chat-mies ei osannut neuvoa, mutta olisiko yhtä helppo toimitus kuin linkin takan olevan maanviljelijän ongelman ratkaiseminen?
Hei. Minulla/minun perheelläni on pieni ongelma. Ongelma tulee tässä: Ihmettelemme miksi meidän Ping on 5, Download 50-90 ja sitten upload vain 1-3.5.. Tarvitsisin apua että saisin paremman uploadin. Koska haluasisin mielelläni live striimata mutta näin hitaalla uploadilla se on mahdotonta.Kiitos jo etukäteen!
Onko mahdollista nostaa valokuituyhteyden nopeutta ilman, että päivittää seuraavaan laajakaistavalintaan?Minulla on nyt 100/10 Mb/s, ja haluaisin nostaa nopeutta ilman, että minun täytyisi ottaa tuo 1000/100 Mb/s yhteys, sillä 39€/kk on liikaa mitä tuosta yhteydestä hyötyisin.Jokin 250/100 tai 250/250 Mb/s olisi hyvä, jos hintakin on.Mutta ensisijaisesti kysyn, että onko tälläinen edes mahdollista?
Vaihdoin pistorasiaan menevän kaapelin (tulee tolpan kaapelin jälkeen välikatolta seinässä rasialle), ja nyt huomasin että muuten kaikki on OK ja jopa paremmin kuin vanhalla 70 luvun piuhalla (tilalle laittoin UDP CAT6) mutta FEC.....FEC Errors (Up/Down):3 / 32.609.857 Muuten asiat parani esim.SN Margin (Up/Down) [dB]:21,4 / 13,1Line Attenuation (Up/Down) [dB]:3,7 / 12,9 Kyseessä on tosiaan VDSL ja Inteno DG301AL mopedi. Kaapeli on liitetty oikeaoppisella Scotchlok liittimillä, ja kaiken pitäisi olla ok. Nyt mietin, joko vielä kertaalleen liitän paikat yhteen, tai voiko olla linja jotenkin säädetty vanhalle huonolle piuhalle ja täytyy Soneran päästä joku asetus vähän chekata? Piuhan menin vaihtamaan koska netti katkeilee päivittäin noin minuutiksi kerran muutamassa tunnissa. Nyt jotain neuvoja, alkaa jo vähän väsyttää tämä taistelu.
Hei. viimeisen kahden kuukauden aikana yhteys on pätkinyt joka päivä n. 10 sekunnin - 1 tunnin välein jatkuvasti, tätä siis jatkuu koko päivän, yhteys on 8/1 meganen ja kaikki kusee. Olisi kiva jos tähän kyseiseen keskusteluun liittyisi sonerankin väkeä joilta voisi saada vastausta.
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Eikö sinulla ole vielä tiliä? Luo tili
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.